HJK väisti ensimmäisen luodin, mutta KuPS on mestaruustiellä ja VPS palaa Veikkausliigaan

Vaasalaiset juhlivat 3-1-vierasvoittoa Turussa kaksi viikkoa sitten, mikä käänsi Ykkösen nousutaistelun osoittamaan Vaasaan.

Il PinturicchioJalkapalloVeikkausliiga

HJK väisti ensimmäisen luodin, mutta KuPS on mestaruustiellä ja VPS palaa Veikkausliigaan

HJK selvitti vaikean vierasmatkan Tampereelle, mutta tämän syksyn joukkueet ovat varmuudella VPS ja todennäköisesti KuPS.

Joel Perovuo
TEKSTI Joel Perovuo
JULKAISTU 16.10.2021 | KUVAT All Over Press

Veikkausliiga palasi vauhdilla maajoukkuetauolta Ilveksen isännöimässä ottelussa HJK:ta vastaan. Klubin kannalta lähtökohdat olivat haastavat jo ennen peliä, sillä Roope Riski ei matkustanut lainkaan Tampereelle. Myös Tim Sparv oli sivussa.

Myös ottelun alku oli haastava helsinkiläisille, sillä Ilves siirtyi 1-0-johtoon ottelun kolmannella minuutilla. Ilveksen johtomaalissa  maalissa Luis Carlos Murillo jatkoi epätasaista pelaamistaan ja ohjasi pallon omiin. Murillo voi huokaista helpotuksesta HJK:n kestettyä Ilveksen hyvän ensimmäisen puoliajan, sillä 2-1-johto HJK:lle puoliajalla oli hiukan vastoin pelitapahtumia.

HJK pelasi Tampereella sitkeästi ja tiputti Ilveksen kyydistään toisen jakson alun 3-1 maalillaan. Vaikka Ilves kavensi viisi minuuttia ennen loppua, Klubi kontrolloi peliä toisella jaksolla.

Parhaat kertoimet kaikkeen jalkapalloon – tietenkin Expektiltä!

HJK:n tilanne mestaruutta ajatellen on silti hiukan huolestuttava. Pelitahti jatkuu kovana Konferenssiliigan takia, eikä HJK kestä loukkaantumisia oikeastaan millekään pelipaikalle. Toisaalta pelaajan kannalta ei voi olla paljoa hienompaa aikaa suomalaisessa joukkueessa, kun saa pelata Euroopassa ja taistella Veikkausliigan mestaruudesta.

HJK elää Veikkausliigassa nyt pakkovoitoilla. Ensimmäinen pakkovoitto odottaa HJK:ta Tel Aviv-pelin jälkeen 24. lokakuuta, kun se kohtaa Interin kotikentällään – ellei HIFK pysty ihmeeseen Kuopiossa päivää aikaisemmin.

KuPS pelasi Interin vieraana viihdyttävän ottelun, jossa se iski kaksi maalia kulmapotkusta. Huuhkajissakin loistanut Urho Nissilä iski tehot 1+2.

KuPS pelaa fyysisesti raikkaammin kuin HJK. Se on myös taktisesti Klubia edellä. Nämä kaksi tekijää antavat myös henkisen etulyöntiaseman kuopiolaisille.

Jos nyt pitäisi sanoa tämän kauden mestari, se olisi KuPS.

***

VPS varmisti lauantaina Ykkösen mestaruuden ja nousun takaisin Veikkausliigaan kaatamalla Helsingissä Gnistanin komeasti 4-1.

Onnittelut ansaitusta noususta Vaasaan!

Jussi Nuorela onnistui kääntämään VPS:n kelkan korvattuaan Jukka Karjalaisen kesäkuussa.

Ensi kautta ajatellen VPS:n tilanne on mielenkiintoinen. VPS:llä on hyviä pelaajia hyökkäyspäähän, joista seuraikoneiden, Sebastian Strandvallin ja Steven Morrisseyn, pärjääminen ensi kaudella Veikkausliigassa on kuitenkin kysymysmerkki.

Puolustukseen VPS tarvitsee Veikkausliigassa lisää laatua, siitä ei ole kahta sanaa. 29 päästettyä maalia 26 pelissä on hiukan liikaa jo Ykkösessä. Ennen ylempää loppusarjaa hävityt pelit kärkijoukkueita TPS:ää ja RoPSia vastaan kertoivat myös tästä.

Kaikkien pelillisten seikkojen takana on VPS:n talous, joka oli isossa roolissa viimeksi, kun VPS:n korttitalo mureni osiin. Jää nähtäväksi, tulevatko vaasalaiset pikavisiitille Veikkausliigaan vai onko tämä uuden uskottavan tulemisen alku VPS:lle.