Lukko siirtyi 2–0-johtoon puolivälieräsarjassa Ilvestä vastaan. Ottelusarja on jo torstaina katkolla Lukolle.

Ilves haastoi hieman eri tavalla Lukkoa tiistaina kuin se teki maanantaina. Päävalmentaja Jouko Myrrä viilasi joukkueensa strategiaa toiseen puolivälierään, mutta lopputulos ei ollut sen häävimpi.

Huomattavin muutos Ilveksen pelaamisessa oli sen puolustaminen. Maanantaina se kyttäili riistoja ylempänä kaukaloa, mutta tiistaina suunnitelma oli tukkia oma siniviiva hyvin syvällä 0–5-muotoisella asetelmalla.

Suunnitelma täytti vähimmäistavoitteensa eli sen, että tuolla tavalla Ilves esti Lukon suorat hyökkäykset, joita raumalaiset tykittivät maanantaina. Se ei tosin ollut Lukon kannalta varsinaisesti ongelma, sillä joukkueen kyky luoda päätypelistä maalipaikkoja on niin ikään erinomainen.

Ilveksen trap epäonnistui kuitenkin kahdessa muussa tavoitteessa, joissa sen olisi pitänyt onnistua. Jotta siis Ilves olisi siis voinut taistella voitosta.

Ensimmäinen oli se, että Ilves kyllä onnistui estämään Lukon suorat hyökkäykset mutta ei sen etenemistä kokonaan. Lukko hyödynsi taitavasti vauhdissa olleet laitahyökkääjänsä ja murtautui sitä kautta hyökkäysalueelle ja käynnisti kontrolloidusti päätypelin.

Toisekseen Ilves ei kyennyt riistämään kiekkoa keskialueella ollenkaan. Siksi sen hyökkääminen oli todella vähäistä, lukuunottamatta päätöserää, kun Lukko pelasi kelloa pois.

Ongelma ei ollut se, että Ilveksen keskialueen puolustus olisi valunut liian matalalle. Ongelma oli se, että Ilves käytännössä vain seisoi. Viisi pelaajaa oli lätkäisty siniviivojen väliin, ja siinä he olivat.

Lukon rutiinitaso on tällä hetkellä niin korkea, että tuollaisella puolittaisella pelaamisella sitä haastetaan korkeintaan nimeksi. Jos viisi pelaajaa seisoo keskialueella, Lukko tulee kyllä läpi.

Lukkoa vastaan sen sijaan nyanssitason seikat olisivat äärikriittisiä. Se, miten trap ajoitetaan ja miten estetään vauhtieron syntyminen. Ja miten pidetään huoli, että myös syötöt laitahyökkääjille pystytään peittämään mailoilla.

Näissä asioissa Ilves oli kaukana, ja siksi pelin kuva oli, mitä oli.

Varmisteleva Lukko

Lukon pelaamisessa on eräs mielenkiintoinen muutos runkosarjasta.

Runkosarjassa Lukko pelasi verrattain paljon alivoimalla, varsinkin ollakseen sarjan kärkijoukkue. Alivoima-aikaa tuli keskimäärin reilu kuusi minuuttia ottelussa.

Maanantaina ensimmäisessä pudotuspeliottelussa Lukko ei ottanut yhtään jäähyä. Tiistaina kahteen ensimmäiseen erään se otti vain yhden jäähyn. Päätöserässä ote hieman herpaantui, ja Lukko napsi kaksi hieman hölmöä jäähyä.

Joka tapauksessa filosofia on hieman muuttunut raumalaisten leirissä. Runkosarjassa nuo jäähyt olivat ikään kuin hinta siitä äärimmilleen viritetystä neljän pelitilanneroolin jääkiekosta, jossa ollaan koko ajan aktiivisen mailan kera vastustajassa kiinni. Koska lataus oli usein tapissa, se tuotti jäähyjä.

Tätä kompensoitiin kerrassaan erinomaisella alivoiman organisoinnilla.

Nyt tuota korttia ei käytetä. Lukko on pelannut maltillisemmin kuin runkosarjassa. Se on ottanut napsun, pari pois korkeasta intensiteetistään: puolustanut enemmän keskustan kautta ja paineistanut hillitymmin. Mailapuolustaminen ja taklaaminen eivät ole yhtä hanakasta.

Seurauksia on kahdenlaisia. Haittapuoli on, että Lukon pelaaminen ei ole nyt aivan yhtä lennokasta kuin runkosarjassa. Ehkä se on nyt sitä pudotuspelijääkiekkoa. Toisaalta Lukko pitänee tällä tavoin jäähyjensä määrän pienenä.