Jose Mourinho on jälleen maailman parhaimmin palkattuja työttömiä.  58-vuotiaan portugalilaismanagerin ja Tottenhamin välinen avioliitto päättyi 17 kuukauden yhteiselon jälkeen odotettuun lopputulokseen – potkuihin. Tottenham kertoi asiasta lyhyellä tiedotteella maanantaina.

Ainoa yllätys Mourinhon potkuissa oli ajoitus. Tottenham kohtaa ensi sunnuntaina Liigacupin finaalissa Manchester Cityn, ja moni odotti, että Mourinho olisi saanut johtaa joukkueensa Wembleylle. Sitä kunniaa hänelle ei kuitenkaan suotu.

Mourinho oli Tottenham riskivalinta jo alun perin. Maurico Pochettino oli virittänyt Tottenhamista joukkueen, josta oli tullut modernia jalkapalloa pelaamalla vakiojäsen Mestarien liigassa. Pocchettinon viimeisellä kaudella 2018–19 Spurs selvitti tiensä jopa Mestarien liigan finaaliin, jossa se kuitenkin hävisi Liverpoolille.

Mourinhon jalkapalloilulliset opit olivat eri maailmasta kuin Pochettinon. Mourinho luotti, kuten hän oli aina luottanut, äärimmäisen puolustusvoittoiseen pelitapaan. Sellainen pelitapa vaati Pochetinolta perityltä joukkueelta totuttelua uudenlaiseen filosofiaan, eivätkä kaikki pelaajat tahtoneet millään niellä Mourinhon oppeja.

Yhtä riskialtista Mourinhon kannalta oli se, että Mourinhon jalkapallolla ei ollut mitään tekemistä Tottenhamin pelillisen dna:n kanssa.

Käytännön tasolla tämä tarkoitti sitä, että Mourinhon ainoa suoja Tottenhamissa olivat tulokset. Tunnelmat N17:ssa olivat vielä joulukuussa korkealla, kun Tottenham nousi hetkeksi Valioliigan piikkipaikalle. Sen jälkeen meno kuitenkin hyytyi, mikä suisti nopeasti Mourinhon kuilun partaalle.

Lopputulos oli väistämätön: kun ei ollut tuloksia, ei ollut myöskään sitä suojaa, joka olisi Mourinhon pelastanut.

Iso vai tietoinen virhe?

Tilannetta ei helpottanut se, että Jose Mourinho kritisoi epäsuorasti Tottenhamin johtoa siitä, ettei hänellä ollut käsissään riittävän hyvää joukkuetta. Myös Pochettinon asema Tottenhamissa alkoi horjua samana päivänä, kun hän uskalsi arvostella Tottenhamia johtoa pelaajahankinnoista.

Tottenhamin johto tarkoittaa tässä kohtaa yhtä miestä, seuran kiisteltyä puheenjohtaja Daniel Levya.

Ehkä jossain utopialandiassa voisi kenties ollakin seuran puheenjohtaja, joka sietäisi manageriltaan julkista kritiikkiä, mutta Levy ei sellainen puheenjohtaja ole. Häntä on kuvattu pikemmin herkkänahkaiseksi pieneksi mieheksi, jonka egoa ei kannata missään tilanteessa loukata, jos haluaa pysyä hänen suosiossaan. Ei varsinkaan julkisesti.

Mourinho ei ole niin tyhmä valmentaja, etteikö hän olisi tätä tiennyt. Siksi kysymys kuuluukin, kritisoiko ja ärsyttikö hän Levya tahallaan.

Mourinho voi vakuuttaa uskollisuuttaan Tottenhamille ja puhua suureen ääneen omasta intohimostaan valmentajana. Valitettavasti Mourinhon kaikkia puheita ei ole koskaan kannattanut ottaa tosissaan. Hän on aina pelannut julkisuudessa oma peliään ja sitä hän teki todennäköisesti nytkin.

Siksi kenenkään ei pitäisi olla yllättänyt, jos Mourinho olisi sisimmässään enemmän helpottunut kuin loukattu hänen saamistaan potkuista. Mourinhon erorahat ovat sitä luokkaa – arviolta 17 miljoonaa euroa, jos hän ei ota uutta managerinpaikkaa vastaa seuraavan kahden vuoden aikana –, että se pistäisi suuremmankin porukan nauramaan.

Tilanne ei sinällään ole uusi Mourinholle, sillä hänelle on maksettu erorahoja arviolta jopa yli 55 miljoonaa euroa. Tämä siis tekemättömästä työstä.

Seuraava iso kysymys Tottenhamissa on, kenestä Levy tekee Mourinhon seuraajan. Maailma on täynnä toinen toistaan kovempia nimiä Massimilio Allegrista lähtien ja Julian Nagelsmannin kaltaisia unelmavaihtoehtoja. En lyö tästä asiasta kenenkään kanssa vetoa, mutta oma veikkaukseni on ollut jo muutaman viikon entinen Bouremouthin manageri Eddie Howe.

Levy on 20 vuoden aikana iskenyt hakkunsa managerimarkkinoilla vain kerran kultakimpaleeseen. Tuo kultakimpale oli Pochettino.

Howe olisi samanlainen valinta Levylta. Paperilla.