Joensuu ja Kitee ovat piirtäneen pesäpallopaikkakuntina mielenkiintoiset jäljet pesäpallon historiaan.

Kitee vakiinnutti paikkansa pesäpallon pääsarjassa 1970-luvulla ja on nyt pelannut SM-sarjassa ja Superpesiksessä yhtäjaksoisesti 49 kautta. Kitee on kasvattanut Toni Kohosesta ja Pasi Pirisestä alkaen monia pesäpallohistorian valovoimaisimpia tähtipelaajia ja 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun kultavuosina se voitti kolme Suomen mestaruutta, kolme SM-hopeaa ja yhden pronssin.

Joensuu oli pesäpallokartalla pitkään musta piste, kunnes 1990-luvulla alettiin puhua pesäpallon suurkaupunkihankkeesta. Jossakin joku viisas laski, että Pohjois-Karjalassa se tarkoittaisi sitä, että maakunnan pesäpalloilullinen valtakeskus olisi tulevaisuudessa Kiteen sijasta Joensuussa.

Olisi mielenkiintoista tietää, oliko tuolla visionäärisellä laskelmalla ja Joensuun Mailan nousulla yhteyttä toisiinsa, mutta itse ajatus toteutui.

***

JoMan edustusjoukkue aloitti pitkään ja hitaan hivuttautumisen Suomensarjasta ylöspäin. Vuonna 1995 siitä tuli Ykköspesis-joukkue ja vuonna 2004 Superpesis-joukkue.

Ja vuonna 2007 tapahtui väistämätön. Joensuu sijoittui ensimmäistä kertaa Superpesiksessä Kiteetä ylemmäksi.

Karjalaisveljesten taistelu jatkui muutaman vuoden tasaisena, kunnes kaudella 2012 Joensuu polkaisi ensimmäisen kerran isoa kaasua ja jätti Kiteen taakseen.

Samaan aikaan kun Kitee on nyhjännyt pudotuspelirajan molemmin puolin, Joensuu on voittanut 12 vuodessa kaksi Suomen mestaruutta ja kuusi muuta mitalia. Sen lisäksi Mehtimäelle valmistui vuonna 2018 upea, 3700 katsojaa vetävä pesäpallostadion. Miesten joukkueen lisäksi myös naisten edustusjoukkue on vakiinnuttanut paikkansa Superpesiksessä.

Monet ovatkin pitäneet Joensuuta jo usean vuoden ajan Suomen johtavana pesäpallo-organisaationa, jolla on ollut vara hankkia Joensuun ykköskorin tähtipelaajia ja maksaa heille Superin suurimpia palkkioita.

Vaikka Kiteen Pallo on ottanut organisaationa askeleita oikeaan suuntaan, kahden pohjoiskarjalaisen seuran välimatka pesäpallokartalla on paljon pidempi kuin se 70 kilometriä, joka on niiden välillä tavallisella kartalla.

***

Siksi onkin mielenkiintoinen kysymys, mitä ihmettä Pohjois-Karjalassa on tapahtunut tänä kesänä?

Joensuulla on tänäkin vuonna supertähtiä vilisevä huippujoukkue, joka kruununa kimaltelee viime syksyn siirtomarkkinoiden suurin jalokala, Sotkamosta hankittu Niko Korhonen.

Kitee on menettänyt yksistään kahden vuoden takaisesta joukkueestaan kuusi elintärkeää pelaajaa – Hannes Pekkisen, Elmeri Purmosen, Jesse Eskelisen, Joni Lehikoisen, Juuso Latun sekä uransa lopettaneen Sami Partasen.

Viime vuosina Kiteellä pelanneista pelaajista Valentin Ikonen on nyt yksi Hyvinkään runkopelaajista ja Ville Kotro tärkeä pala Sotkamon polttolinjaa. Tämän vuoden Itä-Lännessä pelannut Matias Litmanen pelasi  Kiteellä vielä viime kaudella.

Silti Kitee pieksi tuon tähtiä vilisevän joukkueen sunnuntaina Rantakentällä 2-0 (2-1, 11-1). Ja vaikka yhden ottelun enemmän pelannut Joensuu on kaksi pistettä Kiteen edellä sarjataulukossa, Kitee uhkaa ajaa naapurinsa ohi.

Tässä mielessä kaksikon kohtaaminen torstaina Mehtimäellä on suuressa ja jopa ratkaisevassa roolissa siinä, kumpi joukkueista sijoittuu korkeammalle runkosarjassa.

***

Eikä sarjasijoitus ole oleellisin asia. Paljon oleellisempaa on se, että Kitee on nykykunnossaan vahvemmassa pelillisessä iskussa kuin Joensuu.

Miksi?

Vastaus löytyy sisäpelistä.

Joensuu edustaa pelillisesti modernia pelitapaa, joka perustuu vahvaan ykköskärkeen, pelaajien nopeuteen ja siihen, että päävastuun kotiutuksista kantaa lyöjäjokerit. Joensuulla on huippuluokan ykköskärki ja kaksi vahvaa lyöjäjokeria, Joosua Rättö ja Juho Toivola.

Näin pesäpalloa pelataan tänä päivänä ja näin sillä myös menestytään.

Pelitavassa on kuitenkin omat riskinsä. Pelaamisesta tulee helposti kaavamaista ja ennalta arvattavaa, jolloin ulkokentät osaavat varautua paremmin eri tilanteisiin mukaan lukien pääkotiuttajien pysäyttämiseen. Ja jos kaava rikkoutuu, mitä sitten tehdään?

Joensuun pelaaminen näyttää juuri tällaiselta. Pelaaminen on ennalta arvattavaa, yllätyksetöntä ja riskitöntä.

Pelitapa toimii silloin, kun joukkue on riittävän hyvä ja vahvempi kuin vastustaja – ja kun avainpelaajat onnistuvat tehtävässään. Myös Joensuu on pelannut useita erinomaisia otteluita, mutta sen esityksiä on leimannut tällä kaudella ailahtelevaisuus. Hyvää peliä tai hyvää jaksoa voi seurata umpisurkea peli tai jakso.

***

Kitee on kasvot toisenlaiselle tavalle pelata pesäpalloa.

Pelinjohtaja Sami Partanen on ymmärtänyt, että jos Kitee lähtee taistelemaan samoilla aseilla kärkijoukkueiden kanssa, sen mahdollisuudet horjuttaa ja voittaa niitä ovat heikot.

Siksi Kitee on pelannut paljon rohkeampaa, mutta samalla myös riskialttiimpaa sisäpeliä.

Tulokset ovat yllättäneet kaikki. Kitee on vauhtiin päästyään voittanut itseään heikommat joukkueet ja kärkijoukkueista Kempeleen ja Hyvinkään vieraissa ja Kouvolan ja Joensuun kotonaan. Sen lisäksi se raapi jakson Sotkamolta Hiukassa ja pelasi tasaisen kamppailun Vimpeliä vastaan Saarikentällä. Vain Manselta Kitee otti numerollisesti kunnolla lukua Kaupissa.

***

Partanen on peluuttanut rohkeasti koko joukkuetta ja antanut pelaajille luvan lyödä myös riskialttiimpia lyöntejä.

Partasen peluuttaminen on näkynyt parhaimmillaan ja puhtaimmillaan kakkosvaihdoissa.

Yleensä kakkosvaihto pyritään purkamaan riskittömillä perusvaihtolyönneillä, koska palkintona on arvokas kolmostilanne. Partanen on sen sijaan rikkonut tämän opin ja Kitee purkaa kakkosvaihtojakin kovilla ja riskialttiilla lyönneillä.

Vaikka lyönteihin liittyy riskinsä, Kiteen pelaajien onnistumisprosentit kakkosvaihdossa ovat keskimäärin parhaat kaikista pesänväleistä.

Riskialttiimpiin lyönteihin liittyvät vaarat eivät ole Partasta hitsanneet. Paljon tärkeämpää hänelle on ollut se, mitä niillä onnistuneilla lyönneillä saavutetaan.

***

Kiteen pääase kakkosvaihtojen purkajana on ollut jokerina alkukauden pelannut Samu Vainikainen. Vainikainen hallitsee lyhyet ja muut vaihtolyönnit, mutta hänen bravuurinsa kakkosvaihdoissa on tällä kaudella ollut lyödä kovaa kakkosrajaan, kakkossaumaan tai kakkospesän päälle.

Vainikaisen lyönneissä on riskinsä, mutta myös palkinnot ovat kovia – kuten Joensuu-ottelussa sunnuntaina nähtiin, kun Vainikainen toisella jaksolla puhkaisi ykkös-kakkostilanteessa kakkosrajan ja ratkaisi kolmella juoksulla samalla koko ottelun Kiteelle.

Vainikainen on lyönyt tällä kaudella jo 4+15 juoksua, kun viime kaudella hän löi koko kauden aikana runkosarjassa 4+17 juoksua!

Onkin hyvä kysymys, kannattaako Vainikaista peluuttaa jokerina, vaikka hänen kätensä kestäisi täyspainoisen heittämisen. Nyt hänet saa jokerina paremmin haluttuun kohtaa purkamaan kakkosvaihtoa.

Toinen kakkosvaihdon erikoismies on ollut uransa parasta kautta pelaava Samu-Kalle Varonen, joka on myös joukkueensa toiseksi tärkein kotiuttaja. Varonen on lyönyt jo 3+25 juoksua ja on sarjan kolmanneksi tehokkain numerolla lyövä kotiuttaja Henri Puputin ja Antti Korhosen jälkeen.

Vainikaisen ja Varosen vahvojen esitysten myös Kitee on ratkaissut yhden ennen kautta olleen ongelmansa. Kotiutukset eivät ole enää lyöjäjokeri Jiri Pippolan varassa, kuten ennen kautta näytti.

***

Rohkeampi ja yllätyksellisempi pelityyli ei horjuta ja vaikuta vain vastustajaan. Yksi Kiteen vahvuus tällä kaudella on ollut joukkueen vahva itseluottamus, jota on ruokkinut Partasen rohkea peluuttaminen ja vastuun jakaminen laajalla rintamalle.

Kiteen pelaajat ovat kautta linjan nostaneet pelillistä tasoaan viime kaudesta. Kysymys ei ole ollut vain hengestä. Talven aikana on tehty työtä myös harjoitussaleilla. Esimerkiksi Pippola on opetellut talven aikana lisää taitolyöntejä ja pystyy uittamaan jo vaikeana lyöntinä pidetyn pitkän varren tarkasti haluamaansa paikkaan.

Pippola onkin noussut lyöjätilastossa 1+40 lyödyllään seitsemänneksi heti juoksun enemmän lyöneen Juho Toivolan kantaan.

Vaikka Kitee on ollut alkukauden suurin yllättäjä miesten Superissa ja vaikka Partanen voitiaisiin jo nyt valita Vuoden pelinjohtajaksi, Kiteen rajat tulevat kuitenkin jossain kohtaa vastaan.

Suomen mestaruutta Kitee ei tällä kaudella voita ja tuskin sitä nähdään myös loppuottelussa. Oleellista kuitenkin on, että Kitee on pystynyt rohkeammalla ja altavastaajajoukkueelle sopivalla pelitavallaan repimään pelaajamateriaalista maksimit irti ja jopa ylittämään ne – ja on kovaa vauhtia menossa ylempään loppusarjaan.

Siihen mahdollisuuteen ei kovin moni ennen kautta uskonut. En minäkään.

***

Joensuulle on käynyt sen sijaan päinvastoin. Sen kaavamainen ja riskitön pelaaminen on johtanut siihen, että Joensuu on pelannut koko kauden käsijarru päällä ja hukannut osan osaamisestaan.

Joensuun ja pelinjohtaja Mikko Huotarin mahdollisuus ja onni on, että mitään ratkaisevaa ei ole vielä menetetty. Joensuu pystyy menestymään tällaisellakin pelitavalla, kuten monet muutkin joukkueet.

Kysymys kuuluu kuitenkin, mitä tapahtuu sitten, kun vastaan tulee Sotkamon kaltainen joukkue, joka on parhaimmillaan syksyn ratkaisupelien pehmeillä kentillä ja kylmien pallojen keleissä?

Riittääkö sille silloin riskitön peruspelaaminen vai pitäisikö Joensuun katsoa, mitä sen varjossa monta vuotta ollut Kitee on tänä kesänä tehnyt ja miksi se on menestynyt?