Kouvola ei ole vain suosikki Kiteetä vastaan – se on vahva ehdokas jopa Suomen mestariksi

Patrik Wahlsten voitti lyöjäkuninkuuden ja on tällä hetkellä hirmuvedossa. Sunnuntainakin hän löi kolme juoksua.

Pesäpallo

Kouvola ei ole vain suosikki Kiteetä vastaan – se on vahva ehdokas jopa Suomen mestariksi

Kouvola jyräsi Kiteen yli puolivälieräsarjansa avauksessa. Yllätys se ei ollut, ja Pekka Arffman nostaa Kouvolan jopa potentiaaliseksi Suomen mestariksi.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 18.8.2024 | KUVAT Antti Haapasalo

Kouvola otti niskalenkin Kiteestä kaatamalla sen puolivälierien ensimmäisessä kohtaamisessa selvin 2-0 (5-0, 1-1) -lukeminen. Pekka, ei tainnut olla Kiteellä paljoa palaa ottelussa?

Ei ollut. Kitee jäi täysin Kouvolan jalkoihin. Se saanut sisäpeliään missään vaiheessa toimimaan ja lisäksi joukkueelle sattui ihmeellisiä lapsuksia, kuten Samu Vainikaisen palo hänen hakiessaan koppilyönnillä tuplahaavaa ykköseltä.

Kuvaavaa oli, että Kitee teki ottelussa vain kolme kolmostilannetta, kun Kouvolalla oli niitä 17.

Kitee ei ole kuitenkaan näin huono joukkue ja uskon, että Rantakentällä nähdään tiistaina jälleen täysin erilainen Kitee. Mihin se sitten riittää Kouvolaa vastaan, on eri asia, sillä Kouvola ei ole vain suosikki tässä ottelusarjassa, vaan se pitää laskea vahvana ehdokkaana mukaan mestaruustaisteluun.

Sen ulkopeli on ollut jo pidemmän aikaa todella hyvää. Lukkari Elias Pitkänen on pelannut loistokauden ja tehnyt Kouvolan ulkopelistä entistäkin parempaa. Kun Kouvolalla on muutenkin vahva etukenttä, heitä vastaan on äärimmäisen vaikea tehdä tilanteita.

Kouvola on myös vahva sisällä. Sillä on kaksi hyvää kärkeä, minkä lisäksi sillä on kaksi huippukotiuttajaa, Patrik Wahlsten ja hyvään vireeseen päässyt Teemu Nikkanen. Lisäksi kaksikkoa säestävät hyvin Juha Korhonen ja Matti Latvala.

Jos Kouvola saa pidettyä joukkueensa terveenä, en näe mitään syytä, miksei tämä kausi voisi päättyä Kouvolan mestaruusjuhliin siinä missä jollakin toisella mestaruussuosikilla.

Ehkä ainoa pieni kysymysmerkki on se, mitä Kouvolan sisäpelille tapahtuu, jos kentät pehmenevät, ilma viilenee ja sateet alkavat sotkea syksyn pelejä. Pomppu on kuitenkin Kouvolalla yksi tärkeä ase pelintekemisessä ja jos pomppu ei nouse, se voi hieman sotkea Kouvolan sisäpeliä. Mutta niin se sotkee monen muunkin joukkueen sisäpeliä.

Päivän toisessa puolivälieräottelussa Manse kaatoi kotonaan Pattijoen 2-0 (2-1, 3-0). Mitä ottelu kertoi Mansen mestaruusmahdollisuuksista?

Lyhyesti sanottuna ei mitään. Ottelu oli varsin heikkotasoinen, eikä siitä kannata tehdä sen suurempia johtopäätöksiä.

Jani Komulainen ei varmasti ollut tyytyväinen näkemäänsä. Joukkue teki alokasmaisia sisäpelivirheitä eikä sen pelaaminen muutenkaan hurmannut. On selvää, että näemme niin tiistaina Pattijoella kuin syksyn muissakin otteluissa täysin erilaisen Mansen.

Pattijoella on muutamia todella hyviä yksilöitä, mutta ongelma on epätasaisuus. Joukkueella on ollut koko kauden esimerkiksi kopparipula ja sunnuntainakin toisena kopparina pelasi Tuukka Sarkkinen.

Toinen ongelma on kotiutus. Vaikka Pattijoki saisikin tilanteita, kysymys kuuluu, kuka lyö miehet kotiin? Nyt se vastaa lankeaa lähes yksinomaan Juuso Keski-Koukkarille.

Joukkueessa on useampi pelaaja, joilla olisi ottajia muissakin seuroissa. Esimerkiksi Topi Still pelasi sunnuntaina lukkarina todella vahvan pelin. Toki myös Mansen lukkari Juha Puhtimäki oli jälleen vedossa, mutta kyllähän muuten harmaan iltapäivän suurin valopilkku oli juuri Stillin lukkarointi.

Tämän parin jatko näyttää selkeältä. Vaikka Pattijoki varmasti parantaakin kotonaan, tasoero Manseen on vain yksinkertaisesti liian suuria. Jatkoon mennäkseen Pattijoen pitäisi voittaa neljästä ottelusta kolme, mikä on sille liian suuri vuori kiivettäväksi.