Kempele on saanut suistettua raiteiltaan valtakunnan parhaan vaihtolyöjän
Kempele venytti puolivälieräsarjan Vimpeliä vastaan viidenteen otteluun. Sotkamo varmisti sen sijaan oman paikkansa välierissä. Pekka Arffman purkaa perjantain trillereiden anatomian.
@JukkaRonka
Vimpelin ja Kempeleen puolivälieräsarjassa tarvitaan viides ottelu, kun Kempele otti kotikentällään 1-0 (6-2, 1-1) -voiton ja tasoitti ottelusarjan 2-2:een. Pekka, mihin ottelu ratkesi?
Kempele pelasi jälleen erinomaisen ottelun niin sisällä kuin ulkona, kun taas Vimpeli ei saanut sisäpeliään rullaamaan omalla tasollaan.
Mikko Vihriälä meni vielä kentälle kohtuullisilla prosenteilla, mutta Mikko Kanala ja varsinkin Elmeri Anttila epäonnistuivat kakkosena ja kolmosena. Anttila löi koko ottelussa vain kaksi kärkilyöntiä 40 prosentin tehoilla, mitkä ovat todella vaatimattomia lukemia tämän kauden kärkilyöntitilaston voittajalle.
Kun ykköskärjen peli ei kulkenut, se heijastui Vimpelin koko sisäpeliin, vaikka kakkoskärki pelasikin hyvän ottelun ja yritti pitää Vimpelin sieraimet pinnalla. Kun kaiken lisäksi edellisessä ottelussa kahdeksan juoksua lyönyt Jukka-Pekka Vainionpää ei päässyt yrittämään kotiutuksia kuin kahdesti eikä onnistunut niissä kummassakaan, niin Vimpeli oli sen jälkeen sillassa.
Kempeleen ykköskärki kulki sen sijaan erinomaisesti. Teemu Hollanti on ollut loistava nosto joukkueen kärjeksi, Tuomas Jussila on päässyt kauden parhaaseen vireeseensä ja Aatu Saastamoinen oli yksi ottelun hahmoista ratkaisemalla avausjakson läpilyönnillään neljännen aloittavalla.
Vaikka Mikko Vihriälälle sattui Antti Korhosen läpilyönnissä lipsahdus, Vimpelin ongelmana perjantaina ei ollut sen ulkopeli, vaan sisäpeli ja ennen kaikkea ykköskärjen vaatimaton ilta.
Toki tässä kohtaa pitää antaa tunnustus myös Kempeleen ulkopelille. Lukkari Jani Lassila on saanut selvästi kiinni Anttilan ja Jussila on ulkona aivan käsittämättömässä vedossa. Hän pelaa todella syvällä ja hoitaa valtavaa tonttia, mutta ehtii silti hyvän pelinlukutaitonsa ja nopeiden jalkojensa ansiosta joka paikkaan.
Välieräpaikka ratkeaa viidennessä ottelussa Saarikentällä. Pitääkö Saaren taika?
Vimpeli lähtee viidenteen peliin kotikenttänsä ansiosta suosikkina, mutta Kempele on näyttänyt, että sillä on kaikki mahdollisuudet venyä voittoon myös Saarikentällä.
Ensimmäisessä ottelussa se johti avausjaksoa ennen neljännen tasoittavaa 5-2 ja oli hyvin lähellä jaksovoittoa. Toinen ottelu oli myös äärimmäisen tasainen ja vaikka numerot venähtivätkin tasan päättyneen ensimmäisen jakson jälkeen, ottelu ratkesi käytännössä yhteen lyöntiin, Vainionpään neljän juoksun arvoiseen kunnariin toisen jakson neljännessä vuoroparissa.
Nyt Kempeleen on vain jatkettava siitä, mihin se perjantaina jäi. Vimpelin kannalta iso avain on se, saako se päälle tutun hurmionsa ja miten Anttila onnistuu taistelussa Lassilaa vastaan.
Anttila on yrittänyt tähän mennessä raivopäisesti hakea läpilyöntejä jo vaihtotilanteissa, mutta en olisi yllättänyt, että sunnuntaina nähtäisiin taas rauhallisempi Anttila, joka keskittyy tärkeimpään tehtäväänsä – tilanteiden tekemiseen, jossa hän on lyhyine taitolyönteineen ja kovine linjan puhkaisuineen ylintä mestariluokkaa.
Vaikka pidänkin Vimpeliä niukkana suosikkina, välieriin voi mennä kumpi tahansa näistä kahdesta joukkueesta.
Sotkamo varmisti välieräpaikkansa hakemalla Joensuusta 2-0 (4-1, 6-2) -voiton. Mihin tämä ottelu ratkesi?
Tärkein muuttuja oli se, että Sotkamon pelinjohto oli tehnyt taktisesti mielenkiintoisen ja toimivan taktisen ratkaisun.
Se oli katsonut, että Joensuun linja pelaa takatilanteissa liian takana ja Sotkamo strategiana kotiutuksissa oli lyödä merkki päälle ja hyökätä syvällä pelannutta linjaa vastaan.
Jopa Roope Korhonen löi kerran etenijän kotiin sellaisella lyönnillä, vaikka Roopella olikin lupa käyttää omia hyviä kotiutuslyöntejään.
Tämä ratkaisu kertoi myös siitä, että Sotkamossa on selkeästi mietitty sitä, miten kotiutuksiin saadaan lisää leveyttä. Kysymys ei ole vain siitä, kuka lyö juoksuja Roopen lisäksi, vaan miten ja mistä niitä lyödään. Nyt nähtiin, mitä se tarkoitti käytännössä Joensuuta vastaan.
Sotkamon esitys oli kaikkineen sellainen, millainen Sotkamo on parhaimmillaan – ja millaisella pelillä se voitti viime kaudella Suomen mestaruuden.
Onnistujia oli Kalle Kuosmasesta, Hannes Pekkisestä, Roope Korhosesta ja Aleksanteri Huotarista alkaen leveällä rintamalla.
Sen lisäksi Jymylle on annettava tunnustus siitä, miten se on rakentanut ja virittänyt pudotuspelijoukkueensa.
Joukkueessa on muutaman kokeneemman pelaajan vastapainoksi lahjakkaita nuoria avainpelaajia. Esimerkiksi pitkään loukkaantunut ollut Kuosmanen on pelannut sensaatiomaiset pudotuspelit. Hän on ollut varma ulkona ja löi neljässä ottelussa Joensuuta vastaan 1+8 juoksua.
Sen lisäksi on mainittava Huotarin veljekset, joista Aleksanteri nousi avaukseen viime syksyn pudotuspeleissä ja Samuel tänä syksynä.
Tässäkin Sotkamo näytti tavallaan armottomuutensa. Viime syksynä Juho Keinänen siirrettiin kesken pudotuspelin sivuun ja tilalle nostettiin vanhempi Huotari. Nyt Elmeri Purmonen siirrettiin yhden heikomman ottelun jälkeen etenijäjokeriksi ja paikka ulkopelissä annettiin nuoremmalle Huotarille.
Joensuulle on annettava tunnustus siitä, että se teki tästä ottelusarjasta oikean ottelusarjan, mutta perjantaina joukkueiden tasoero ei antanut mitään anteeksi.
Kun sen päälle Sotkamossa torstaina loistopelin ykköskärjessä pelanneiden Kasperi Hämäläisen ja Niko Korhosen sekä lyöjäjokeri Juho Toivolan taso laski dramaattisesti, niin Sotkamo sai välieräpaikan ilman suurempaa tuskaa – varsinkin, kun myös sen takatilanteiden peluuttamisstrategia puri armottoman hyvin Joensuun linjaan.