Pattijoki selätti pahimmat painajaisensa, mutta paini taivaanvaltoja vastaan jatkuu edelleen

Topi Still on yksi Pattijoen uuden tulemisen valovoimaisimpia lupauksia.

PesäpalloViistopolkumies

Pattijoki selätti pahimmat painajaisensa, mutta paini taivaanvaltoja vastaan jatkuu edelleen

Pattijoki seisoo haasteistaan huolimatta edelleen omilla jaloillaan ja jatkaa taisteluaan pysymisestä Superpesiksen karttasivuilla.

Pekka Arffman
TEKSTI Pekka Arffman
JULKAISTU 13.2.2023 | KUVAT Kari Kanasaari

Pattijoen Urheilijoilla on takanaan turbulenttiset kaksi vuotta. Toissa syksynä joukkueen Superpesis-lisenssi oli veitsenterällä ja vaikka se saikin lopulta lisenssin, Pattijokea pidettiin ennen viime kauden alkua yhdessä Seinäjoen JymyJussien kanssa suurimpana putoajaehdokkaana.

Mutta toisin kävi. Nuori ja nälkäinen Pattijoki yllätti Perttu Westersundin ohjissa kaikki ja säilytti sarjapaikkansa ilman karsintoja, vaikka lopussa sen meno hieman hyytyikin.

Täksi kaudeksi Pattijoki on nuorentunut entisestään. Joukkueesta lähti Paavo Pellon, Simo Rahusen ja Timo Hanhisalon mukana paljon Superin kokemusta, mutta myös ikävuosia. Pattijoen keski-ikä on tällä kaudella hieman yli 22 vuotta ja tämän kauden joukkueessa on seitsemän pelaajaa, joilla on tilillään alle 100 Superin ottelua.

Best odds for NHL, Liiga and Champions League. Check and play at Mr Green!

Pattijoki on tehnyt viimeisen puolentoista vuoden aikana väistämättömän nuorennusleikkauksen – ja jäänyt jaloilleen. Nuoressa joukkueessa on potentiaalia, mutta elämän realiteetit pistävät sen kovaan paikkaan. Pattijoki joutuu tänäkin vuonna taistelemaan kynsin hampain sarjapaikastaan.

Seuraava realiteetti liittyy joukkueen potentiaaliin. Joukkueessa on useampi nuori ja lupaava pelaaja, mikä sinällään on erinomainen asia. Näkymässä on kuitenkin myös varjopuolensa. Pattijoen nuoret lupaukset on jo nyt merkittyjä miehiä muiden seurojen papereissa eikä tilannetta helpota se, että Pattijoen kyky kamppailla pelaajapalkkioilla ei ole lähivuosina paras mahdollinen.

***

Vaikka Pattijoki menetti syksyn siirtomarkkinoilla kokemusta, joukkuetta vahvistettiin hyvällä silmällä.

Antti Kiiskisen lainaaminen Sotkamosta koko kaudeksi oli loistoveto. Kiiskinen korvaa sisällä Pellon ja ulkona Rahusen – ja ottaa joukkueessa johtavan pelaajan paikan niin sisällä kuin ulkonakin. Koskenkorvalta hankitun Ville Veittikoski on selvä parannus etukentälle, joka viime kaudella oli Pattijoen heikko kohta.

Lisäksi viime kaudella joukkueeseen nousseet nuoret ovat vuoden kokeneempia.

Pattijoki rakentaa ykköskärkensä liukkaasti etenevän Mikael Mäkelän, Kiiskisen, Antti Karjaluodon ja Tuukka Sarkkisen ympärille. Heillä kaikilla on kesällä mahdollisuus kasvaa roolinsa mukana ja ottaa joukkueen pelintekokoneiston ydinpaikat itselleen.

Viitoseksi ovat ehdolla Veittikoski ja Teemu Juntunen. Päävastuun kotiutuksista kantaa kuitenkin kaksi jokeria, 56 juoksua viime kaudella lyönyt Juuso Keski-Koukkari ja 37 kertaa kotiuttanut nuori lyöjäjokerilöytö Martti Viitasalo. Jokerikaksikon on nostettava kesällä entisestään tasoa, mutta apuja tarvitaan myös numerolla lyöviltä pelaajilta.

***

Ulkona suurin puheenaihe on 19-vuotias lukkarilupaus Topi Still. Hän osoitti jo viime kaudella olevansa taktisesti ja fyysisesti kypsä haastamaan muut Superin nuoret lukkarit.

Veittikoski on hyvä hankinta etukentälle ja hän muodostaa yhdessä Stillin kanssa toimivan parivaljakon etukenttäpelaamiseen.

Linjassa Kiiskinen on vaihtotilanteissa etulukija ja takatilanteissa räpylävarma kakkosvahti. Mäkelä, Karjaluoto ja Sarkkinen täyttävät muut linjan paikan ja tarvittaessa kehiin voi hypätä myös Joensuusta syksyllä hankittu Erkka Gröhn. Gröhn jäänee kuitenkin Pattijoen koosteessa pääasiassa etenijä- ja vaihtajajokeriksi.

Juntusen ja Oskari Lukkarin muodostama takakenttä ei vakuuta.

Kokonaisuudessaan Pattijoen materiaali riittää siihen, että jos kaikki menee nappiin, se voi välttää karsintoihin joutumisen. Pudotuspelijunaan sen taso ei riitä.

Tilannetta ei helpota se, että Pattijoki pelaa kesällä lisäottelunsa Vimpeliä ja kovia vahvistuksia tehnyttä Kempelettä vastaan. Pattijokea testataan kovalla kädellä jo halli-SM:ssä, sillä sen kanssa samassa alkulohkossa pelaavat Kempele ja Sotkamo.

***

Pattijoen kannalta yksi keskeinen menestystekijä on Perttu Westersund.

Hän osoitti viime kaudella olevansa erinomainen pelinjohtaja nuorelle joukkueelle, mutta sen lisäksi Westersund on myös erinomainen valmentaja.

Siksi Westersundin rooli on keskeinen Pattijoen lähivuosien haasteiden selättämisessä. Hänen käsissään on paitsi menestyminen, myös liimaa pitää nuori ja lupaava joukkue kasassa. Ihan mihin tahansa seuraan nuorten pelaajien ei kannata Westersundin valmennuksesta suin päin lähteä.