Joensuun Maila teki oikean ratkaisun hyllyttäessään Joni Rytkösen häirintäepäilyjen vuoksi

Joni Rytkönen siirtyi Joensuun Mailaan täksi kaudeksi.

Pesäpallo

Joensuun Maila teki oikean ratkaisun hyllyttäessään Joni Rytkösen häirintäepäilyjen vuoksi

Joensuun Maila on hyllyttänyt Joni Rytkösen häirintäepäilyn vuoksi. Asiasta on tehty myös tutkintapyyntö SUEKille.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 16.5.2023 | KUVAT All Over Press

Joensuun Maila tiedotti tiistaina hyllyttäneensä Joni Rytkösen toistaiseksi seuran toiminnasta häirintätapaukseen liittyen. Rytkösen tapauksesta on tehty myös tutkintapyyntö Suomen urheilun eettiselle keskukselle SUEKille.

Ilta-Sanomat uutisoi aiemmin tiistaina, että Superpesiksessä pelaavaa tähtipelaajaa epäillään seksuaalisesta häirinnästä. Ilta-Sanomien mukaan kyseinen pelaaja olisi lähetellyt alaikäisille tyttöpelaajille kyseenalaisia viestejä. Ilta-Sanomat ei kuitenkaan julkaissut pelaajan nimeä tai seuraa.

Nyt julki tullut tapaus on äärimmäisen kiusallinen Joensuun Mailalle ja koko pesäpallolle. Rytkönen on yksi Superpesiksen parhaista pelaajista ja yksi pesäpallokenttien suurimmista väriläiskistä. Hän on myös Joensuun Mailan tämän kauden tähtihankinta, jolle on varattu keskeinen rooli Joensuun Mailan tämän kauden joukkueessa.

Joensuun Mailalle on nostettava hattua siitä, että se on puuttunut Rytkösen tapaukseen päättäväisesti ja kiertelemättä. Vastaavanlaisissa häirintätapauksissa asioita on usein yritetty peitellä ja piilotella ikään kuin väärinkäytökset siten häviäisi, tai sitten niitä on vähätelty milloin milläkin verukkeilla.

Asiaan puuttumisen tärkeyttä korostaa entisestään se, että kyse on – ainakin Ilta-Sanomien mukaan – alaikäisistä häirinnän kohteista.

Toki myös Rytkösen tapauksessa on muistettava, että epäilyt ja tutkintapyyntö SUEKille ovat vielä eri asia kuin syylliseksi toteaminen.

Tässä kohtaa Joensuun Maila on kuitenkin toiminut moraalisesti ainoalla oikealla tavalla. Toivottavasti tämä toimii esimerkkinä myös muille urheiluseuroille ja lajiliitoille.