Suomen MM-kisapaikka karkasi lopullisesti Huuhkajien otteesta, kun Suomi hävisi Olympiastadionilla Ranskalle 0–2 ja Ukraina voitti samanaikaisesti vieraissa varamiehisen Bosnia ja Hertsegovinan 2–0.

Vaikka ilta päättyi murheelliseen lopputulokseen ja haikeaan tunnelmaan, ottelussa oli kuitenkin paljon myös hyvää. Tuota hyvää voi pitää myös opetuksena tulevaa varten.

Kenties mielenkiintoisin ja samalla yllättävin asia oli se, että Suomi sai viimeinkin puhallettua henkeä paljon parjaamaani 5-3-2-systeemiin.

Nappaa jopa 100 euron ilmaisveto Expektiltä!

Se, miksi pelisysteemi toimi, johtui niistä pienistä muutoksista, joita Markku Kanerva oli ruuvannut joukkueeseen. Muutokset tarkoittivat lähinnä Urho Nissilän nostamista keskikentälle ja Robin Lodin siirtämistä piilokärjeksi. Nämä ruuvaukset toivat Suomen pelaamiseen laatua ja sellaisen lisäbuustin, että Huuhkajat pystyi pelillisesti varsin tasapäiseen esitykseen Ranskan kanssa.

Keskeisin syy tiistai-illan hyvään esitykseen Ranskaa vastaan oli kuitenkin Robert Ivanovin loistava peli puolustuksen ytimessä. Ivanov piti Ranskan hyökkääjät takataskussaan läpi ottelun.

Lisäksi Ivanovin pelaamisesta pitää nostaa esille yksi merkittävä yksityiskohta. Hän pystyi jatkuvasti houkuttelemaan Moussa Diabyn itseensä ja samalla pois pelistä, mikä toi Daniel O’Shaughnessylle lisää aikaa harkita seuraavaa syöttöään.

***

Suomen esitys Ranskaa vastaan oli kokonaisuudessaan kiitoksen arvoinen, vaikka tulos olikin murheellinen.

Suomi sai luotua ylivoimatilanteita keskikentälle ja aiheuttamaan ongelmia Ranskan wing-backeille.

Lod pelasi piilokärkenä hyvän ottelun linkkipelaajan roolissa. Lodia ja Teemu Pukkia käytettiin paljon myös siten, että he tiputtivat palloja takaisin taskupelaajille, mitä kautta Suomi pääsi hyvin prässin alta pois.

Kanerva ansaitsee muutoksista kiitokset, mutta samalla herää kysymys, miksi näitä muutoksia ei tehty aiemmin.

Miksi niihin herättiin vasta nyt?

Sillä, mitä myöhäinen herääminen maksoi tai oli maksamatta, on turha jossitella, mutta näiden viimeisten karsintapelien selkeä viesti oli, että näillä muutoksilla 5-3-2-systeemi olisi voitu saada toimimaan jo aiemmin ja Suomi olisi voinut välttää sen heikomman jakson, joka Huuhkajien pelaamista leimasi oikeastaan jo EM-kisoissa ja sitä ennen.

***
Suomi on noussut nyt sille tasolle, että se pystyy haastamaan jo Euroopan ja maailman kärkimaita, mutta niiden voittaminen vaatii kuitenkin täydellistä onnistumista.

Ranska-ottelu oli tästä hyvä esimerkki. Suomi ei jäänyt tiistai-iltana Olympiastadionilla kauaksi täydellisestä tuloksesta, mutta Ranskan kaltaiselle maailmanluokan joukkueelle ei ole vara antaa missään kohtaa siimaa.

Tiistaina Suomi kuitenkin antoi siimaa. Ei paljoa, mutta riittävästi.

Ensimmäinen merkittävä asia oli se, että Suomi joutui laittamaan kentälle oikeaksi wing-backiksi vasenjalkaisen pelaajan. Tähän epäkiitolliseen tehtävään istutettiin Jere Uronen.

Jokainen ymmärtää, että tilanne ei ole optimaalinen. Uronen onnistui kyllä puolustussuuntaan hyvin, mutta hyökkäämissuuntaan pelaaminen oli varovaista, eikä Suomi saanut luotua oikealta laitakaistalta juuri minkäänlaista uhkaa.

Tämä näkyi kaikista räikeimmin ensimmäisellä puoliajalla Suomen loistavasti pelatussa hyökkäyksessä, jossa Rasmus Schüller löysi painottoman puolen taskusta Lodin, joka siirsi pallon Glen Kamaralle, joka pääsi Urosen kanssa 2 vastaan 1 -ylivoimahyökkäykseen. Suomelle oli avautumassa loistava paikka, mutta ongelmana oli, että Uronen jäi vartioimaan sivurajaa, eikä spurtannut tyhjään tilaan, jonne Kamara olisi voinut antaa helpon syötön ja Uronen olisi päässyt leikkaamaan sisälle ja laukomaan vasemmallaan huippupaikasta. Nyt Kamara joutui yrittämään itse utopistista vetoa 20 metristä, joka sekin meni harakoille.

***

Toinen tällainen kohtalokas virhe tehtiin toisella puoliajalla, kun Bosniasta tuli tieto, että Ukraina oli siirtynyt johtoon ja Suomen oli pakko tehdä maali. Siinä kohtaa Kanerva otti vaihtoon Schüllerin, mikä osoittautui saman tien raskaaksi virheeksi.

Schüllerin paikan keskikentän pohjalla otti Kamara, mutta Ranska iski välittömästi – Kamaran alueelta. Ensin pallo pelattiin hänen selustaansa, kun Kamara ei lukenut tilannetta ja porrastanut riittävästi, ja sitten hänet pelattiin ulos seinäsyötöllä toiselle puolelle. Kamara olisi vielä ehtinyt antamaan painetta Karim Benzemalle, mutta hän myöhästyi metrin ja pallo oli Suomen maalissa.

Toki Suomelta ei voida vaatia kuuta taivaalta, eikä kukaan pelaaja voi välttyä virheiltä, mutta tällaisilla virheillä on vain usein kohtalokkaat seuraukset, kuten tiistaina nähtiin.

Sekin on ymmärrettävää, että jos vaihtoehtoja ei ole, niitä ei ole, mutta esimerkiksi tuossa vaihtotilanteissa olisi ollut useita vaihtoehtoja, joilla Schüller olisi saatu pidettyä keskikentän pohjan lukkona. Suomi olisi esimerkiksi voinut ottaa pois molemmat wing-backit ja laittaa heidän tilalleen Marcus Forssin ja esimerkiksi Ilmari Niskasen kaltaisen laitapelaajan sekä siirtää Lodin oikealle.

***

MM-karsinnat ovat paketissa ja nyt Markku Kanervan ja Huuhkajien on käännettävä katseet jo tulevaisuuteen.

Olen edelleenkin sitä mieltä, että Suomelle sopisi paremmin 4-4-2-pelisysteemi, mutta kun Kanerva näköjään jatkaa tinkimättä 5-3-2:lla, silloin kannattaa keskittyä siihen, miten se saadaan toimimaan.

Oikeastaan nämä karsintojen viimeiset ottelut vastasivat jo siihen kysymykseen, miten se saadaan toimimaan ainakin paremmin kuin kesän ja alkusyksyn heikomman jakson aikana.

Yksi iso ja kriittinen kehityksen kohde 5-3-2:ssa on wing-backien toiminta puolustussuuntaan. Se toimi tiistaina jo paremmin kuin pitkään aikaan. Wing-backit nousivat linjasta hyvin, mikä helpotti keskikentän kolmikon liikkumista poikittain. Toki myös Ranskan pelisysteemi helpotti tehtävää, mutta iso kysymys on, miten sitten toimitaan, jos vastustaja pystyy luomaan samalla tavalla ylivoimia laidoille kuin mitä esimerkiksi Ukraina teki.

Toinen kriittinen asia wing-backien pelaamisessa ovat transitiotilanteet. Suomella on yleensä riistohetkellä pallon alla kahdeksan pelaajaa tiiviissä muodossa omalla puolustuskolmanneksella. Jos laitakaistoilla ei ole pelaajia ja vastustajat on ottanut kärjet kiinni, syöttösuuntia on tässä ryhmityksessä vaikea löytää. Tällöin kolmen keskikenttäpelaajan pelaamisesta tulee helposti samanlaista selviytymistaistelua kuin Bosnia-ottelun alussa.

Tätä kysymystä Kanerva ja hänen valmennustiiminsä joutuvat miettimään ja kehittämään, jos Suomi haluaa luoda jatkossa enemmän kontrolloituja ja hyvin rakennettuja hyökkäyksiä.

***

Kokonaisuudessaan tilanne näyttää Huuhkajien kannalta kuitenkin valoisalta. Joukkueeseen on onnistuneesti ajettu uusia pelaajia Robert Ivanovin ja Urho Nissilän johdolla, ja penkiltä ja maajoukkueen porteilta kuuluu sopivanlainen koputus.

Suomella ei ole kuitenkaan varaa antaa missään kohtaan yhtään ilmaista marginaalia vastustajille. Ei Kanervan taktisissa valinnoissa – eikä pelaajavalinnoissa. Nyt niitä annettiin, mutta toivon mukaan niistä otetaan opiksi.

Suuret kiitokset ja kumarrukset myös kahdelle ikoniselle pelaajalle, Paulus Aurajuurelle ja Joona Toiviolle, jotka päättivät maajoukkueuransa näihin karsintoihin.