Pesäpalloliiton reilun viikon takainen palkintogaala on herättänyt pesäpallopiireissä vilkasta keskustelua ja aika kovaakin kritiikkiä. Pekka, onko kritiikkiin perusteita?

Tässä kysymyksessä on useampi taso.

Nyt valtaosa kritiikistä on kohdistunut gaalan vähäiseen näkyvyyteen niin ennakolta kuin gaalan aikanakin.

Varmasti gaalasta oli joku maininta Pesäpalloliiton sivuilla, mutta moni pesäpalloihminen on kertonut, että heidän piti etsimällä etsiä, milloin gaala edes järjestetään.

Gaalan aikana ja sen jälkeen kritisoitiin tiedottamista. Toki listat tulivat lopulta, mutta gaalan aikana palkituista tuli tietoa lähinnä vain seurojen kautta. Monet ihmettelivät myös, miksi Ruutu ei ollut paikalla, kuten aiempina vuosina.

Kritiikkiin on varmasti aihetta, mutta suuri kysymys koko gaalan takana on se, miten tässä on päädytty tällaiseen alennustilaan, jossa nyt ollaan?

Muut lajit katsoivat aikoinaan kateellisina, kuinka Pesäpalloliitto päätti kautensa Lemmenlaiva-risteilyllä. Kysymys ei ollut vain jostain hätäisesti kyhätystä risteilystä, vaan tyylistä ja glamourista, jolla pesäpallo loi itsestään kuvaa niin valtakunnan ja liike-elämän ykköspäättäjien kuin tavallisten pesäpalloihmisten silmissä.

Markku Pullinen ja Timo Hakala olivat pukeutuneet laivan päällystön juhla-asuun ja kättelivät kaikki laivaan tulijat, tavallinen pesäpallovaki juhli omissa kerroksissaan ja eliitti istui smokeissa ja iltapuvuissa omissa juhlahuoneistoissa luomassa suhteita ja visioimassa pesäpallon tulevaisuutta.

Siinä oli tyyliä ja näyttävyyttä ja samalla valtavan iso viesti koko lajista.

Nyt ollaan piilossa jossain hotellin tiloissa ja paikalla ovat lähinnä vain liiton ihmiset, palkitut pelaajat ja jokunen lähipiiriin kuuluva ihminen. Palkinnot saadaan toki jaettua, mutta nyt koko gaalan viesti on, että pysykää te tavalliset pesäpalloihmiset ja pesäpallofanit poissa juhlasta, ei me teitä täällä kaivata.

Lemmenlaiva oli pesäpallon kansanjuhla. Tämä nykyinen gaala on kaukana siitä.

Tarvittaisiinko sinusta edelleen Lemmenlaivan tyyppistä päätösgaalaa?

Lemmenlaivassa oli arvokkainta juuri se, että se oli pesäpalloihmisten kokoontumisajo, jossa pesäpallon arkea tekevät ihmiset – pelaajat, seurajohtajat, tuomarit ja mittava talkooväki – tapasivat toisiaan. Koettiin, että ollaan yhtä ja samaa suurta pesäpalloperhettä, nähtiin pesäpallotuttuja ja vaihdettiin heidän kanssaan kuulumisia.

Sitten oli vielä erikseen se taso, johon kuuluivat suomalaisen politiikan ja liike-elämän kärkinimet Jouko K. Leskisistä ja Matti Ahteista alkaen.

Minne tämä kaikki on kadonnut ja miksi?

Ymmärrän hyvin, että aika muuttuu, mutta onko kysymys oikeasti vain ajan muuttumisesta vai siitä, ettei Pesäpalloliitto enää koe tarpeelliseksi tai viitsi järjestä tällaista tilaisuutta?

Se, ettei gaalassa ole enää 80- ja 90-lukujen tapaan valtakunnan ykköspäättäjiä on siinä mielessä ymmärrettävää, ettei Pesäpalloliitolla ole enää samanlaisia suhteita kuin silloin.

Itä-Länsi on jo toki tällainen pesäpalloväen yhteinen kansanjuhla, mutta myös kauden jälkeen järjestettävälle Lemmenlaivan kaltaiselle tapahtumalle olisi edelleen oma paikkansa.

Lemmenlaiva nimenä on varmasti aikansa elänyt ja jopa sopimaton nykynormistossa, mutta itse tapahtuma oli niin hieno ja pesäpalloväen kannalta niin arvokas, että sen henkiin herättämistä pitäisi oikeasti vielä kerran tosissaan miettiä.

Joku Pesäpalloliiton päättäjä voi aidosti olla sitä mieltä, ettei sellainen gaala ole hänestä tärkeä, mutta tässä asiassa olisi ymmärrettävä, mitä tavallisten pesäpallon arkea tekevät ihmiset ajattelevat ja mitä gaala heille merkitsisi.

Pesäpallon tärkeimmät kivijalat ovat pelaajakasvatus ja talkootyötä tekevät vapaaehtoiset. Ilman heitä seurat eivät toimisi ja ilman seuroja ei olisi pesäpalloa. Nyt henki on sellainen, että seurat ja seuroissa vapaaehtoistyötä tekevät ihmiset ovat Pesäpalloliittoa varten, kun todellisuudessa Pesäpalloliitto on seuroja ja näitä ihmisiä varten.

Siksi Pesäpalloliiton olisi oltava seurojen ja näiden ihmisten tukena, kannustamassa ja innostamassa heitä – ja osoittamassa, että heidän arvonsa ja merkityksensä ymmärretään.

Upea gaalaristeily olisi yksi loistava tapa huomioida ja kiittää heitä. Tällaisen gaalan loistoon kuuluu luonnollisesti vuoden parhaiden pelaajien ja pelinjohtajien palkitseminen, mutta gaalassa voitaisiin palkita näyttävästi myös näitä pesäpallon kannalta korvaamattoman tärkeitä vapaaehtoisia. Kun heitä muistettaisiin samassa tilaisuudessa ja yhdessä lajin suurimpien tähtien kanssa, se loisi paljon puhuttua yhteenkuuluvuutta ja yhteishenkeä.

Tällainen gaala olisi myös itsessään yksi tapa muistaa ja palkita näitä henkilöitä. Seurat järjestivät ennenkin gaalaan matkustaville kyydit ja usein myös risteilylippuja. Sellainen kiitos toimisi tänäkin päivänä.