Jalkapallokauden suurimmat valmentajaflopit

1. Ange Postecoglou, Nottingham

Ange Postecogloun nimitys Nottinghamin manageriksi syyskuussa jää historiaan yhtenä kaikkien aikojen surkeimmista valmentajavalinnoista. Tottenhamista potkut kesäkuussa saanut ”toisen kauden takuusarjavoittaja” ehti luotsata Forestia vain 39 päivää. Kahdeksan ottelua, joista irtosi kaksi tasapeliä ja kuusi tappiota – eikä sitä kuuluisaa toista kautta jääty City Groundilla odottamaan.

2. Erik ten Hag, Bayer Leverkusen

Kaukana ovat ne kauniit loistonpäivät, kun Erik ten Hag sai luotsata Manchester Unitedia. Nimitys kesällä Xabi Alonson seuraajaksi Bayer Leverkusenin päävalmentajana näytti uudelta alulta hollantilaisen uralla, mutta toisin kävi. Helvetti pääsi irti saman tien, kun Flamengon U20-joukkue pieksi Leverkusenin ten Hagin ensimmäisessä ottelussa 5-1. Ja kun kautta oli pelattu kolme ottelua, ten Hag oli mennyt mies.

3. Wilfried Nancy, Celtic

Tästä saadaan vielä joskus kirja: Kuka oli se suuri näkijä, joka palkkasi Wilfried Nancyn Celticin uudeksi manageriksi kuukausi sitten? Voittaminen vaatii monessa sarjassa kovaa tekemistä, mutta kaksi voittoa ja kuusi tappiota Celticin kokoisessa seurassa ei ole vain huono alku. Se on kaikkien katastrofien isä ja äiti – ja sinetti ranskalaisen kohtalolle.

4. Nuno Espirito Santo, West Ham

West Ham erotti Graham Potterin syyskuussa, koska Itä-Lontoossa Potterin taikuuden ei uskottu tuovan parempaa huomista. Nuno tuli riemusaatossa Ironsin manageriksi syyskuussa, mutta toi mukanaan paremman huomisen sijasta pelkkää kuumaa ilmaa ja pullanmuruja. West Ham on reilua kolmea kuukautta myöhemmin edelleen aidossa putoamisvaarassa ja Nunoa uhkaa jo toiset potkut tällä kaudella.

5. Patrick Vieira, Genoa

Patrcik Vieiran valmentajaura on saanut yrittää nousua taivaalle viidessä eri seurassa, mutta ilmaan lähtö on päättynyt joka kerta jo kiitoradalla. Genoassa Vieiran nimen lämpö jäähtyi lopullisesti marraskuun alussa, kun Genoa makasi Serie A:n pohjalla.  Sopimuksen purkaminen yhteisymmärryksessä on kaunis ilmaisu ranskalaislegendan potkuille.

6. Vitor Pereira, Wolverhampton

Vitor Pereiraa juhlittiin viime kaudella messiaana, kun hän pelasti Wolverhamptonin putoamiselta Valioliigasta. Usko oli kova vielä syyskuussa, jolloin Pereirella ruuvattiin uusi jatkosopimus. Tulokset juoksivat kuitenkin kiinni portugalilaista ja marraskuun alussa Wolvesin johtokunnan oli pakko tunnustaa, että kaksi sarjapistettä ja jumbosija Valioliigassa on jotain sellaista, johon on pakko reagoida.

7. Stefano Pioli, Fiorentina

Stefano Pioli luotsasi kaudella 2021-2022 Milanin Serie A:n mestariksi ja scudetton lämpö piti hänen maineensa korkealla. Maine ei kuitenkaan pelastanut Piolia, kun hänen kesällä komentoonsa ottama Fiorentina putosi marraskuun alussa Serie A:ssa sarjajumboksi. Se päätti Piolin toisen tulemisen Fiorentinaan tylyllä tavalla.

8. Bo Henriksen, Mainz 05

Tanskalaisvelho hymyily leveästi viime maaliskuussa, kun Mainz oli Bundesliigassa kolmantena. Sitten alkoi syöksykierre. Seitsemän peräkkäistä voitotonta ottelua loppukaudella pudottivat Mainzin Mestarien liiga -paikoilta ja tällä kaudella sama syöksy jatkui. Yksi voitto ja kahdeksan tappiota kauden ensimmäisessä 12 ottelussa olivat liikaa ja Henriksen muuttui Mainzissa historiaksi.

9. Russell Martin, Rangers

Skotlannin Valioliigassa Celticin ja Rangersin tekemistä pitää aina peilata sarjan tasoon. Russell Martinin olisi vuorenvarmasti kaatanut jo heikko menestys sarjassa, sillä Rangers oli lokakuun maaottelutauolle lähdettäessä sarjassa vasta kahdeksas. Vielä pahempaa oli kuitenkin se, että sen tie Mestarien liigaan katkesi play-off-karsinnassa kahden ottelun yhteismaalein 1-9 Club Brüggen käsittelyssä. Siitä lähtien kysymys oli vain enää sammutuslangan pituudesta.

10. Graham Potter, West Ham

Niiden, jotka palkkaavat Graham Potterin managerikseen, kannattaisi lukea hänen tuotetietonsa. Niissä sanotaan, että Potter on prosessivalmentaja, joka tekee tuloksia vasta pitkässä kaaressa. West Ham ei tuotetietoja viime tammikuussa ilmeisesti lukenut, sillä Potter sai potkut yhdeksän kuukauden prosessin jälkeen. Toki tilanne oli uhkaava, sillä West Ham oli sarjassa syyskuun lopulla vasta 19:s – sattumoisin pykälän erään Aston Villan yläpuolella. West Ham oli sentään voittanut yhden viidestä ensimmäisestä ottelusta, Villa ei yhtään.