Pesäpallo on ollut viimeiset vuodet komeassa nosteessa ja vauhti tuntuu koko ajan vain kiihtyvän. Nousujohteisen kehityksen takana tikittää kuitenkin uhkaava aikapommi. Huippuseurat ja Pesäpalloliitto ovat ajautuneet törmäyskurssille, joka on nostanut seurojen keskuudessa esille ajatuksen vuonna 2020 lakkautetun Superpesis Oy:n herättämisestä uudelleen henkiin.

Kysymys ei tarkkaan ottaen ole koko Pesäpalloliiton ja huippuseurojen välisestä juovasta. Myös Pesäpalloliiton sisällä on samanlainen jakolinja, joka kulkee ”vanhoillisten” ja ”uudistusmielisten” voimien välillä.

Vanhoillisia voimia edustaa Pesäpalloliiton puheenjohtaja Ossi Savolainen, toiminnanjohtajan tehtävistä eroava Petri Pitkäranta ja osa liittojohtokunnasta. Uudistusmielisiä voimia edustavat Pesäpalloliiton sisällä näkyvimmin Pesäpalloliiton urheiluyksikön johtaja Mikko Huotari ja myyntijohtaja Jonne Kemppainen. Lisäksi uudistusmielisiin lasketaan osa johtokunnan jäsenistä.

Kysymys ei ole vaarattomasta jakolinjasta. Mikko Huotari sanoi aiemmin tässä kuussa itsensä irti ja siirtyy Joensuun Mailan pelinjohtajaksi. Yksi keskeinen syy Huotarin päätökseen oli se, että hän oli turhautunut liiton johtamismalliin. Pesäpallopiireissä pelätään myös Jonne Kemppaisen seuraavan Huotarin jalanjälkiä. Kemppaisella olisi ottajia muissa lajiliitoissa ja yritysmaailman puolella.

***

Pesäpalloliiton ongelmavyyhden takana on monisäikeinen kokonaisuus.

Suomalaisessa urheilussa on parhaillaan käynnissä historiallinen murros, jossa lajiliittojen rooli ja asema on pienentymässä ja valta ja toiminnallinen vastuu ovat siirtymässä entistä selkeämmin seuroille.

Näin on käynyt myös pesäpallossa. Käytännössä lähes kaikki viimeisten vuosien ja jopa viimeisten vuosikymmenten pesäpalloilulliset menestysprojektit, jotka ovat sataneet hyvää koko pesäpallolle ja sen julkisuuskuvalle, ovat seurojen tekemiä, eivät liiton.

Sotkamon Jymyn, Joensuun Mailan, Vimpelin Vedon, Kouvolan Pallonlyöjien, Kiteen Pallon ja Imatran Pallo-Veikkojen kaltaiset menestystarinat ovat perustuneet yksittäisten seurojen ja niiden takana olleiden henkilöiden osaamiseen ja pitkäjänteiseen työhön. Myös Manse PP:n huimassa nousussa kysymys on niin miesten kuin naistenkin puolella joukkueiden takana olevien avaintekijöiden osaamisesta ja heidän tekemistä satsauksista. Toki liiton kautta monille seuroille on tullut eräänlaista piilotukea urheiluakatemioiden kautta, mutta tärkeimmän työn ovat tehneet kuitenkin seurat itse.

Pesäpalloliitolla on sen sijaan käynyt huono johtajaonni. Ossi Savolaisen ja Petri Pitkärannan kaltaiset pesäpallon johtohenkilöt ovat olleet ansioituneita tekijöitä urheilun ulkopuolella, mutta he eivät olet saaneet yritysmaailmasta kopioituja toimintatapoja ja johtamismalleja toimimaan pesäpallossa. Kysymys ollut osittain osaamisesta, mutta ongelma on ollut myös ideologinen: Pesäpalloliitto ei ole yritys, vaan järjestö, jonka johtaminen on täysin erilaista kuin yritysten johtaminen. Tämä on Pesäpalloliiton nykyjohdossa ymmärretty heikosti.

Siksi nyt ollaan tilanteessa, jota voi perustellusti pitää jo kriisinä. Pitkärantaa kukaan ei jää kaipaamaan, mutta Huotaria jää ja Kemppaisen tasoisen osaajan lähteminen Pesäpalloliitosta Huotarin lisäksi olisi katastrofitason takaisku.

***

Mitä sitten pesäpalloliikkeen pitäisi tässä tilanteessa tehdä?

Ensimmäinen askel olisi Superpesis Oy:n kaltaisen organisaation perustaminen. Superpesis Oy:n lopettaminen oli kohtalokas virhe, jota ei olisi koskaan pitänyt tehdä.

Demokratia on hieno asia, mutta Pesäpalloliitossa päätöksenteko on tällä hetkellä niin rapautunut ja ajautunut niin amatöörimäisiin käsiin, etteivät miesten Superin huippuseurat jaksa sitä katsoa. Siksi niiden keskuudessa on voimistunut ajatus oman organisaation perustamisesta hoitamaan huippupesistä.

Ajatus oli pinnalla jo toissa keväänä, mutta huippuseuroja tyynnyteltiin sillä, että Pesäpalloliiton johtokuntaan valittaisiin uuden sukupolven tekijöitä huippuseuroista. Lopulta valintatoimikunnan esittämistä yhdeksästä ehdokkaasta vain viisi valittiin lopulliseen johtokuntaan.

Tulos oli pettymys uudistusmielisille ja tämän vuoden aikana tyytymättömyys on lisääntynyt, mikä on puolestaan kiihdyttänyt puheita oman huippupesäpallo-organisaation perustamisesta.

Tilanne olisi siinä mielessä otollinen, että Superpesikselle olisi olemassa valmis toimitusjohtaja – Pesäpalloliiton nykyien myyntijohtaja Jonne Kemppainen.

Kemppainen on markkinoinnin ja myynnin ammattilainen, joka ymmärtää entisenä Joensuun Mailan keskeisenä avaintekijänä huippuseurojen tarpeet. Hän uskaltaa ajatella asioita myös uusista ja ennakkoluulottomista näkökulmista. Kemppainen nauttii myös uuden sukupolven seurajohtajien keskuudessa suurta luottamusta, vaikka saikin kuraa niskaansa Olympiastadion-hankkeen yhteydessä. Ottamatta enää kantaa itse hankkeeseen, se oli ajatuksena ja ideana sellainen avaus, jota pesäpallo kehittyäkseen tarvitsee.

Superpesiksen perustaminen ei tarkoittaisi millään muotoa Pesäpalloliiton alasajoa, sillä liitolle jäisi edelleen oma tehtävänsä – aivan kuten pesäpallon edellisen suuren nousukauden aikana 1980- ja 1990-luvuilla. Superpesis Oy hoiti silloin menestyksellisesti huippupesäpalloa myyntiä ja markkinointia ja Pesäpalloliitto laajempaa tehtävää – pesäpalloliikkeen suurempaa strategiaa ja visioita, seuratoiminnan kenttää sekä suhdetoimintaa yhteiskunnallisiin päättäjiin ja yritysmaailmaan.

On myös hyvä kysymys, olisiko huippunaispesäpallon paikka uudessa Superpesis Oy:ssä vai olisiko sille toimivampi ratkaisu rakentaa oma organisaatio Pesäpalloliiton alaisuuteen. Suurin tyytymättömyys Pesäpalloliittoa kohtaan ja suurin tarve Superpesis Oy:n henkiin herättämiseen on tällä hetkellä nimenomaan miesten huippuseuroissa.

***

Uusi organisaatiomalli ei itsessään vielä riitä – tarvitaan myös oikeanlaiset tekijät ja päättäjät. Jonne Kemppaisia ei riitä kahteen paikkaan, eikä Mikko Huotarikaan ole enää käytettävissä Pesäpalloliiton toiminnanjohtajaksi, mutta ne ovat kuitenkin toisen tason haasteita.

Sama koskee myös muita päättäjiä. Superpesikselle voitaisiin uudessa mallissa saada hyvinkin toimiva johtokunta ja johtoryhmä, joka tuntisi erityisesti huippuseurojen haasteet ja mahdollisuudet, eikä sitä rasittaisi Pesäpalloliiton raskas ja vanhoillinen päätöksentekojärjestelmä.

Pesäpalloliiton henkilövalinnat olisi myös astetta helpompi ratkaista, jos koko Pesäpalloliiton tehtävä ja sitä kautta johtokuntaan valittavien ihmisten profiili olisi erilainen.

Uuden mallin myötä monet asiat korjaantuisivat saman tien, kun päätöksenteosta tulisi dynaamisempaa ja valta keskittyisi sinne, minne sen nykymodernissa huippu-urheilussa ja urheilussa pitäisikin keskittyä.

Samalla olisi mahdollisuus päästä eroon vanhoista tunkkaisista toimintamalleista. Hyvä esimerkki Pesäpalloliiton ummehtuneisuudesta on salailun mentaliteetti. Eräs entinen johtokunnan jäsen vaati jopa julkisesti, että asiat pitäisi salata ja seurojen suut suljettava vaikka rangaistusten uhalla.

Jokainen ymmärtää toki, että urheilussakin on salassa pidettäviä asioita, mutta jos Pesäpalloliiton johtokunnan jäsenet joutuvat kyselemään johtokunnan ulkopuolisilta ihmisiltä esimerkiksi sitä, millainen on toiminnanjohtajan työsuhde, mitä Ruutu-sopimus tuottaa pesäpallolle tai onko Pesäpalloliitto oikeasti sijoittanut Sanoma-rahoja Seinäjoelle sijaitseviin sijoitusasioihin, silloin ollaan lähempänä Pohjois-Koreaa kuin 2020-luvun suomalaista yhteiskuntaa ja modernilla tavalla toimivaa lajiliittoa.

Pesäpalloliitossa on toki tehty oikeitakin asioita ja saatu hyvää aikaan ja liiton johtoelimissä on ihmisiä, joita arvostetaan laajalti. Se ei kuitenkaan muuta sitä, että huippuseuroissa tyytymättömyys Pesäpalloliittoa kohtaan on kasvanut sellaiseksi, että siihen on pakko ennemmin tai myöhemmin reagoida.

Tai sitten ollaan tilanteessa – jossa toki pesäpallossa on jo muutamien seurojen kohdalla oltu tähänkin asti –, että yhden yhteen soittavan ison orkesterin sijasta Suomi on täynnä yksittäisiä soittajia.

Syntyyhän sitä musiikkia niinkin, mutta vaarana ja todennäköisenä lopputuloksena on, että silloin pesäpallolta jää ulosmittaamatta maksimaalisella tavalla se markkinoinnillinen ja liiketaloudellinen potentiaali, joka sillä kiistatta on.

Tai tässä tapauksessa: olisi.