Vanhan leijonan murahtelu Miamin GP:ssä toi mieleen Kimi Räikkösen jäätävät sanailut
Lewis Hamiltonin palaute kisainsinöörille nousi yhdeksi Miamin GP:n puheenaiheista. Erkki Mustakari kuuli Hamiltonin puheissa kaikuja menneestä.

Ferrarin Lewis Hamilton haastoi vahvasti kisainsinööriään Miamin GP:ssä ja pääsi sillä otsikoihin.
Vanha britti tunsi kisassa, että autossa ja kuskissa oli kilpailukykyä niin omaa tallikaveria ja myös Mercedes-tulokas Kimi Antonellia vastaan. Kisainsinööri sai kuulla kunniansa tiimiradiossa, kun asiat eivät edenneet Hamiltonin toivomalla tavalla.
”Hamilton sanoi BBC:lle, että hänessä on vielä paljon taistelutahtoa eikä hän halua jäädä vain köröttelemään, jos havaitsee mahdollisuuden eteensä tulevan. Ferrari joutui lopulta säätämään kuskiensa paikkaa kahdesti kisassa, kun he jahtasivat tulokas Antonellin päänahkaa. Tulosta paikkojen vaihtelulla ei tullut. Leclerc oli seitsemäs ja Hamilton kahdeksas lopputuloksissa”, ElmoTV:n F1-asiantuntija Erkki Mustakari totesi.
”Oli hienoa, että Hamilton osoitti taisteluhalua. Olen useasti sanonut, että hän on Ferrarilla lähinnä vain ajelemassa uraansa loppuun. Hamilton on kuitenkin hyvin kokenut ja taitava. Kun hän näki mahdollisuuden, taistelija hänessä syttyi ja hän halusi kokeilla onnistuisiko.”
”Uusi kisainsinööri sai Hamiltonilta räväkkää palautetta muutamaankin kertaan tiimiradiossa ja nyt sitä kauhistellaan. Itse näen sen tosi hyvänä asiana. Hamilton haluaa viedä tallia eteenpäin omalla kokemuksellaan ja koulutti siinä samalla inssiä omille tavoilleen. Kyllä me kaikki vielä muistamme Kimi Räikkösen räväkät palautteet omalle inssilleen aikoinaan. Tässä oli vähän sitä samaa henkeä ja tv-tuottaja päätti läväyttää sen F1-katsojillekin.”
Hamilton on onnistunut sprinteissä tällä kaudella. Kunnon menestys Ferrarilla itse F1 GP:ssä antaa odotuttaa.
”Tallipäällikkö Fred Vasseur on kommentoinut, että autossa on vielä ongelmia. Niin renkaiden kuin säätöjen kanssa. Kaikesta ei kannata Hamiltonia syyttää, vaikka kyllähän häneltä aika paljon parempaa kauden alkua odotettiin. Kisoja on vielä paljon jäljellä, joten ehkä Ferrari ja sen kuskit vielä löytävät itsensä”, Mustakari pohtii.