Raumalaiset joutuivat sietämään vuosikausia muiden irvailua ja Ässien mestaruuksia

JääkiekkoLiiga

Raumalaiset joutuivat sietämään vuosikausia muiden irvailua ja Ässien mestaruuksia

Lukon mestaruus maistuu raumalaisille poikkeuksellisen hyvältä. 58 vuoden odotus on niin pitkä, että se koetteli uskoa omiinsa.

Samuel Savolainen
TEKSTI Samuel Savolainen
@SSavolainen1
JULKAISTU 11.5.2021

Raumalla mestaruuden voittaminen merkitsee paikallisesti jotain samanlaista uskomattomuutta kuin merkitsi laajemmalle urheilua seuraavalle yleisölle Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen arvokisapaikka.

Moni oli Raumalla pelännyt, ettei eläessään näkisi tätä päivää. Vastustajat ovat irvailleet ja se on ollut pakko sietää. On kirvellyt nähdä paikallisvastustaja Ässien mestaruusjuhlat.

Viime kaudella olisi ollut vähintään jo lähellä. Mutta peliin puuttui globaali koronaviruspandemia – ja kevään kuumimmalta joukkueelta vietiin pudotuspelit ja mahdollisuus mestaruuteen.

Nyt kaikki epätoivo on pyyhkiytynyt pois – ja vieläpä vastaansanomattomalla tavalla.

Voi kuitenkin sanoa, että Lukko ansaitsi täysin mestaruutensa.

Se oli finaalisarjassa ylivoimainen. Jopa finaalisarjan ensimmäisessä pelissä, se hallitsi kenttätapahtumia, vaikka TPS olikin ensimmäisessä koitoksessa tehokkaampi.

Koska Lukko oli niin ylivoimainen kuin se oli kollektiviisesti, jopa Liigan kakkosjoukkue TPS jäi näyttämään vain joukkueelta, joka tarvitsi jonkun yksilösuorituksen tai hyvin pelatun yksittäisen tilanteen, saadakseen maalin. HIFK:ta vastaan esimerkiksi näin ei ollut, koska kollektiivit olivat tasavertaisempia.

Finaaleissa Lukko vyöryi hyökkäys toisensa jälkeen maalipaikkoihin. Ero Suomen parhaan ja hopeajoukkueen välillä oli lopulta jopa valtaisa.

Kaikki kunnia TPS:lle, mutta Liigassa oli lopulta yksi jättiläinen, mutta oli ero jopa niin suuri, että 150-senttinen oli toiseksi pisin.

Kun piti voittaa puolustamalla, Lukko voitti puolustamalla. Kun piti voittaa hyökkäämällä, Lukko voitti hyökkäämällä. Kun piti voittaa vastustaja nollaamalla, Lukko nollasi vastustajan ja jos piti voittaa maalintekokilpailu, Lukko teki senkin.

Lukolle ei löytynyt pysäyttäjää.

***

Matka kultamitaliin on ollut kaikkea muuta kuin helppo.

Dramaattisin käänne nähtiin aiemmin keväällä, kun päävalmentaja Pekka Virta sairastui koronavirukseen.

Virta oli keväällä kaikkiaan 48 päivää sairaalassa, josta 27 tehohoidossa. Alkoi Virran elämän tärkein ottelu, jossa vastustajana oli kuolema.

Virran sairastuttua Lukon pelaaminen ajautui hieman hybridijääkiekon suuntaan. Pienissä yksityiskohdissa oli havaittavissa muutoksia. Mutta kun Virta palasi ja hän joutui etävalmentamaan joukkuetta hän silti sai joukkueen pelaamisen hiottua entiseen tikkiin ja jopa kehitettyä sitä. Ja jos joskus Virran pelitavalle ja jätönjätönjätöille ja nysväämiselle naurettiin, eipä naureta enää. Lukko pelasi kansainvälisellä tasolla omaleimaista ja edistyksellistä peliä.

Eikä Virran läsnäolo ollut tärkeä ainoastaan pelillisesti, se on ollut sitä myös psykologisesti.

Esimerkiksi kapteeni Heikki Liedes on sanonut julkisesti, miten kukaan ei kehtaa vetää välistä, kun Virta antaa tässäkin tilanteessa joukkueelle kaikkensa.

***
Fiilistelyn sijaan ei kuitenkaan pidä unohtaa mitä Lukossa tapahtui.

Kun Pekka Virta tuli taloon, hän peri joukkueen joka edellisellä kaudella oli sukeltanut kahdenneksitoista. Ei ollut urheilujohtajaa – ja lähellä oli, että siihen pestiin olisi nostettu Tomi Lämsä tai Juha Vuori. Lukko päätti kuitenkin odottaa sopivaa miestä urheilujohtajaksi. Se löytyi – ja se mies oli Virran suosituksesta Kalle Sahlstedt.

Matkan varrelle on asetettu välitavoitteita, mutta suunta on ollut kaiken aikaa ylöspäin.

Päätökset alkoivat kuulua oikeille miehille ja Virta sai keskittyä enemmän päätyöhönsä valmentamiseen.

Välillä oli vaikeaa. Projektissa kesti. Kovia päätöksiä tehtiin – esimerkiksi Janne Niskalan ja Lauri Tukosen kohdalla. Mutta ennen kaikkea niitä uskallettiin tehdä. Uskallettiin muuttaa profiilia entisten pelaajien viimeisen pysäkin sijaan eteenpäin menevien pelaajien hautomoksi.

Samalla Lukko ei ollut enää seura, joka joutui maksamaan liikaa pelaajille, vaan pelaajat saattoivat jopa suostua olemaan ulosmittaamatta markkina-arvoaan. Ei satsattu määrään, satsattiin laatuun.

On turhaa miettiä, oliko tämä vaikkapa Pekka Virran tai Kalle Sahlstedtin mestaruus. Kyse on siitä, että ilman toisiaan he eivät olisi tässä todennäköisesti onnistuneet.

Vuodenvaihteesta 2020 alkaen Liigassa oli yksi ylivertainen joukkue – ja se joukkue oli Lukko.

Ja vihdoin on Rauman aika juhlia. 58 vuoden jälkeen.