5 kysymystä Manchester Unitedista

1. Mikä tämän kauden floppaamisen aiheutti?

Se on monien asioiden summa.

Kentän tasolla tärkein syy epäonnistumiseen on ollut useita vuosia jatkunut sohlaaminen siirtomarkkinoilla ja joukkueen rakentamisessa sekä epäonnistuminen jalkapalloilullisten avainhenkilöiden rekrytoinneissa.

Manchester United on käyttänyt viimeisen viiden vuoden aikana yli miljardi euroa uusien pelaajien ostamiseen ja ostojen ja myyntien erotus on tältä ajalta 526 miljoonaa euroa miinuksella.

Entinen United-tähti Gary Neville esitti julman arvion sanomalla, että nykyisestä Manchester Unitedin miehistöstä vain yksi pelaaja – Bruno Fernandes – mahtuisi Tottenhamin avaukseen. Vaikka lausunnossa olisikin hieman turvoksiin potkimista, ei sitä kuitenkaan paljoa ole.

Epäonnistuminen pelaajahankinnoissa ei ole kuitenkaan yksiselitteinen asia. Unitedin pelaajarekrytointiosasto on varmasti epäonnistunut työssään, mutta kysymys on aina myös siitä, saako manageri ja valmennus pelaajista parhaat tehot irti.

Olkoon tästä pienenä, mutta kuvaavana esimerkkinä tapaus Antony. Likimain nollamies Unitedissa niin Erik ten Hagin kuin Rúben Amorimin aikana, mutta sensaatiomainen loppukausi Real Betisissä. Vastaavia esimerkkejä jalkapallomaailma on täynnä.

Tämä kausi oli järkyttävä epäonnistuminen myös molemmilta managereilta. Ten Hag ehti valmentaa ennen potkujaan yhdeksän liigaottelua, joista United keräsi 11 pistettä eli hänen pistekeskiarvonsa oli 1,2.

Amorim ehti olla managerina 27 ottelussa, joista United keräsi 27 pistettä eli 1,0 pistettä per ottelu.

Molempien herrojen pistekeskiarvot ovat Manchester Unitedissa historiallisen huonoja. Kun Manchester United putosi Englannin pääsarjasta kaudella 1973-74 sijoitettuaan 22 joukkueen sarjassa toiseksi viimeiseksi, sen pistekeskiarvo olisi ollut nykyisellä pistelaskutavalla juuri tuo Amorimin 1,0 pistettä per ottelu.

2. Tekikö Manchester United oikean ratkaisun pitäessään Amorimin managerinaan myös ensi kaudella?

En sinällään epäile näitä uutisia, joiden mukaan United olisi päättänyt jatkaa Amorimin ohjissa myös ensi kaudella, mutta kannattaa kuitenkin odottaa kauden avausotteluun saakka ja katsoa, kuka penkillä oikeasti istuu.

Näin vaikean kauden jälkeen edessä on väistämättä lukuisia vaikeita joukkuetta koskevia ratkaisuja ja näitä ratkaisuja tehtäessä seurajohdon, rekrytointiosaston ja Amorimin sukset voivat mennä niin pahasti ristiin, että sauma repeää – joko siten, että Amorim eroaa itse tai hänet erotetaan, vaikka nyt tukea rummutettaisiinkin.

Ymmärrän, että managerille pitää antaa aikaa ja ettei Unitedin tämän kauden joukkue ole sellainen, joka olisi optimaalinen Amorimin pelityylin kanssa. Ehkä ei ole, mutta toisaalta yksi perussääntö on, että managerin kädenjäljen pitäisi alkaa näkyä joukkueessa kahdessa kuukaudessa.

Amorin kädenjälki ei ole näkynyt muuten kuin kaaoksena. Hän on paennut sen taakse, että hän haluaa pitää kiinni ja ajaa sisälle omaa pelitapaansa, mutta kyllähän tuosta materiaalista olisi pitänyt saada aivan erilaiset tehot irti riippumatta siitä, missä muodossa ja millä tavalla hän olisi joukkuetta peluuttanut.

Aikaa Amorimilla oli kuitenkin kuusi kuukautta oikaista Unitedin kurssi, mutta hän ei saanut aikaan minkäänlaisia tuloksia. Olisi mielenkiintoista tietää, mihin Unitedin johto perustaa uskonsa, että Amorim saisi ensi kaudella korjattua asioita niin paljon, että sillä olisi oikeasti merkitystä.

Riski on valtava, että Manchester United kyykkää myös ensi kaudella. Siksi tässä kohtaa olisi ollut järkevämpää vaihtaa miestä puikoissa.

3. Miksi Manchester United on taloudellisesti näin kuralla?

Sekin on monen asian summa.

Yksi syy Glazerin perheen vihaamiseen on ollut se, että he ostivat Manchester Unitedin pitkälti lainarahalla, jonka he kirjasivat Manchester Unitedin velaksi. Velkamäärä on toki lyhentynyt, mutta Manchester Unitedilla on edelleen jalkapallotoimintojen ulkopuolista velkaa noin 830 miljoonaa euroa.

Kaiken lisäksi osa velasta on dollaripohjaista, mikä sekin heikentää dollarin vahvistuessa suhteessa puntaan Manchester Unitedin tilannetta.

Toinen ongelma ovat sitten nämä surkeat pelaajakaupat. Kun seura ostaa pelaajan, siirtosumma maksetaan lähes aina useammassa osassa. BBC arvion mukaan Manchester Unitedilla on näitä ”osamaksuvelkoja” noin 330 miljoonan euron arvosta.

Kolmas ongelma on mammuttitauti. Manchester United on ollut perinteisesti yksi maailman rikkaimmista jalkapalloseuroista ja organisaation kokoa on kasvatettu surutta. Viime kesäkuun lopussa Manchester Unitedilla oli 1140 työntekijää pelaajat ja valmennus mukaan lukien.

Tästä kuormasta Sir Jim Ratcliffe on jo irtisanonut 250 työntekijää ja United on nyt sanomassa irti 200 työntekijää lisää. Irtisanomiset ovat työntekijöiden kannalta aina ikäviä asioita, mutta talousasiantuntijoiden mukaan Unitedilla on vara vähentää henkilökuntansa määrää ilman, että sen ydintoiminnot siitä kärsisivät.

Sir Jim ja hänen regiiminsä yrittävät nyt tervehdyttää Manchester Unitedin liiketoiminnan, saada siis tulot ja menot tasapainoon. Ongelmana on, että kuluja voidaan aina leikata, mutta huippujalkapallossa on kysymys kilpailusta, jossa urheilullinen tulos vaikuttaa liiketoimintaan.

Esimerkiksi tällä kaudella Arsenal ansaitsi yli 120 miljoonaa euroa enemmän pelkästään Valioliigan ja eurocupien palkintorahoja kuin Manchester United. Summa vastaa noin 15 prosenttia Manchester Unitedin liikevaihdosta.

Manchester Unitedille ei riitä se, että se leikkaa kulujaan ja tervehdyttää taloutensa. Sen on välttämätöntä päästä pelaamaan tulevina vuosina Mestarien liigassa. Esimerkiksi ensi kauden kulurajoitusten laskelmissa sillä on mukana vain yhden Mestarien liiga -kauden (2023-24) tulot ja kaksi sellaista kautta (2024-25 ja 2025-2026), jolloin Mestarien liigan tuloja ei ole.

Manchester United voisi toki ottaa edelleen lisää lainaa ja omistajat voisivat pumpata lisää rahaa seuraan, mutta vastaan tulevat juuri Valioliigan ja UEFA:n kulurajoitukset.

Näitä kululimiittejä nostaakseen Manchester Unitedin on menestyttävä paremmin tai löydettävä samanlaisia härskejä porsaanreikiä kuin mitä Chelsea on käyttänyt.

4. Voiko Manchester Unitedista tulla ”uusi Leeds”?

Ei. Leedsin tapaus 2000-luvun alussa oli kahdessa kohtaa täysin erilainen kuin Manchester Unitedin.

Leeds oli ensinnäkin Manchester Unitediin verrattuna kauniisti sanottuna persaukinen pikkuseura, joka yritti päästä isojen poikien pöytään äärimmäisen korkeariskisillä panoksilla.

Se rakensi huippukalliin joukkueen lainarahalla. Ajatuksena oli, että menestys toisi niin paljon rahaa seuran kassaan, että se selviäisi hurjista veloista. Menestys tarkoitti käytännössä jatkuvaa pelaamista Mestarien liigassa.

Kun Leeds jäi kahtena vuotena peräkkäin niukasti ulos Mestarien liigasta, korttitalo romahti eikä Leeds selvinnyt enää veloistaan. Lopulta Leeds putosi Ykkösliigaan asti ja mustimmalla hetkellä jopa sen jatkaminen koko Englannin liigassa oli vaakalaudalla.

Manchester United on Leedsiin verrattuna eri mittaluokan seura, jolla on kaikkien ongelmien takana maailmanlaajuisesti tunnettu brändi ja siihen liittyvä vahva tulorakenne.

Esimerkiksi Deloitten uusimmassa Football Money Leaguessa Manchester United rankattiin maailman neljänneksi rikkaimmaksi jalkapalloseuraksi ja sen tuloista lähes puolet, 360 miljoonaa euroa, tuli kaupallisten tulojen kautta. Summa oli yli 100 miljoonaa euroa suurempi kuin tv-tulot ja yli 200 miljoonaa suurempi kuin ottelupäivän tuotot.

Toki Manchester Unitedin on menestyttävä jatkossa myös urheilullisesti, koska kaupallisetkin tulot kättelevät glooriaa ja menestystä. Manchester United oli pitkään kaupallisten tulojen ykkönen Valioliigassa, kunnes Manchester City ohitti sen kolme kautta sitten Valioliigan kaupallisena kuninkaana.

Tilanne on joka tapauksessa se, että vaikka Manchester United ei hukkuisikaan nykyiseen lääväänsä, sen paluu takaisin Valioliigan huipulle vaatii pääsyä takaisin Mestarien liigaan ja pelaamista siellä säännöllisesti. Jos se onnistuu nopeasti, asiat voi pelastaa nopeastikin – jos ei, sitten ei puhuta enää vuodesta tai kahdesta, vaan vuosikausista.

5. Mitä Old Traffordilla tapahtuu kesän siirtoikkunassa?

Sen kun tietäisi.

Ensimmäinen kysymys on se, mitä tekee Bruno Fernandes. Voisiko hän oikeasti siirtyä Saudiliigaan Al-Hilaliin, kuten viime päivinä on kuumeisesti kohkattu, vai jääkö hän sittenkin Manchester Unitedin jalokiveksi Old Traffordilla. Mahdoton ottaa kantaa suuntaa tai toiseen.

Sama pätee oikeastaan kaikkiin muihinkin siirtospekulaatioihin. Alejandro Garnachon päivät on todennäköisesti luetut hänen ja Amorimin välien ajauduttua katkeamispisteeseen ja siksi, että Manchester United saisi käyttää kaikki Garnachon siirrosta saamat rahat ilman mitään kuoletuksia uusien pelaajien ostamiseen.

Samasta kuluteknisestä syystä on puhuttu myös Kobbie Mainoon myymisestä niin rajulta kuin se kuulostaakin. Marcus Rashford on jo historiaa muutenkin, mutta hänkin kuuluu omien kasvattien kategoriaan ja olisi erinomainen myytävä.

Muiden myynnissä olevien pelaajien lista on myös pitkä. Tilanne voi hyvinkin olla se, että kaikki pelaajat ovat myynnissä, jos vain hinnasta sovitaan, jopa loppukaudella loistanut Amad Diallo.

Manchester United on jo vahvistanut, etteivät Christian Eriksen, Victor Lindelöf ja Jonny Evans jatka Unitedissa. Lähellä ovea ovat myös pahasti flopanneet Rasmus Højlund, Andre Onana, Joshua Zirkzee, Matthijs de Ligt ja jopa Manuel Ugarte.

Casemiroa United yrittää puskea ovesta ulos kaksin käsin, sillä Casemiro ansaitsee viikossa 300 000 puntaa ja jos hän jää vuodeksi odottamaan sopimuksensa loppua, Manchester United ei saa hänestä vuoden päästä kolikon kolikkoa.

Matheus Cunhan 62,5 miljoonan punnan siirto Wolverhamptonista on ilmeisesti jo paketissa. Toinen Wolvesin pelaaja, Nelson Semedo, olisi myös looginen hankinta, sillä hän tulisi ilmaisella siirrolla.

Sen jälkeen kysymys on siitä, miten paljon Manchester United saa myytyä pelaajia ja miten paljon heistä tulee poletteja Valioliigan kulurajoituslaskelmiin.

Kaikista suurimpia maailmantähtiä Manchester Unitedin on vaikea saada houkuteltua, sillä heille ei voida tarjota ensi kaudella Mestarien liigassa tai muissakaan eurocupeissa pelaamista.

Siksi profiili on mieluumminkin niin sanottua next leveliä. Valioliigassa ja muissa sarjoissa on paljon sellaisia seuroja, joista pelaajat siirtyisivät edelleenkin mielellään Manchester Unitediin – esimerkkinä vaikkapa Crystal Palacen Jean-Philippe Mateta tai Napolin hylkiöpoika Victor Osimhen.

Haasteena on kuitenkin se, kenen silmällä pelaajia ostetaan. Kovasti kehuttu Jason Wilcox oli jo viime kesänä laivassa organisoimassa siirtoja, mutta jälki oli karmeaa.

Varmasti Amorim yrittää saada oman äänensä kuuluviin ja silloin katse kääntyy ensisijaisesti Portugaliin ja etenkin hänen entiseen seuraansa Sportingiin.

Viktor Gyökeresin siirron Manchester Unitediin sanottiin kaatuneen Unitedin hävittyä Eurooppa-liigan finaalissa Tottenhamille ja jäätyä ulos Mestarien liigasta, mutta jos Arsenal hankkii Benjamin Šeškon, kuten nyt näyttää, Gyökeresin tilanne saattaa muuttua nopeasti.

Mutta ei tässä voi kuin odottaa, sillä Old Traffordilla voi tapahtua tänä kesänä mitä tahansa – niin siirtoikkunassa kuin henkilökysymyksissä.