HJK juhlii 33. Suomen mestaruuttaan työn merkeissä, sillä Toni Korkeakunnaksen mestarijoukkue kohtaa torstaina Konferenssiliigassa vieraskentällä Eintracht Frankfurtin. Sen jälkeen edessä on vielä Konferenssiliigassa kolme ottelua, kunnes pitkä ja värikäs kausi aikaisintaan päättyy.

HJK on tämän kauden Veikkausliigan mestari ja se ansaitsee ne onnittelut, jotka mestarijoukkueelle kuuluvat.

HJK:n kohdalla mestaruus on kuitenkin vain yksi mittari. Jos Klubissa tyydyttäisiin siihen, että sille riittää Veikkausliigan mestaruus, silloin se asettaisi riman väärälle korkeudelle.

Klubin kokoisen seuran tavoitteiden pitäisi aina olla paljon korkeammalla kuin siinä, että ylivoimaisilla resursseilla Suomen kentillä operoiva seura joutuisi laskemaan liigakauden viimeisessä ottelussa, monellako maalilla sillä on vara hävitä kauden viimeinen ottelu.

HJK:n kannalta rima tarkoittaa toki myös tulosta, sillä kyse on kilpaurheilusta, mutta se tarkoittaa myös pelillistä prosessia ja sen kehittymistä. Siksi nytkin Klubissa joudutaan katsomaan tuloksen taakse.

***

Olen kritisoinut useaan otteeseen Korkeakunnaksen ajan pelillisiä esityksiä ja HJK:n pallollisessa pelaamisessa olevia puutteita.

Vaikka Klubin pelaamisessa onkin otettu kauden edetessä pieniä kehitysaskeleita, HJK:n pallollisessa pelaamisessa olevat puutteet ovat edelleen ilmiselvät.

Avauspelaaminen ei edelleenkään toimia kunnolla, vaan topparit ja maalivahdit joutuvat usein vain roiskaisemaan pois omalta alueeltaan tai jopa potkaisemaan sen yli rajasta. Samalla tavalla korkeaa prässiä ei ole vieläkään saatu toimimaan johdonmukaisesti. Myös pelaajien roolittamisessa on yhä toivomisen varaa.

Oikeastaan matalalla puolustaminen on ainoa asia, joka Klubissa on Korkeakunnaksen aikana toiminut hyväksyttävällä tasolla. Tämä oli keskeinen tekijä myös siinä, että Klubi selviytyi neljästä eurocup-karsintatappiosta huolimatta Konferenssiliigan lohkopeleihin.

HJK:n pelaamisessa olevat ongelmat tulivat hyvin esille myös sen mestaruuden lopullisesti sinetöineessä lauantaisessa KuPS-ottelussa. KuPS ei vain voittanut ottelua, se suorastaan koulutti mestareita pallollisessa pelaamisessa.

Se, että kritisoin HJK:n pelaamisessa olevia ongelmia, ei tarkoita, ettenkö näkisi Korkeakunnaksen ajan positiivisia asioita.

HJK päätyi sisäisten ristiriitojen vuoksi vaihtamaan päävalmentajaa kesken kauden, mikä aina on riski. Myös Korkeakunnaksen kohdalla riskit olisivat voineet laueta käsille rumalla tavalla. Nyt hän luotsasi kuitenkin HJK:n vaikeuksien keskellä Veikkausliigan mestariksi ja Konferenssiliigan lohkopeleihin. Näitä saavutuksia ei voida unohtaa.

HJK:n ilmapiiri oli Toni Koskelan alaisuudessa ajautunut jonkinasteiseen umpisolmuun ja Korkeakunnas sai oman persoonansa ja valmennustyylinsä kautta avattua tätä solmuvyyhteä, mikä oli yksi tekijä Klubin tämän kauden tuloksissa.

***

Jos HJK:lle riittäisi tulos, Korkeakunnaksen jatkosopimusta ei tarvitsisi edes miettiä. Nyt asiaa mietitään ilmeisesti myös HJK:n johdossa. Tai ainakin sitä pitäisi miettiä.

Tärkein syy miettimisen välttämättömyyteen on pelillinen. Tätä kautta voi pitää Klubin kannalta jonkinlaisena vahinkojen torjuntakautena, mutta tätä kautta seuraa ensi kausi ja tulevat kaudet.

Kysymys, joka Klubin johdon on kysyttävä itseltään – sikäli kun siihen ei ole vielä vastattu – on: Millaisen kuvan tämä kausi piirtää ensi kaudesta ja tulevista kausista, jos Korkeakunnas jatkaa päävalmentajana?

On vaikea nähdä, että Korkeakunnas syntyisi valmentajana talvikauden aikana uudelleen tai hän ottaisi niin pitkän kehitysloikan valmentajana, että hän saisi kehitettyä ja nostettua HJK:n pelillistä tasoa oleellisesti tästä kaudesta tai hän ylipäätään pystyisi korjaamaan Klubin pelaamisessa olevat ongelmat.

Korkeakunnas on ollut Klubin ohjissa kolme kuukautta ja siinä ajassa tuon tasoisen pelaajamateriaalin kanssa olisi pitänyt pystyä tekemään paljon vakuuttavampaa jälkeä Klubin pallollisen pelaamisen kanssa.

***

Myös tulosta kannattaa katsoa kriittisesti. HJK oli kesän aikana pelillisesti useissa otteluissa jopa Veikkausliigassa niin sanotusti köysissä, mutta pystyi silti puristamaan usein pelitapahtumien vastaisia tuloksia.

Hyökkäyspäässä Klubi oli erinomaisten yksilöidensä ansiosta äärimmäisen tehokas ja toisessa päässä kenttää maalivahdit Niki Mäenpää ja Jesse Öst pitivät loistotorjunnoillaan Klubia kiinni tuloksessa.

Klubilla oli myös siinä mielessä onnea, että sen mestaruuden suurin uhkaaja KuPS menetti kauden aikana kaksi avainpelaajaansa, Urho Nissilän ja Joona Vetelin. Jokainen voi mielessään miettiä mestaruustaistelua, jos molemmat tai vaikka vain toinen pelaajista olisi pelannut koko kauden.

Jos HJK jatkaa – kuten nyt on ennakoitu – Korkeakunnaksen alaisuudessa ensi kaudella, pidän selvänä, että HJK ajaa ensi kesää kohti ja ensi kaudella käsijarru päällä. Joukkueessa tapahtuu varmasti muutoksia ja siirtomarkkinat heittävät edelleenkin erinomaisia pelaajia Helsinkiin, mutta tämän kauden ja Korkeakunnaksen edellisen valmennuspestien opetus on, että HJK ei oteta sellaisia pelillisiä kehitysaskeleita, joita sen Suomen suurimpana ja rikkaimpana seurana kuuluisi ja pitäisi ottaa.

Pikemminkin ollaan tilanteessa, että ensi syksynä mestari Veikkausliigassa voi hyvinkin vaihtua, vaikka KuPS heikkenisikin. Eikä KuPS olisi ensi kaudella Klubin ainoa uhkaaja. Myös FC Hongalla on KuPSin tavoin meneillään hyvä valmennuksellinen prosessi, jonka avulla Klubin materiaalin laadullista ja leveydellistä ylivoimaa voidaan kuroa niin paljon kiinni, että ne kumpikin pystyisivät haastamaan Korkeakunnaksen HJK:n ensi kaudella.