Seiväshypyn entinen Suomen ennätys -mies Erkki Mustakari sanoo olleensa varma Wilma Murron mitalista, kun Murto ylitti toisellaan korkeuden 445.

”Siinä hypyssä oli ilmaa 40 senttiä ja olin sen hypyn nähtyäni varma, että Wilma hyppää ainakin 470, jolla oltaisiin kiinni jonkin värisessä mitalissa. Sen voin kuitenkin rehellisesti myöntää, etten uskonut 480:aan enkä varsinkaan 485:een, mutta Wilma oli mitalin varmistettua sellaisissa fiiliksissä, että hän vain antoi mennä. Hän tiesi, että tänään hyppy kulkee ja siksi hän hyppäsi myös sen viimeisenkin hypyn, vaikka Euroopan mestaruus oli jo varma”, Mustakari sanoo.

Mustakari sanoo, että seiväshyppy on siinä mielessä poikkeuksellinen laji, että siinä urheilija voi loukkaantua vakavasti.

”Itse asiassa se on ainoa hyppylaji yleisurheilussa, jossa voi käydä todella huonosti. Me muistamme sen ikävän tapauksen muutaman vuoden takaa, jossa nuori itävaltalainen seiväshyppääjä halvaantui pudottuaan niskoilleen alas.”

”Tämän vuoksi seiväshypyssä on aina läsnä myös pelkokerroin. Jos ponnistuskohta heittää kymmenenkin senttiä suuntaan tai toiseen, hyppy nousee kyllä korkealle, mutta sieltä tullaan alas pystysuorasti, jolloin voidaan pudota takaisin juoksuradalle tai seiväsmonttuun. Ja juuri tätä seiväshyppääjät pelkäävät, sillä jokainen ymmärtää, että silloin voi käydä todella huonosti.”

”Tämä näkyi myös keskiviikkoillan seiväsfinaalissa. Kun ponnistus ei osu kohdalleen, silloin käy siten, kuten eilenkin nähtiin eli hyppääjä kyllä ponnistaa, mutta jättää hyppynsä kesken ja jää roikkumaan seipään varaan. Tai sitten hyppy lähtee suuntautumaan jompaankumpaan laitaan, jolloin silloinkin jokin on mennyt ponnistuksessa pieleen. Esimerkiksi Elina Lampelalla osa hypyistä lähti suuntautumaan oikealle, jolloin hyvää hyppyä on enää vaikea tehdä.”

”Monet ovat ihmetelleet, miksi seiväshyppääjät valittavat esimerkiksi pienestä vastatuulesta. He valittavat siitä siksi, että vastatuuli sotkee sitä, miten tarkasti ponnahdus osuu juuri siihen oikeaan kohtaan. Jo pienikin vastainen tuuli sotkee helposti ponnahduksen osumisen juuri oikeaan kohtaan ja silloin ollaan ongelmissa.”

Murrolla ei Mustakarin mukaan ollut näkyvissä mitään ongelmia hyppynsä kanssa, vaikka Murrolta murtui tammikuussa jalkaterän luu, kun hän kolautti nilkkansa epäonnistuneen hypyn jälkeen kuopan reunaan.

”Onnistunut hyppy on monen asian summa. On oltava nopeutta ja fyysistä voimaa ja on hallittava kaikki hyppyyn liittyvät tekniset osatekijät. Wilman hypyistä näki, että nämä kaikki asiat ovat kunnossa, mutta hänen hypyistään näki myös sen, että hän on valtavien toistojen kautta saavuttanut sellaisen itseluottamuksen tason, että hän tietää kaiken olevan kohdallaan. Ja silloin, kun hyppysuoritus on kaikkineen kunnossa ja hyppääjällä on samanlainen itseluottamus ja samanlainen fiilis kuin Wilmalla finaalissa, silloin voi tapahtua juuri sellaisia asioita, joita finaalissa nähtiin.”

Murto vaihtoi kisan aikana seipäänsä jäykempään seipääseen. Mustakarin mukaan asia saattaa kuulostaa arkiselta, mutta sen takana on suurempi tarina.

”Seiväshyppääjän kehityskaari kulkee siten, että mitä paremmaksi hyppääjä kehittyy kaikilta ominaisuuksiltaan ja mitä enemmän hän luottaa omaan tekemiseensä, sitä jäykemmillä seipäillä ja sitä korkeammalla otekorkeudella hän voi hypätä. Se taas näkyy siinä, miten korkealta hän voi hypätä.

”Wilma on tämän kehitystien kulkenut ja hän jo nyt, 24-vuotiaana, sillä tasolla, että kun hän pääsee samanlaiseen fiilikseen kuin Münchenissä, hän voi hypätä näistä korkeuksista ja vieläkin korkeammalta”, Mustakari sanoo.