Chelsea ilmoitti tehneensä viime tilikaudella voittoa 128,4 miljoonaa puntaa eli noin 150 miljoonaa euroa. Silti sitä uhkaa eurocupeista ulos heittäminen. Jukka, miksi ihmeessä?

Kysymys on siitä, miten Chelsea on korjannut viime ja itse asiassa myös sitä edellisen tilikautensa tuloksia paremmiksi erilaisten tilikikkailuiden avulla.

Kaudella 2022-2023 se myi kaksi hotellia tytäryhtiölleen ja sai sitä kautta painettua 195 miljoonan euron tappion 90 miljoonaa euroa pienemmäksi. Kysymys oli porsaanreiästä, jonka Valioliiga tukki vuosi sitten.

Nyt Chelsea on korjannut viime tilikauden tulostaan myymällä naisten joukkueensa – jälleen tytäryhtiölleen – ennätyssuurella summalla, 235 miljoonalla eurolla. Ilman tätä temppua Chelsea olisi tehnyt viime tilikaudella 2023-2024 tappiota 85 miljoonaa euroa, mutta nyt se tekikin voittoa 150 miljoonaa euroa.

Valioliiga selvittää nyt, onko Chelsean temppu sääntöjen mukainen vai ei. UEFA:n kulurajoituksissa on sen sijaan pykälä, joka ei salli tällaista kikkailua. Seurat saavat toki myydä mitä tahtovat tytäryhtiöilleen, mutta tytäryhtiöiden väliset kaupat eivät vaikuta kulurajoituslaskelmiin.

Eli uhkaako Chelseaa oikeasti sulkeminen eurocupeista?

Tässä kohtaa asia muuttuu monimutkaisesti ja mielenkiintoiseksi.

Chelsean kannalta relevantti muuttuja UEFA:n kulurajoituksissa on, että eurocupeihin osallistuvat seurat saavat tehdä kolmen vuoden aikana jalkapalloon liittyvissä operatiivisissa kuluissa tappiota maksimissaan 200 miljoonaa euroa. Chelsealla kyseinen tappio olisi ilman kahden hotellin ja naisten joukkueen myymistä 420 miljoonaa euroa.

Asian pitäisi olla Chelsean kannalta varsin mustavalkea, mutta UEFA:n kulusäännöt eivät ole mikään yksiselitteinen giljotiini, joka heilahtaa heti, jos kulurajoitukset ylittyvät.

UEFA:n omien sääntöjen mukaan ensimmäinen toimenpide on yleensä varoitus ja siihen liittyen seuran esittämä suunnitelma, jolla se aikoo päästä takaisin kulurajoitusten raameihin.

Siksi myös Chelsea ja UEFA neuvottelevat ensin, missä Chelsean sinällään kiistattomissa ylityksissä mennään. Kuinka suuret ylitykset ovat UEFA:n omien laskelmien mukaan ja millaisia toimenpiteitä ylitykset vaativat?

Chelsea voitaisiin toki heittää ulos ensi kauden eurocupeista, mutta sitä UEFA ei halua tehdä ennen kuin viimeisen pakon edessä. Todennäköisemmin Chelsealle annetaan ylityksistä vain varoitus ja mahdollisesti sakkorangaistus, minkä lisäksi sille luetaan pelottavalta kuulostavat madonluvut, mitä jatkossa tapahtuu, jos Chelsea ei pysy kulurajoitusten puitteissa.

Chelsean heittäminen ulos eurocupeista ei siis ole tässä vaiheessa todennäköistä.

Pitäisikö Chelseaa rangaista jo nyt kovemmalla kädellä?

UEFA:n ja eri maiden kansallisten sarjojen kulurajoitusten pohjimmainen tarkoitus on ollut saada raamit sille, miten paljon seurat saavat tuottaa tappiota ja samalla blokata jalkapallon ulkopuolisen rahan holtiton virtaaminen jalkapallokentille.

Siinä näiden reilun 15 vuoden aikana on onnistuttu varsin hyvin eli sääntöjen perimmäinen tavoite on toteutunut.

Kysymys on sitten siitä, miten kovalla kädellä ylityksiin on suhtauduttava. Valioliigassa Evertonilta ja Nottinghamilta vähennettiin viime kaudella pisteitä ja La Ligassa Barcelona pakotettiin muiden toimenpiteiden lisäksi muun muassa luopumaan kesällä 2021 itsestään Lionel Messistä.

Kulurajoitusten ylityksiä on tullut koko ajan, mutta UEFA on yleensä tyytynyt vain varoittamaan ja sakottamaan kulurajoituksia ylittäneitä seuroja. Rangaistuksen saaneita seuroja ovat olleet muun muassa PSG, Manchester City, Juventus, AC Milan, Barcelona ja Manchester United.

Chelsea suhtautui jo Roman Abramovitšin aikana moniin sääntöihin ja säädöksiin varsin vapaamielisesti ja sama meno on jatkunut Todd Boehlyn aikana.

Chelseaa olisi viimeisen kolmen vuoden perusteella helppo pitää moraalittomana kusettajana, mutta syytösten kanssa kannattaa olla tarkkana.

Jalkapallon musta historia on osoittanut, että moraali ja jalkapallo sopivat heikosti samaan lauseeseen. Siksi moraalin sijasta asioita on lähestyttävä sääntöjen ja pykälien kautta, mikä sekään ei ole yksiselitteistä.

Laissa ja erilaisissa säännöissä ja säädöksissä on aina kaksi ulottavuutta – se, mitä pykäliin on kirjoitettu ja miten kirjoitettua teksti tulkitaan. Epäselvissä tapauksissa tulkinnan ratkaisee yleensä oikeuslaitos. Urheilussa nämä asiat pyritään valtaosin ratkaisemaan kansallisissa tai kansainvälisissä urheiluoikeuksissa.

Haasteet eivät lopu kuitenkaan tähän. Urheilun historia on täynnä tapauksia, joissa urheilu on laatinut omat sääntönsä ja säädöksensä, mutta ne ovat olleet ristiriidassa kansallisen lainsäädännön kanssa. Ja jotta soppa olisi täydellinen, kansallisen lainsäädännön päällä on vielä kansainvälinen lainsäädäntö, josta läheisin esimerkki Suomesta katsottuna on EU-lainsäädäntö.

Ymmärrän hyvin, että monien urheiluromantikkojen sielu ja ruumis huutavat, että Boehlyn kaltaiset nilviäiset pitäisi pistää ruotuun, mutta sitä ei voida tässä kyynisessä maailmassa vaatia Boehlylta, vaan tässä tapauksessa jalkapalloviranomaisilta.

Vaikka kulurajoituksilla on saatu paljon hyvää aikaan, järjestelmä ei ole täydellinen – ja niin pitkään kuin se ei ole täydellinen, maailmasta löytyy aina Boehlyn kaltaisia urheilujohtajia, jotka etsivät pykäläviidakosta mustia timantteja yhtä herkällä vainulla kuin tryffelisiat tryffeleitä.