Ranska on EM-kisojen suursuosikki – ja Saksan loistava mittari suosikkiaseman vahvuudelle

Kylian Mbappe muodostaa Karim Benzeman kanssa kisojen kenties vaarallisimman kärkiparin,

Uncategorized

Ranska on EM-kisojen suursuosikki – ja Saksan loistava mittari suosikkiaseman vahvuudelle

Ranska voitti kolme vuotta sitten maailmanmestaruuden ja on suursuosikki myös EM-kisoissa. Saksa on sen sijaan murrostaitteessa.

Jussi Leppälahti
TEKSTI Jussi Leppälahti
JULKAISTU 15.6.2021

F-lohkon tiistai-illan ottelu on varsinainen superottelu. Maailmanmestari Ranska kohtaa hyvin mielenkiintoisessa tilanteessa turnaukseen lähtevän Saksan. Tämä ottelu antaa isot suuntaviivat näiden joukkueiden mahdollisuuksille näissä kisoissa.

Ranska on kisojen yksi suurimmista suosikeista. Joukkue on hävinnyt vain kerran viimeisen 20 ottelunsa aikana. Joukkueen pelaajamateriaali on kovassa iskussa, lukuun ottamatta toppari Kurt Zoumaa, jonka pelaaminen alkulohkon peleissä on epävarmaa. Karim Benzema teki paluun maajoukkueeseen, sai tällin viimeisessä harjoitusottelussa, mutta on todennäköisesti kunnossa aloittamaan.

Saksa lähtee kisoihin hyvästelemään pitkäaikaista päävalmentajaansa Joachim Löwia. Löw lopettaa maajoukkueessa näiden kisojen jälkeen. Saksa on pelannut erilaisilla pelijärjestelmillä valmistautumisjakson aikana, mutta kaikista todennäköisintä on, että joukkue käyttää kolmen topparin systeemiä kovaa Ranskaa vastaan. Saksa on mielenkiintoinen sekoitus uusia nuoria tähtiä ja kokeneita maajoukkuejyriä. Siirtyminen uuteen prosessiin on käynnissä ja on todella mielenkiintoista nähdä, millaisessa iskussa joukkue on kisojen alussa.

Tämä ottelu kohonnee taktisesti ensimmäisen kierroksen timantiksi.

Ranskan yläkolmikko

Ranska on  turnauksen yksi suurimmista suosikeista. Tämä perustuu joukkueen hurjaan hyökkäyspään pelaajamateriaaliin.

Ranska on pelannut viimeisiä harjoitusotteluitaan 4-4-2-timanttimuodostelmalla. Toki yläkolmikko – kaksi kärkeä ja kymppipaikan Antoine Griezmann – vaihtelevat paljon paikkoja ja liikkuvat laajalla säteellä, minkä johdosta muotoa voisi tulkita myös valehyökkääjällä kuorrutetuksi 4-3-3-muodoksi. Puolustaessa muoto on ajoittain ollutkin tiettyjä pelijärjestelmiä vastaan 4-3-3, jotta leveyssuunnan puolustaminen on saatu toimimaan.

Kärkipari Karim Benzema-Kylian Mbappé lienee kisojen kovin kärkipari. Pitää muistaa, että myös Olivier Giroud kärkkyy minuutteja heidän takanaan. Benzema sai viimeisessä harjoitusottelussa tällin, mutta lienee kuntoutunut pelikuntoon. Ousmane Dembélé on ihan kiva vaihtoehto tuomaan X-factoria peliin. Myös Monacon Wissam Ben Yedderillä olisi sanansa sanottavana, jos minuutteja tulisi.

Saksan on pohdittava, miten se pyrkii kontrolloimaan Ranskan keskikaistaa. Timantin reunalla pelaava taiturimainen Paul Pogba löytää Ranskan yläkolmikon pelaajat syötöillään, jos he saavat tilaa Saksan selustassa tai puolustuslinjan edessä.

Saksa on pelannut viime aikoina 3-4-2-1-muodolla. Tämä tarkoittaa sitä, että periaatteessa Saksalla on Ranskan ylintä kolmikkoa vastaan kolme topparia. Ongelman aiheuttaa Ranskan vahva keski-, ja sisäkaistojen pallonhallinta ja sen kontrollointi. Ei olisi ihme, mikäli Joachim Löw käskyttäisi heidän oman yläkolmikkonsa antamaan kovaa painetta Ranskan toppareille ja keskikentän pohjalla todennäköisesti pelaavalle N’Golo Kantelle. Näin Saksan wing-backit paineistaisivat aggressiivisesti Ranskan laitapuolustajia. Saksa haluaa prässätä, joten Ranskan pallonhallinnan ensimmäiset vaiheet ovat testissä.

Toki on niin, että Ranskan ylin kolmikko ei tarvitse kuin yhden epäonnistuneen prässin ja he juoksevat Saksalta karkuun.

Saksan keskikenttäkaksikko

Saksan keskiakselin materiaali ei jää paljoa Ranskasta jälkeen, jos ollenkaan. Toni Kroos ja İlkay Gündoğan on niin fiksu keskikentän kaksikko, että Ranskan on oltava heidän kanssaan tarkkana. Heidän yläpuolellaan pelaavat todennäköisesti Thomas Müller, Kai Havertz ja Serge Gnabry.

Jos Ranskan ensimmäisessä prässilinjassa on kolme pelaajaa, tulee Saksan keskikenttäkaksikko ratkaisemaan tilanteen todennäköisesti niin, että toinen heistä pudottautuu jatkuvasti toppareiden tueksi toisen jäädessä pelintekoalueelle. Tällöin laitatopparit sopeutuvat ja levittävät ja Saksalla on ensimmäistä prässilinjaa vastaan vapaa pelaaja, jonka kautta se voi edetä. Tätä mekanismia Saksa käytti harjoitusotteluissa toistuvasti.

Jos Ranska antaa Saksan pallonhallinnan rullata esimerkiksi yllä mainitun mekanismin kautta, tulevat he olemaan pinteessä. Saksan taskupelaajien ja kärjen väliset vastaliikkeet ovat sen verran hyvin organisoituja, että Ranskan topparit voivat olla ongelmissa.

Oikeana wing-backina pelaava Joshua Kimmich on myös avainpelaaja. Jos hän saa pallon vapaasti leveyteen, omaa hän valtavasti erilaisia ratkaisumalleja, kun taskupelaaja lähtee alijuoksuun ja kaksi muuta pallon yläpuolella olevaa pelaajaa tekevät täydentäviä liikkeitään. Kimmich osaa myös kuljettaa kohti maalia ja pelata kombinaatioita. Kimmichiä vastaan todennäköisesti pelaava Ranskan vasen puolustaja Lucas Hernández on siksi tärkeässä roolissa.

Ottelussa kannattaa seurata myös Gündoğanin liikkeitä maalintekoalueille. Kun Saksa pääsee murtautumaan, on Gündoğanilla hämmentävä kyky haistaa pystyliikkeiden paikat ja hakeutua vapaaksi vastustajan rangaistusalueelle. Gündoğanin nousut saattavat olla Ranskalle myrkkyä siitäkin syystä, että hänen puolellaan puolustava Paul Pogba ei ole kurinalaisin pelaaja kontrolloimaan niitä.

Seuraa häntä: Joshua Kimmich

Joshua Kimmich on pelannut Saksan maajoukkueessa 55 ottelua,

Saksan 26-vuotias Joshua Kimmich edustaa modernia eurooppalaista huippujalkapalloilijaa. Hänellä ei ole erityisiä muista poikkeavia ominaisuuksia. Hän on sen sijaan pelaaja, jolla ei ole heikkouksia.

Kimmichillä on nopeutta, voimaa, ja pallotaitoa. Kimmichin syötöt ja potkut ovat teknisesti todella laadukkaita. Hän valitsee poikkeuksetta kovatempoisissa tilanteissa oikean ratkaisumallin jatkaakseen joukkueensa pallonhallintaa tai edistääkseen joukkueensa hyökkäystä. Kimmich on myös puolustuspelillisesti erikoistilanteita myöten hyvin, hyvin luotettava pelaaja.

Voi olla, että ottelun ratkaisu tulee Kimmichin keskityksestä, kombinaatiopelaamisesta tai jostain muusta huikeasta suorituksesta. Mutta katse Kimmichin kohdalla kannattaa olla hänen eheässä keskimääräisessä suorittamisessansa.

Tulevaisuuden huippujalkapallo tulee olemaan sellaista, ettei laadukas kokonaisvaltainen pelaaminen riitä. Pitää osata pelata peliä täydellisesti kussakin eri pelin vaiheessa. Pelipaikat hälventyvät ja tempo ja suoritusten intensiteetti kasvavat. Tässä kontekstissa on tehtävä oikeita päätöksiä.

Kimmich on tästä esimerkki. Hän voisi pelata illan ottelun millä tahansa pelipaikalla ja todennäköisesti hän suoriutuisi erinomaisin arvosanoin.

Tulosveikkaus: Ranska – Saksa 1-1

 

Video

Tuomas Iisalo: Saksassa valmentaja on aina pomo