Kirittäret on Sotkamon ohella toinen voittamisen kulttuurin lippulaiva pesäpallossa
Kirittärille kannattaa varata syksyn suurissa häissä muukin kuin vain säestäjän rooli - oltiin ennakkosuosikeista mitä mieltä tahansa.
Pesäpallopiireissä valmistaudutaan yleisen pesäpallopuheen perusteella Manse PP:n ja Porin Pesäkarhujen väliseen huimaan loppuottelusarjaan.
En epäile yhtään, etteikö kaksikon yhteenotosta tulisi niin pelillisesti kuin tunnelmallisesti hieno ja kiihkeä ottelusarja. Manse johtaa naisten Superia ja Joensuun Mailan maanantaina kaatanut Pori hengittää kahden pisteen päässä tamperelaisten niskaan.
Finaalissa olisi näin vastakkain kaksi nimivahvaa joukkuetta, joilla olisi myös mielenkiintoiset huippuelinjohtajat. Jarkko Pokela johti vuonna Manse PP:n Suomen mestariksi ja viime syksynä hän päätti Porin 19 vuotta kestäneen mestaruusodotuksen. Mansen pelinjohtaja Jari Cavernelis luotsasi puolestaan Oulun Lipon miesten Suomen mestariksi.
Viime syksynä hän houkutteli Lipon aikaisen luottomiehensä Antti Vihtkarin Mansen kakkospelinjohtajaksi. Ja jotta draamankaari olisi täydellinen, Vihtkari siirtyi Manseen Pesäkarhujen Akatemian pelinjohtajan paikalta.
Tarinan mukaan Porin kaljakatsomo odottaa jo kiihkeästi Vihtkarin paluuta Poriin Mansen väreissä. Vastaanotosta odotetaan vähintäänkin värikästä.
***
En kuitenkaan puhu tänään Mansesta tai Porista.
Puhun Jyväskylän Kirittäristä ja siitä, miksi ihmeessä Kirittäret tuntuu jäävän kaikissa mestaruusveikkauksissa joukkueeksi, jolle on varattu syksyn suurissa häissä vain säestäjän roolin.
Olen arvostanut monta vuotta Kirittärien toimintaa. En vain voitettujen Suomen mestaruuksien vuoksi, vaan siksi, miten nuo mestaruudet ja menestys on saavutettu.
Sotkamon Jymyn kohdalla puhutaan jokaisessa käänteessä aiheesta voittamisen kulttuurista. Siitä samasta voittamisen kulttuurista pitäisi puhua myös Kirittärien kohdalla.
Voittamisen kulttuuri ei synny tyhjästä, vaan se pitää rakentaa. Se pitää rakentaa siitä ymmärryksestä, miten peliä nimeltä pesäpalloa pelataan niin yksilöinä kuin joukkueena. Kun tämä tieto saadaan juurrutettua pelaajiin, joukkueen kokonaissummasta tulee väistämättä suurempi kuin sen osien, yksilöiden, summasta.
Näin on käynyt juuri Kirittärille.
Kirittärillä on toki ollut usealla kaudella myös sarjan paras materiaali, mutta paras materiaali ei tee mestarijoukkueita. Sen tekee kokonaisuus. Se, mitä tehdään sadoissa joukkuetapaamisissa niin harjoituskaudella kuin taktiikka- ja ottelupalavereissa ja itse otteluissa.
Ja juuri tässä Kirittäret on ollut mestari. Kun voittamisen kaava on löydetty ja sitä toistettu menestyksekkäästi, on syntynyt sellaisen mestaruuskone, jollainen Kirittäret on viime vuosina ollut. Neljä Suomen mestaruutta kuudessa kaudessa ei ole osoitus sattuman merkityksestä, vaan tekemisen ja toiminnan tasosta.
***
46 juoksua lyönyt 18-vuotias Sara Kujanen on ollut yksi kauden sensaatioista.
Miksi siis Kirittäret on unohdettu mestaruusspekulaatioista?
Kirittärillä on ollut tällä kaudella omat vastoinkäymisensä. Niistä näkyvin oli Kirittärien pitkäaikaisen kultasormen, pelinjohtaja Nalle Viljasen vetäytyminen kesken kauden pelinjohtajan tehtävistä terveydellisten syiden vuoksi.
Kirittärer ei pudonnut kuitenkaan Viljasen terveysongelmien vuoksi kuoppaan, sillä hänen paikalleen tullut Mattias Kitola olisi joka tapauksessa ottanut tämän kauden jälkeen viestikapulan Viljaselta. Nyt siirtoa piti vain aikaistaa.
Kitola on mielenkiintoinen pelinjohtaja. 26-vuotiaalla Kitola pelasi omalla urallaan pääosin alasarjoissa, kasvattajaseurassaan Mynämäen Vesassa sekä Ulvilassa ja Turussa.
Kitola on vetänyt Perttu Hautalan ja Nalle Viljasen kanssa Jyväskylän pesisakatemiaa ja luotsasi viime kaudella Kirittärien b-tytöt SM-hopealle. Kitolan habituksessa, eleissä ja toiminnassa pelien aikana näkyy suuren oppimestarin vaikutus. Jos Kitula olisi hieman tukevampi, häntä voisi melkein luulla Nalle Viljasen reinkarnaatioksi.
Kitola on innokas pelin tutkija, joka analysoi niin omaa kuin vastustajienkin peliä akateemisella pieteetillä ja intohimolla.
Kitola ei ole kuitenkaan Kirittärien kaarella yksin, sillä hän on saanut rinnalleen Katja Saaren. Saari on yksi kaikkien aikojen pesäpalloilijoista ja entinen huippupelinjohtaja, joka johti Kirittäret vuosina 2007 ja 2008 Suomen mestariksi ja valittiin molempina vuosina Vuoden pelinjohtajaksi.
Myös Mari Mantsinen on sisäpelissä tärkeässä roolissa taka-apuna ja mailanpudottajana. Mantsinen on itse lukkari ja osaa lukea erinomaisesti ulkopelin liikkeitä ja sitä, milloin maila kannattaa pudottaa ja milloin ei.
***
Kun Kitolan akateemisuuden, Saaren pitkän pelaajapohjaisen kokemuksen ja suorapuheisuuden sekä Mantisen vahvuuden taka-apuna yhdistää Kirittärien voittamiseen kulttuuriin ja nykyiseen joukkueeseen, syntyy sellainen cocktail, että sen sivuuttaminen mestaruusspekulaatioista on vaarallista.
Kirittärillä on edelleen Emma Körkön, Eeva Mäki-Maukolan, Ella Korpelan, Jutta Myllyniemen, Venla Karttusen, Ella Mäkelän, Laura Toikkasen ja Mari Mantsisen kaltaisten pelaajien varaan rakennettu betoninen runko, jota täydentää jo 46 juoksua tällä kaudella lyöneen Sara Kujasen kaltaiset uudet kasvot.
Sarjataulukkoa kannattaa aina katsoa, mutta Kirittärien kohdalla kannattaa katsoa myös sitä, kenelle Kirittäret on tällä kaudella hävinnyt ja kenet se on voittanut. Se on hävinnyt vain yhden kerran muille kärkijoukkueilla – Lapualle 1-2 kotiutuslyöntikisan jälkeen heinäkuussa. Loput neljä tappiota ovat tulleet Joensuulle (2), Hyvinkäälle ja Vaasalle. Lisäksi Kirittäret on voittanut heinäkuussa kaikki muut kärkijoukkueet – Mansen, Porin ja Lapuan.
Jokainen ymmärtää, että runkosarjan otteluita ei saa mukaansa pudotuspeleihin. Niiden viestin kuitenkin saa – ja se viesti on, ettei karhua kannata nylkeä ennen kuin se on kaadettu.
Siksi Kirittäret on mestariehdokas siinä missä Manse ja Porikin – ellei jopa vahvempikin. Pori ei ole saanut vielä peliään täydelliseen iskuun ja Manse kipuilee tällä hetkellä lukkariongelman kanssa.
Siksi mestaruutta saatetaan syksyllä hyvinkin juhlia jälleen Jyväskylässä.
