Liverpool vaarassa ajautua katastrofiin heti Valioliiga-kauden alkumetreillä

Darwin Nunezin oli mahdoton ymmärtää ulosajoaan.

JalkapalloValioliiga

Liverpool vaarassa ajautua katastrofiin heti Valioliiga-kauden alkumetreillä

Liverpool on menettänyt jo neljä pistettä, mutta Jukka Röngän mukaan Valioliigassa on nähty pari pahempaa katastrofia

Mari Salmela
TEKSTI Mari Salmela
JULKAISTU 16.8.2022 | KUVAT All Over Press

Darwin Nunez

Liverpool joutui tyytymään maanantai-iltana 1-1-kotitasapeliin Crystal Palacea vastaan. Se on aloittanut kautensa nyt kahdella tasapelillä ja jäänyt Manchester Citysta jo neljä pistettä. Jukka, pitääkö Liverpoolin kannattajien olla jo huolissaan?

Englannissa on vanha sanonta, että liigamestaruutta ei voi voittaa elokuussa, mutta sen voi hävitä elokuussa. Liverpool ole vielä hävinnyt mitään, mutta kuminauha lyhenee ja varaa uusiin pistemenetyksiin ei enää kovin paljoa ole. Viime kaudella Liverpool oli kauden puolivälissä kuusi pistettä Manchester Citysta jäljessä ja vaikka se voitti 19 viimeisestä ottelustaan 16 ja pelasi kolme tasapeliä, se ei silti saanut kurottua enää Cityn etumatkaa kiinni.

Neljä pistettä ei ole vielä kriittinen ero tässä vaiheessa kautta, mutta jossain 7-8 pisteen suuruusluokassa aletaan liikkua sellaisilla ääriarvoilla, että sitten siinä onkin tekemistä.

Ehkä se, mikä näissä tasapeleissä on ollut kallein asia, on, että Liverpool on menettänyt neljä pistettä kahdessa sellaisessa ottelussa, jotka sen olisi kuulunut pistebudjettimielessä voittaa. Sieltä tulee vielä vastaan otteluita, joissa kolme pistettä ovat paljon tiukemmassa kuin näissä kahdessa ottelussa Fulhamia ja Crystal Palacea vastaan.

Huolta lisää myös Thiagon loukkaantuminen sekä uusimpana murheena Darwin Nunezin ulosajo suoralla punaisella Palacea vastaan. Thiagon poissaolo tuntuu oikeasti eikä Nunezin ulosajo ensimmäisessä liigaottelussa avauksessa ole mikään ideaalinen tapa aloitella uraa Valioliigassa.

Lyö vetoa Valioliigan ja muiden eurosarjojen voittajista – saat LeoVegasilta nyt ilmaisvedon ja erikoisbonukset!

Mutta en nyt näe hirveästi ongelmia Liverpoolin pelissä. Se voitti pallonhallinnan Palacea vastaan 73-27 ja sen maaliodottama oli 1,85 maalia, kun Palacella se oli 1,05. Joku voi ihmetellä, miten Palace sai niin helposti muutaman läpiajon, mutta tämä on tunnetusti Liverpoolin ongelma: sen laitapakit nousevat todella aggressiivisesti tukemaan hyökkäyksiä ja linja pelaa muutenkin korkealla – ja jos pallo menetetään kriittisessä paikassa, syntyy juuri sellaisia tilanteita kuin nyt nähtiin. Viime kaudella esimerkiksi West Ham voitti kotonaan Liverpoolin iskemällä juuri tähän ongelmakohtaan.

Ota vielä nopeasti kantaa Nunezin punaiseen?

Totta kai Nunezin reaktio oli typerä ja varmasti Paul Tierney toimi sääntökirjan mukaan, mutta jotenkin tällaisissa tilanteissa korpeaa se, että näyttelemällä saadaan hyötyä. Eihän Joachim Andersenin kokoinen mies oikeasti kaadu tuollaisesta hipaisusta. Mitä siis olisi tapahtunut, jos Andersen olisi pysynyt pystyssä? Olisiko Nunez silloinkin ajatettu ulos vai oliko ulosajossa ratkaisevaa kaatuminen?

Valioliigaa on nyt kaksi viikonloppua takana. Manchester United on ilmeisen syvissä vesissä, mutta joko nyt voidaan tehdä mitään sen suurempia johtopäätöksiä, missä ylipäätään Valioliigassa mennään? Kenellä kulkee, kenellä ei?

Koko kauden näkymää on vielä ennenaikaista lähteä näistä kahvinporoista ennakoimaan, mutta kyllä näistä kahdesta kierroksesta ja pre-seasonista näkee jo muutamia asioita.

Se, että Manchester City on voittanut molemmat ottelunsa, ei ole yllätys, mutta jos yksi suuri onnistuja pitäisi nostaa tikun nokkaan, se on Arsenal.

6.00 for Liverpool to win the Premier League 2022/2023 – and 8.00 for Manchester United being in TOP4! Play now at LeoVegas!

Arsenalin pelaaminen on selvästi kehittynyt viime kaudesta, enkä puhu nyt vain Gabriel Jesusin tulosta. William Saliba on tuonut puolustukseen lisää betonia ja johtajuutta, vaikka Arsenalin molemmat maalit lauantaina Leicesteria vastaan olivatkin pehmeitä. Gabriel Martinelli on ollut todella hyvässä vedossa, samoin Granit Xhaka on aloittanut kautensa hyvin.

Oleksandr Zintšenko on tuonut uuden ulottavuuden Arsenalin pelaamiseen.

Mutta ehkä suurin yllättäjä on kuitenkin ollut Manchester Citysta kesällä hankittu Oleksandr Zintšenko. Puolustuksellisesti hän on ollut hieman haavoittuva, mutta Zintšenko pelaa Arsenalin hyökätessä Kieran Tierneya ylempänä ja osallistuu vahvemmin Arsenalin hyökkäyspelaamiseen. Hän pelaa myös hieman enemmän keskemmällä kuin Tierney.

Zintšenko on pelannut kaksi ottelua avauksessa ja pelannut yhteensä 160 minuuttia.  Hän on antanut yhteensä 104 syöttöä, mikä on Arsenalin toiseksi korkein syöttömäärä ja peliaikaan suhteutettuna korkein, ja hänen syöttöjen onnistumisprosenttinsa, 89,4, on Arsenalin kolmanneksi korkein lukema.

Se, että Zintšenko on pelannut ylempänä ja osallistunut hyökkäyspeliin vahvemmin kuin Tierney, on mahdollistanut myös Xhakan pelaamisen vapaammassa roolissa ja ylempänä, mitä asiaa Mikel Arteta korosti Leicester-ottelun jälkeen. On todella mielenkiintoista nähdä, miten Arteta peluuttaa jatkossa Zintšenkoa ja Tierneya. Espanjalaisella on käsissään tällä hetkellä mielenkiintoinen positiivinen ongelma.

On myös mielenkiintoista nähdä, miten Arsenalin lento jatkuu lähiviikkoina, sillä Arsenalin on varsin helppo ohjelma. Se kohtaa ennen lokakuun alkua vain yhden perinteisen TOP6-seurab, jos nyt Manchester Unitedia voi enää TOP6-seurana pitää.

Kävit jo Manchester Unitedin tilannetta läpi murheellisen Brantford-ottelun jälkeen? Onko ottelun jälkeiset kaksi vuorokautta tuoneet mitään uutta Unitedin tilanteeseen?

Ei juuri. Englannissa on uutisoitu, että Manchester United harkitsisi Cristiano Ronaldon sopimuksen purkamista hänen mielenosoituksellisen ja teatraalisen asenteensa vuoksi – ja että häntä olisi aiemmin kesällä tarjottu sekä Interille että AC Milanille.

United on kiistänyt tiedot sopimuksen purkamisesta, mutta katsotaan nyt. United soppa kiehuu tällä hetkellä holtittomasti ja siellä voi tapahtui vielä yllättäviä käänteitä ennen siirtoikkunan sulkeutumista. Avainkysymys on nyt, millaisia vahvistuksia United saa elokuussa hankittua ja tuovatko nämä hankinnat muutoksen mukanaan.

En rehellisesti sanottuna malta odottaa ensi maanantai-iltaan, jolloin kahden pisteen Liverpool tulee kylään Old Traffordille. Kattaus on sellainen, että siinä ottelussa voi tapahtua mitä tahansa – paitsi se, että Manchester United voittaisi ottelun.

Yksi viikonlopun puheenaiheista oli Thomas Tuchelin ja Antonio Conten yhteenotto 2-2-tasapeliin päättyneen kiihkeän paikallisottelun jälkeen. Joko siellä herroilla paineet pullistelevat?

Managereilla on Valioliigassa aina paineet niskassaan, mutta tässä yhteenotossa kysymys ei ollut paineista vaan siitä, että Tuchel koki Chelsean menettäneen selvän voiton epäoikeudenmukaisesti. Hänen mielestään kumpikin Tottenhamin maali olisi pitänyt hylätä ja tätä epäoikeudenmukaisuutta Tuchel ei voinut hyväksyä, mikä purkautui sitten yhteenottoon Conten kanssa. Uskon, että hän olisi kestänyt Tottenhamin viimeisten sekuntien tasoituksen, mutta sitä hän ei kestänyt, miten se syntyi.

Tässä kohtaa ymmärrän täysin Tuchelia. Ensin häntä korpesi hyvin kiistanlainen ensimmäinen maali, jota edelsi tuomitsematta jäänyt kyseenalainen taklaus, mutta vielä enemmän Tuchelia ja Chelseaa söi se, että paitsiossa olleen Richarlisonin ei tulkittu osallistuneen peliin, vaikka Pierre-Emile Højbjergin alanurkkaan laukoma veto meni muutaman sentin päästä Richarlisonin jalan vierestä.

Tasoitusmaali oli vieläkin räikeämpi tapaus. Cristian Romero veti kulmapotkun aikana Marc Cucurellan hiuksista kumoon. Erotuomari Anthony Taylor seisoi muutaman metrin päässä ja näki tilanteen, minkä lisäksi tapaus katsottiin vielä VAR:ilta – ja silti Harry Kanen maali hyväksyttiin. En ala kinata, pitäisikö tuollaisesta tukasta repimisestä tulla punainen, mutta jos Cucurella olisi kaadettu padasta repimällä, se olisi varmasti vihelletty. Ja minusta tukasta repiminen on niin törkeä rike, että siitä pitäisi tulla punainen.

Tilanteessa nähtiin jälleen se, miten järkyttävän heiluvaa VAR:n käyttö on Valioliigassa. VAR on lähtökohtaisesti erinomainen apuväline jalkapallossa, mutta sitä pitäisi osata käyttää. Valioliigassa on tapahtunut viimeisten vuosien aikana niin paljon samanlaisia täysin käsittämättömiä sähläyksiä VAR:in kanssa, että tässä on turha enää syyttää yksittäisiä tuomareita tai VAR:in käyttäjiä. Vastuu on Valioliigalla. Kun he eivät ole puuttuneet ongelmaan, mitään ei ole tapahtunut – eikä tule tapahtumaan.

Tuchel sanoi ottelun jälkeen osuvasti, että hän ei saa olla seuraavassa pelissä punaisen kortin takia, mutta Taylor saa vapaasti viheltää. Ja sama pätee VAR-porukkaan Stockley Parkissa. VAR on ollut Valioliigassa farssi – ja näkyy olevan edelleenkin.

Liverpool

Thomas Tuchelilla meni huuruun – ja täysin aiheesta.