Hintz loukkaantui – Heiskanen mätti kaksi
Dallas Starsin tähtihyökkääjä Roope Hintz loukkaantui kolmannen erän puolivälissä lauantain ottelussa Carolina Hurricanesia vastaan. Hintz oli Taylor Hallin massiivisen laitataklauksen uhri ja jäi tällin jälkeen jäälle pitelemään kasvojaan. Lopulta Hintz nousi jäältä ja paineli pukuhuoneeseen, eikä palannut. Hallin viiden minuutin rangaistus tilanteesta pieneni kahteen minuuttiin videotarkistuksen jälkeen. Hall oli aggressiivinen. Ottelun ensimmäisessä erässä hän otti jo kakkosen kampitettuaan Starsin Wyatt Johnstonin nurin.
Dallas ei silti taipunut. Miro Heiskaselle merkittiin kaksi maalia ja Mikko Rantanen kakkossyötti kahta joukkueensa osumaa. Carolinan Sebastian Aho oli myös tehokas, mutta Stars voitti kotiareenallaan maalein 3–2 (0–2,2–0,1–0). Voitto katkaisi Dallasin neljän ottelun tappioputken.
Carolina sai otteluun vahvan alun ja teki molemmat maalinsa avauserässä. Ensin Jackson Blake onnistui 1–0-osumassa neljän minuutin pelin jälkeen ja Aho iski kauden neljännen osumansa Nikolaj Ehlersin syötöstä erän viimeisillä sekunneilla.
Toisessa erässä Dallas kiri Canesin johdon kiinni. Heiskanen tälläsi kauden ensimmäisen byyrinsä erän ensimmäisellä minuutilla pakkiparinsa Esa Lindellin syötöstä. Osumassa auttoi Ehlersin maila. Muutaman minuutin päästä Sam Steel iski pelin tasoihin 2–2 onnistuttuaan ylivoimalla Thomas Harleyn ja Rantasen esitöistä. Hintzin loukkaantumisen jälkeen ottelun ratkaisi Heiskasen kolmannen erän ylivoimamaali, jossa avustivat Johnston ja Rantanen. Rantanen on tällä kaudella syöttänyt seitsemän maalia.
Dallas ei ole vielä kertonut arvioita Hintzin tilanteesta….
Taylor Hall lays a massive hit on Roope Hintz.
After review, it's two minutes for charging. pic.twitter.com/og1U7Lrwft
— Walt Ruff (@WaltRuff) October 26, 2025
