Everton on erottanut manageri Frank Lampardin. Jukka, ilmeisen odotettu ratkaisu?

Enemmän kuin odotettu. Eihän tässä muuta yllätystä ollut kuin se, miksi vasta nyt – tai miksi Evertonin alun perin valitsi Lampardin tasoisen valmentajan managerikseen.

Lampard nimitettiin Evertonin manageriksi vuosi sitten tammikuussa, kun Rafael Benítez oli saanut potkut. Sen jälkeen Evertonin tarina on ollut yhtä ja samaa säädytöntä murhenäytelmää. Everton on käyttänyt viime vuoden tammikuun siirtoikkuna mukaan lukien rahaa uusien pelaajien ostamiseen 100 miljoonaa euroa, minkä lisäksi joukkueessa on ollut ennestään Dominic Calvert-Lewinin, Alex Iwobin, Antohony Gordonin ja Conor Coadyn kaltaisia laatupelaajia.

Totta kai Lampard voi syyttää loukkaantumisia ja Richarlisonin myymistä kesällä Tottenhamiin, mutta totuus on, että tuolla materiaalilla Evertonin pitäisi olla mieluummin siellä, missä Brentford, Fulham ja Brighton ovat tällä hetkellä – taistelemassa viimeisistä eurocup-paikoista.

Everton on kuitenkin sarjassa toiseksi viimeisenä ja se on hävinnyt yhdeksästä viimeisestä liiga- ja cup-ottelustaan kahdeksan ja pelannut yhden ottelun tasan. Sen pistekeskiarvo Valioliigassa on tällä kaudella 0,75 pistettä per ottelu. Tuollainen pistetahti tarkoittaa varmaa putoamista.

Eikä kysymys ole ollut vain tuloksista. Evertonin pelaaminen on ollut yhtä sekavaa ja yhtä heikosti organisoitua kuin aikoinaan Chelsean pelaaminen Lampardin alaisuudessa.

Evertonia johtaa tällä hetkellä kuitenkin joukko jalkapalloilullisia tumpeloita, jotka kuvittelevat, että kyllä ne asiat tästään kääntyvät, kun vain luotetaan Frankiin.

Seurajohtajien ei tarvitse itse olla entistä pelaajia tai valmennuksen asiantuntijoita, mutta heillä pitäisi olla sen verran tervettä järkeä, että he ymmärtäisivät, mitä he osaavat ja mitä he eivät osaa. Jos he sen ymmärtäisivät, silloin he ymmärtäisivät myös rakentaa oikeanlaisen asiantuntijaorganisaation ja ennen kaikkea kuunnella sellaisia asiantuntijoita, jotka ymmärtävät jalkapalloa.

Tätä Evertonissa ei osata. Seurajohtajat leikkivät suuria jalkapallojohtajia ja juoksevat kieli pitkällä tunnettujen nimien perässä näkemättä sitä, kuka on oikeasti hyvä valmentaja ja kuka ei.

Vanhan sanonnan mukaan tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Jalkapallossa se tarkoittaa, että tyhmästä omistajasta kärsii koko seura. Ja juuri tästä Everton on kärsinyt Farhad Moshirin aikana – ja rehellisyyden nimissä jo sitä ennen.

Lampardia voidaan syyttää monesta asiasta, mutta hän ei ole syy, vaan seuraus Evertonin katastrofaalisesta johtamisesta.

Mitä Evertonissa seuraavaksi tapahtuu?

Se onkin hyvä ja mielenkiintoinen kysymys. Moshiri ja hänen lakeijansa eivät muutu yhdessä yössä jalkapallon asiantuntijoiksi, vaan he tekevät seuraavan managerivalinnan yhtä sokeilla silmillä kuin tähänkin asti. Siksi kysymys on todellisuudessa pelkästä lottoarvonnasta, jossa ainoa lohtu on, että rummusta voi nousta vahingossa myös voittava numero.

Lampardin seuraajapelissä on nostettu esille ennen muuta kolme nimeä – Duncan Ferguson, Wayne Rooney ja David Moyes. Ferguson ja Rooney ovat Evertonin entisisiä pelaajalegendoja ja Moyes loistotyötä Evertonissa tehnyt manageri. Lisäksi esillä on ollut Sean Dychen kaltaisia jyrämiehiä, mutta katsotaan nyt. En jaksa millään uskoa, että kukaan Mauricio Pochettinon tai Thomas Tuchelin kaltainen vapaana oleva täyspäinen manageri tarttuisi Evertonin kaltaisen hullujenhuoneen tarjoamaan syöttiin.

Ferguson ja Rooneyn sen sijaan voisivat ja miksei jopa myös Moyes, jolla on tuli tuolin alla West Hamissa – mutta kuka sen tietää. Evertonin on niin sekaisin tällä hetkellä, että sieltä voi tulla mitä uutisia tahansa.

Kuka näistä esille olleista nimistä olisi paras vaihtoehto?

Moyes. Hän muutti West Hamin pelaamista tällä kaudella enemmän pallonhallinnan suuntaan ja tulokset romahtivat. Kysymys on kuitenkin yhden kauden karkeasta virheestä. Evertonissa ei olisi tällä hetkellä mitään paineita pelata mitään muuta kuin sellaista jalkapalloa, joka pitää Evertonin sarjassa ja antaa pohjan nostaa Everton vähintään keskikastin seuraksi.

Moyes voisi onnistua taikomaan Evertonista jatkossa jopa uuden West Hamin, joka kolkuttelisi eurokenttien portteja ja saattaisi yllättää jopa Liverpoolin Merseysiden paikallisottelussa.

Ferguson voisi tuoda hetkellisen hurmion ja sitä kautta nykyistä paremmat tulokset – mutta kuinka kauan pyhällä hengellä ja nostalgialla pelaaminen riittäisi? Rooney teki Derbyssa hyvää työtä, mutta ei hänen otteissaan ole mitään suuren managerin signaaleita.

Yksi vaihtoehto voisi olla katsoa Euroopan puolella ja yrittää houkutella joku Lucien Favren kaltainen kokenut manageri. Favre sai toki potkut aiemmin tässä kuussa Nicesta, mutta yhdet tai kahdet potkut eivät tee hänestä huonoa manageri. Hän osaisi varmasti hyvinkin nopeasti korjata Evertonin pelaamisessa oleva ongelmat ja saada pidettyä joukkueen Valioliigassa.

Everton on viimeksi pudonnut Englannin pääsarjasta 72 vuotta sitten – ja siksi putoaminen olisi Evertonin kannattajille elämää suurempi katastrofi.

Tosin asiaa voi ajatella myös niin, että putoaminen voisi olla viimeinen herätys, joka nostaisi Evertonin takaisin jaloilleen. Olen varmaa naureskellut Evertonille jossain kohtaa turhankin estoitta, mutta todellisuudessa Evertonin kaltaisen seuran paikka olisi taistella Liverpoolin rinnalla Valioliigan ja Euroopan suurimmista pokaaleista – varsinkin, kun sille valmistuu kaudeksi 2024-2025 53 000 katsojaa vetävä uusi stadion Bramley-Moore Dockille aivan Merseysiden rantavalleille.