Miesten Superpesiksen puolivälierissä nähtiin kaksi todellista superyllätystä, kun Sotkamon lisäksi myös huippuvahva Kouvola putosi Hyvinkään käsittelyssä jatkosta. Pekka, mihin Kouvola kaatui?

Hyvinkäälle pitää antaa kaikki kunnia ottelusarjan voitosta, mutta kyllä Kouvolassa joudutaan katsomaan peiliin – ja ennen kaikkea peiliin joutuu katsomaan pelinjohtaja Iiro Haimi ja koko valmennuskaaderi.

Haimi on noussut suoranaisen velhon maineeseen viedessään Kouvolan kahtena syksynä peräkkäin loppuotteluun. Myös tähän kauteen lähdettäessä Haimin suunnitelma oli paperilla erinomainen. Oli huippukova ja leveä materiaali, johon oli tehty vielä kaksi nimekästä hankintaa, loistokauden pelannut Patrik Vartama ja Teemu Nikkanen. Kouvolalla oli 14 pelaajan erinomainen ykkösryhmä ja sen takana vielä hyvä kakkosjoukkue, josta tosin peliaikaa sai vai Elias Pitkänen.

Toki Kouvolalla oli erilaisia loukkaantumisia, mutta ei Kouvola tällä kaudella niihin kaatunut. Se kaatui suoraan sanottuna siihen, että Haimi ei hallinnut kokonaisuutta, vaan sotkeutui omiin housuihinsa.

Alkuperäinen ajatus siitä, että joukkueella oli kaksi tasavahvaa kärkeä ja että olisi pelattu koko materiaalilla, oli erinomainen, mutta toteutus ei toiminut. Ja miksi ei toiminut? Siksi, että joukkueen pelillisen prosessin ei annettu kauden aikana kehittyä, vaan joukkuetta muutettiin liikaa – ja vielä jopa tässä Tahko-sarjassa.

On hienoa ajatus, että pelaajien pitää olla valmiina mihin rooliin tahansa ja että pakka voidaan sekoittaa, mutta todellisuudessa Haimi ei saanut joukkuetta pelaamaan sillä tasolla, mitä sen materiaali olisi edellyttänyt. Hänen olisi jossain kohtaan pitänyt betonoida, että tässä on meidän vahvin koosteemme ja näin sillä pelataan, mutta väillä tuntui, että Haimi ei itsekään tiennyt, mikä se paras kooste olisi ollut. Tai jos tiesikin, niin jos se ei jossain ottelussa toiminut, sitä alettiin heti muuttaa.

Näin laajan materiaalin pyörittäminen on varmasti haasteellista, mutta se ei poista sitä, että Haimi ja Kouvola sotkeutuivat tällä kaudella omaan näppäryyteensä. Lähtötilanne oli kauteen lähdettäessä se, että materiaalinsa puolesta tämän joukkueen olisi pitänyt ilman muuta olla finaalijoukkue, mutta Kouvolan peli ei kehittynyt samalla tavalla kauden aikana kuin muilla kärkijoukkueille, vaan se putosi niiden kyydistä – ja lopulta jopa Hyvinkäälle.

Tietenkin tässä voisi arvioida pelaajatason onnistujia ja epäonnistujia, mutta se on Kouvolan katastrofissa toissijaista. Ratkaiseva syy löytyy muualta.

Käydään Tahkotarkemmin läpi välierien alkaessa, mutta mitä tämä sarja kertoi Tahkosta?

Se kertoi juuri päinvastaisen tarinan kuin mitä tämä sarja ja tämä kausi kertoivat Kouvolasta. Antti Yli-Saunamäellä oli selkeä näkemys, missä ovat Tahkon vahvuudet ja miten sen pitää tätä peliä pelata – ja juuri näin Tahko pelasi niin jo runkosarjan aikana kuin tässä puolivälieräsarjassa.

Ja mikä huomioarvoista, Tahko pelasi Kouvolaa vastaan koko materiaalillaan ja löysi kakkoskärjestä näissä peleissä vielä isoja onnistujia. Esimerkiksi Miikka Matikka näytti olevan kesän aikana menneen talven lumia, mutta Matikka pelasi erinomaiset puolivälierät ja isossa roolissa niin sisällä kuin myös ulkona.

Iso sulka Yli-Saunamäelle ja iso sulka koko joukkueelle. Totta kai siellä nyt spekuloidaan näitä kohtalaisen selviä tuomarivirheitä, mutta jos näitä tilanteita ei kerta haluta tarkistaa, sitten niitä ei haluta tarkistaa. Enkä myöskään pakenisi niiden taakse. Tahko ansaitsi mennä tästä sarjasta jatkoon.

Entä sitten Vimpeli-Kitee -sarja?

Tässä sarjassa nostaisin ensimmäiseksi tapin nokkaan sen, miten hyvän sarjan Kitee pelasi ennen kaikkea sisällä. Se lähti ottelusarjaan selvänä altavastaajana, mutta se teki ottelusarjasta oikean ottelusarjan eikä se ollut kaukana, että tässä sarjassa olisi menty viidenteen otteluun.

Kiteelle sattui nyt vastaan vain niin kova sisäpelijoukkue, että se kesti sellaiset tilanteet, että Kitee meni otteluiden alussa johtoon. Esimerkiksi torstaina Kitee johti ensimmäistä jaksoa jo 4-0, missä olisi monen muun joukkueen selkäranka alkanut taittua. Vimpeli tuli kuitenkin takaa ja meni ohi.

Molemmilla joukkueilla ykköskärjet toimivat erinomaisesti, mutta ero tuli kotiutusosastolla. Jukka-Pekka Vainionpää löi yksinään 15 juoksua ja sen päälle tulivat vielä toinen lyöjäjokeri Janne Mäkelä ja tärkeitä juoksuja lyönyt Matias Rinta-aho, kun Kiteellä ainoa kotiuttaja oli oikeastaan kahdeksan juoksua lyönyt Samu-Kalle Varonen.

Mutta kaikki kunnia Kiteelle. Joukkue pelasi runkosarjaan nähden todella hyvän pudotuspelisarjan, joka vertautuu täysin kesän 2020 puolivälieräsarjaan Kouvolaa vastaan.

Jos Kiteen joukkue pysyisi kasassa, tästä olisi hyvä jatkaa ensi kauteen, mutta katsotaan nyt ensin, miten joukkue muuttuu – kuinka monta pelaajaa sieltä lopulta lähtee ja ketä sinne lopulta tulee. Kitee korjasi kuitenkin kauden kuvaansa tässä ottelusarjassa tosi paljon.

Mitä tämä ottelusarja kertoi Vimpelistä?

Eihän tämä täysin vakuuttavaa kuvaa Vimpelistä antanut – ei varsinkaan ulkopelin osalta. Kitee sai tehtyä yllättävän helposti tilanteita ja vaikka Kiteellä onkin hyvä kärki, sieltä on tulossa vielä kovempia kärkiä vastaan ennen kuin Nelimarkassa voitaisiin juoda mestaruuskahveja.

Joensuu ei ole lyöjäjokereita lukuun ottamatta Kiteetä vahvempi sisäpelijoukkue, mutta välierissä Vimpeli saa selvästi kovemman ulkopelijoukkueen vastaansa – ja silloin myös sen sisäpelin todellinen voima nähdään. Myös Mikko Kanalan tilanne luo oman mausteensa välieräsarjaan. Tuleeko Kanala kehiin ja jos tulee, mihin rooliin ja miten sai vaikuttaa esimeriksi sisäpeliin. Nythän kakkoskärjen rooli jäi Kiteetä vastaan marginaaliseksi, vaikka Vimpelilläkin on niin laaja materiaali, että se voisi pelata kahdella kärjellä.

En olen varma, miten ahtaalle Joensuu pystyy laittamaan Vimpelin, mutta varsinainen testi Vimpelin mestaruustiellä – kuten myös Hyvinkäällä välierissä – on tamperelainen ammattisotilaiden ryhmä, jota Manseksi kutsutaan.