Kalle Rovanperä edustaa Vuoden urheilija -äänestyksessä pitkään päähän potkittuja urheilijoita

Kalle Rovanperä voitti vuonna 2023 uralleen toisen peräkkäisen rallin maailmanmestaruuden - 23-vuotiaana.

MM-ralliMuu urheiluVuoden urheilija

Kalle Rovanperä edustaa Vuoden urheilija -äänestyksessä pitkään päähän potkittuja urheilijoita

Potkitaanko moottoriurheilua päähän Vuoden urheilija -äänestyksessä? Jukka Röngän mukaan niin on ainakin tehty.

Mari Salmela
TEKSTI Mari Salmela
JULKAISTU 1.1.2024 | KUVAT Red Bull Content Pool

Vuoden urheilija -äänestys herättää tuttuun tapaan jälleen intohimoja. Olen jutellut moottoriurheiluihmisten kanssa ja he tuntuvat olevan valmiiksi sitä mieltä, ettei Kalle Rovanperää kohdella äänestyksessä reilusti. Jukka, onko tuollaiseen kritiikkiin aihetta?

Odottaisin ensin vuoden 2023 äänestyksen tuloksen ja arvioisin Kalle Rovanperän tilannetta sen jälkeen. Lauri Markkanen huudetaan ilman muuta Vuoden urheilijaksi, mutta kakkossijasta käydään todennäköisesti tiukka taistelu Wilma Murron ja Rovanperän kanssa.

Jos Rovanperä on äänestyksessä 3-4 parhaan joukossa, silloin hän on oikealla paikalla. Itse sijoittaisin hänet listalla kakkoseksi Markkasen jälkeen ja ennen Lukas Hradeckya, Mikko Rantasta ja Wilma Murtoa.

Moottoriurheilijoiden väheksyminen Vuoden urheilija -äänestyksessä on kuitenkin fakta. Jossakin vaiheessa vaahtosin asiasta enemmänkin, mutta kaitpa se on hyväksyttävä, että mielipiteen vapaus ei jaottele oikeita ja vääriä mielipiteitä ainakaan tämän tyyppisessä viihteellisessä äänestyksessä.

Se, mitä vastaan olen aiemmin protestoinut, on, että osa äänestäjistä on taktikoinut härskisti äänestyksessä. Kuuluisin tapaus on Keke Rosbergin valinta Vuoden urheilijaksi 1982. Hän hävisi äänten määrässä Matti Nykäselle, mutta valittiin Vuoden urheilijaksi, koska hänellä oli enemmän ykkössijoja.

Erikoinen tilanne johtui siitä, että osa äänestäjistä ei pitänyt moottoriurheilua urheiluna. Relevantti mielipide, mutta oliko kyseinen taktikointi Vuoden urheilija -äänestyksen hengen mukaista ja sen arvolle sopivaa?

Vaikka Suomi tunnetaan moottoriurheilumaana ja lentävistä suomalaisista, moottoriurheilija on valittu Vuoden urheilijaksi vain kolmesti – Rosberg 1982, Juha Kankkunen 1993 ja Mika Häkkinen 1998.

Sen sijaan nelinkertaista motocrossin maailmanmestaria Heikki Mikkolaa ja rallin nelinkertaista maailmanmestaria Tommi Mäkistä ei valittu urallaan kertaakaan Vuoden urheilijaksi. Samoin valinta kiersi muun muassa Kimi Räikkösen, kaksi rallin maailmanmestaruutta voittaneen Marcus Grönholmin ja monet muut moottoriurheilijat.

Toki jokainen urheiluvuosi on erilainen ja useana vuonna on ollut perusteltua valita jonkin muun urheilulajin edustaja Vuoden urheilijaksi, mutta kokonaisuudessaan moottoriurheilu on ollut yksi tällainen väheksytty urheilumuoto Vuoden urheilija -äänestyksessä.

Joukkueurheilijat kärsivät myös vanhoista asenteista pitkään. Kuuluisin tapaus lienee se, että viidennen kerran urallaan Stanley Cupin voittanut Jari Kurri jätettiin valitsematta Vuoden urheilijaksi 1990, kun urheilutoimittajat olivat sitä mieltä, että Päivi Alafrantin voittama naisten keihäänheiton Euroopan mestaruus oli kovempi saavutus.

Jalkapalloilija on valittu Vuoden urheilijaksi nyt jo neljästi, mikä sinällään on hienoa, mutta vastaavasti yksikään jääkiekkoilija ei ole saanut vielä kunniaa tulla valituksi Vuoden urheilijaksi. Miksi?

Mistä moottoriurheilijoiden väheksyminen johtuu?

Sen pohjalla on pitkälti urheiluideologiset syyt. Vielä 70-, 80- ja jopa 90-luvulla oli vallalla näkemyksiä, ettei moottoriurheilu ole oikeaa urheilua, koska siinä auto tai moottoripyörä tekee osan työstä.

Eivätkä nuo näkemykset ole kadonneet kokonaan vielä nytkään. Samuel Savolainen piti osuvasti Urheilugaalan historian räikeimpänä skandaalina sitä, ettei Keke Rosberg ole saanut Urheilugaalassa elämänura- tai lähettiläspalkintoa tai edes Suomen urheilun Hall of Fame -valintaa.

Jokainen voi pohtia, kertooko Samuelin nostama esimerkki moottoriurheilun arvostamisesta vain sen väheksymisestä.

Asenteet ovat aikojen myötä ja uusien urheilutoimittajasukupolvien myötä muuttuneet ja uskon, että esimerkiksi tänä vuonna Kalle Rovanperä saa äänestyksessä varsin reilun kohtalon. Pidän myös positiivisena asiana sitä, jos ja kun Lauri Markkanen valitaan Vuoden urheilijaksi, sillä joukkueurheilijat ovat olleet myös kärsijän osassa Vuoden urheilija -valinnoissa.

Jääkiekon osalta tilanne on edelleen omalla tavalla koominen. Esimerkiksi vuosi sitten äänestäjät eivät oikein tienneet, kumpaa pitäisi painottaa – sitä, miten hyvä jääkiekkoilija oikeasti on ja missä ja mitä hän on saavuttanut vai pelkästään saavutuksia? Olivatko olympiavoitto- ja maailmanmestaruus kovempia saavutuksia kuin Stanley Cupin voitto ja loistokausi NHL:ssä?

Stanley Cup -voittaja Mikko Rantanen oli lopulta äänestyksessä pykälän parempi kuin kahdeksanneksi äänestetty olympiavoittaja- ja maailmanmestari Valtteri Filppula.