Koskenkorva taiteilee jyrkän kuilun reunalla, mutta sillä on sauma myös pelastua
ElmoTV käy läpi kaikki miesten Superin joukkueet ennen kauden alkua ja purkaa niiden näkymät. Ensimmäisenä vuorossa on nousijajoukkue Koskenkorvan Urheilijat.

Koskenkorvan Urheilijat
Lähtötilanne
Koskenkorvan suunnitelmissa ei välttämättä ollut viime kaudella nousu Superiin, mutta loistovireeseen päässyttä punakonetta oli mahdoton syksyllä pysäyttää.
Tätä taustaa vasten oli ymmärrettävää, ettei Koskenkorvalla lähdetty syksyllä maalaamaan taivaita. Kossu hankki syksyn siirtomarkkinoilla kahdeksan uutta pelaajaa, mutta painopiste oli selkeästi löytää vahvistuksia Ykköspesiksestä kuin hankkia valmiita Superpesis-tason pelimiehiä.
TalviSuperissa Koskenkorva yllätti iloisesti raapaisemalla jaksot Manselta ja Vimpeliltä ja voittamalla Alajärven.
Kesällä Koskenkorva muodostaa yhdessä Imatran ja Alajärven kanssa kolmikon, josta löytyy suora putoaja ja joukkue, joka karsii Ykköspesiksen kakkosen kanssa ensi kauden Superpesis-paikasta.
Joukkue
Koskenkorvan materiaali on Superin tasolle ohut ja epätasainen.
Kossu saa sisällä kohtalaisen ykkösnyrkin, jonka muodostavat Justus Teppo, Miska Mäkiviita ja vaihtajajokeri Aapeli Suvisalmi. Myös Tony Latvala voi pelata ykköskärjessä.
Kossun ykkösnyrkissä on potentiaalia. Justus Teppo on erinomainen kentällemenijä ja löytäisi itselleen helposti ainakin etenijäjokerin paikan monesta muustakin Superpesis-joukkueesta. Myös monipuolinen Mäkiviita on hyvä Superin tason pelaaja. Suvisalmi on erinomainen vaihtaja.
Koskenkorvalta puuttuu sisäpelistä Superin mitat täyttävä kakkosnyrkki, mutta suurin ongelma on kotiuttajien vähyys. Ykköspesiksen viime kauden lyöjäkuninkuuden 74 lyödyllä juoksulla voittanut Rasmus Teppo on kesällä kovan paikan edessä, sillä Kossun lyöntivoima lepää miltei yksinomaan hänen harteillaan.
Joona Anttila ja Joonas Riihimäki voivat säestää lyöjäjokereina Rasmus Teppoa, mutta numerolla lyövistä kotiuttajista Matias Rauhala on ainoa, jolta voidaan odottaa yli 20 lyödyn lukemia.
Haasteita lisää se, että Superin ulkokenttien puristuksessa Koskenkorva on vaikeuksissa jo tilanteiden tekemisen kanssa – ja Rasmus Tepon pitäisi pystyä vähistä tilanteista naaraamaan tarvittavat juoksut.
Viime kaudella hänen onnistumisprosenttinsa kotiuttamistilanteissa oli 52,5. 74 lyötyä oli komea lukema, mutta tällä kaudella kysymys kuuluu, pitääkö viime kauden lyötyjen määrä jakaa kahdella vai kolmella?
Koskenkorvan ulkopeli ei ole yhtään paremmalla tasolla.
Lukkari Santeri Salmela häviää fysiikassa Superin parhaille lukkareille, mutta hänellä on taktista pelisilmää ja hän osaa vaikeuttaa yllättävänkin hyvin vastustajien lyöntipeliä matalallaan ja nihkeillä väärillään.
Etukenttä on Kossun haavoittuvin kohta. Salmela hakee kyllä lyhyitä, mutta fyysiset puutteet näkyvät myös hänen liikkumisessaan. Mäkiviita pystyy jonkin verran paikkaamaan etulukijana etukentän puutteita, muttei kuitenkaan määräänsä enempää.
Kossun linja on muihin putoajaehdokkaisiin verrattuna samaa tasoa. Mäkiviita on linjan johtava pelaaja, Eetu Lehto on hyvä ja varmaotteinen kakkospuolen pelaaja ja Latvala täyttää paikkansa kolmospolttajana. Justus Tepon ihanneroolina olisi pelata etenijäjokerina, mutta Kossun on pakko peluuttaa häntä myös ulkona, sillä Kossun jokeriosaston kolme paikkaa menevät kahdelle lyöjäjokerille ja vaihtajajokeri Suvisalmelle.
Takakenttä on Kossun vahvin osa. Rauhala ei ole jättänyt ennenkään Kossua pulaan ja Miki Likanderin hankkiminen Kouvolasta oli hyvä veto toiseksi koppariksi.
Santeri Särkinen korvasi nousun tuoneen Antti Kuusiston pelinjohtajana. Kesä näyttää, mistä aineksista Särkinen on tehty Superin tasolla.
Aika pistää väittelylle piste. Äänestä, kuka on kaikkien aikojen suomalainen jääkiekkoilija?
Avainpelaajat
Koskenkorvan tärkein pelaaja tulevalla kaudella sisä- ja ulkopeli huomioiden on Miska Mäkiviita. Mäkiviidan rooli kakkosena tai kolmosena ja polttolinjan johtavana pelaajana on keskeinen Kossun säilymisen ja menestymisen kannalta.
22-vuotias Mäkiviita tuo nuoresta iästään huolimatta myös kokemusta, sillä hän ehti pelata kaksi ja puoli kautta Superia JymyJusseissa.
Suvisalmen onnistuminen vaihtajajokerina ja joukkueen tärkeimpänä tilanteiden tekijänä on elintärkeää. Myös Tepon veljekset Justus ja Rasmus ovat rooliensa kautta tärkeässä roolissa.
Läpimurtopelaaja
Justus Tepon nopeus ja lahjakkuus etenijänä ja kentällemenijänä tiedetään. Tepolla on hyvä lyöntivalikoima kentällemenolyöntejä ja hän meni viime kaudella Ykköspesiksessä kentälle 70,9 prosentin tehoilla. Samalla Teppo voitti 44 tuodulla juoksulla Ykköspesiksen etenijäkuninkuuden.
Teppo on etenijänä paitsi nopea, myös röyhkeä – joskus jopa liiankin röyhkeä. Ykköspesiksessä hän sai harkitsemattomia pesiltä lähtöjä anteeksi, mutta Superissa roti on armottomampi.
Se on kuitenkin tullut selväksi, että 22-vuotiaan Tepon tulevaisuus on Superpesiksessä.
Arvio
Koskenkorva on Imatran ja Alajärven kanssa yksi sarjan kolmesta tyvijoukkueesta. Oleellista sen kannalta on kuitenkin se, ettei eroa Imatraan ja Alajärveen juurikaan ole.
Vaikka hallipelit ovat vain hallipelejä, Kossun pelaamisessa TalviSuperissa oli paljon positiivista. Jos tekemistä saadaan ryyditettyä vielä terveellä pohjalaisella uholla ja uskolla omiin kykyihin, Kossu voi yllättää etenkin kauden alussa ja kotikentällään.
Koko kauden kuvassa avainkysymyksiä on kaksi: Pystyykö Koskenkorva puristamaan itsensä runkosarjassa kymmenenneksi ja välttämään karsinnat, ja jos ei, miten sille kävisi mahdollisissa putoamiskarsinnoissa?
Kaikki on Koskenkorvalle mahdollista – karsintojen välttämisestä suoraan putoamiseen.
Tulevaisuus
Seinäjoki oli pitkään yksi pesäpallon linnakkeista. Esimerkiksi kaudella 2005 Nurmon Jymy pelasi SM-finaalissa, minkä lisäksi Seinäjoen Maila-Jussit ja Koskenkorva pelasivat myös Superissa
Viime kaudella Superissa ei pelannut linnakkeesta yhtään seuraa ja toissa kaudella Seinäjoen JymyJussit heitettiin kesken kauden sarjasta talousvaikeuksien vuoksi.
Nyt Koskenkorva on palauttanut seutukunnan lipun takaisin miesten Superiin, mutta helppo sen tai Seinäjoen seurojen tilanne ei ole. JymyJussit on kuopattu ja Seinäjoella setelirahat on satsattu Jussittariin. Maila-Jussien miesten joukkue ja Nurmo taistelevat elintilasta alkavalla kaudella Ykköspesiksessä.
Koskenkorvan mahdollisuus on siinä, että seutukunta huutaa miesten uutta lippulaivaseuraa. Alueelta löytyy riittävästi pelaajia ja lisää käyttökelpoisia tammenterhoja voi tippua Vimpelistä ja Alajärveltä.
Superin paikka antaa tässä asetelmassa Kossulle etulyöntiaseman, mutta se ei takaa vielä mitään. Kysymys ei ole vain Superin sarjapaikan säilyttämisestä, vaan siitä, saadaanko seinäjokelainen pesäpalloyleisö syttymään Koskenkorvasta.
Seinäjoelta Koskenkorvalle on matkaa kilometreissä mitattuna vain 25. Henkinen matka tuntuu kuitenkin olevan moninkertainen.





