Borussia Dortmund kohtaa Mestarien liigan finaalissa Real Madridin. Kaikki tietävät, millainen jättiläinen Real Madrid on, mutta mikä kummajainen Dortmund on? SkySports uutisoi, ettei sillä ole esimerkiksi vara hankkia Jadon Sanchoa pysyvällä siirrolla, vaikka seura pelaakin Mestarien liigan finaalissa. Jukka, miksi ei?

Kysymys ei ole siitä, etteikö Dortmundilla olisi rahaa Sanchon hankkimiseen, vaan sen strategiasta.

Deloitten uusimmassa rahaliigassa Dortmund on tulovertailussa maailman 12:nneksi suurin seura. Sen edellä sijoilla 9, 10 ja 11 ovat Chelsea, Arsenal ja Juventus ja sen perässä sijoilla 13, 14 ja 15 Inter, AC Milan ja Atlético Madrid.

Dortmundin tulot viime kaudella olivat 420 miljoonaa euroa ja seura teki voittoa vajaat 50 miljoonaa euroa. Velkaa Dortmundilla on noin 45 miljoonaa euroa, mikä on normaali ja täysin hallittava velkamäärä.

Tästä kaudesta tulee taloudellisesti myös juhlava kausi, sillä yksistään Mestarien liiga tuo sille arviolta jopa 100-120 miljoonan euron tulot.

Jos Dortmund haluaisi käyttää Jadon Sanchon ostamiseen 55-60 miljoonaa euroa, se raha löytyisi. Dortmund toimii kuitenkin toisin. Sen strategian näkyvin muoto on hankkia maailman lahjakkaimpia nuoria pelaajia, hioa heitä vuosi, kaksi tai kolme ja myydä heidät sen jälkeen eteenpäin usein suurellakin voitolla.

Mikä tässä on niin ihmeellistä ja outoa?

Dortmundin tapa poikkeaa muista siinä, että se hankkii suuren läpimurtonsa kynnyksellä olevia maailman tavoitelluimpia nuoria pelaajia.

Otan esimerkin:

Deloitten rahaliigassa sijalla 18 oleva West Ham, joka tulot kaudella 2022-2024 olivat 275 miljoonaa euroa eli lähes 150 miljoonaa euroa pienemmät kuin Dortmundilla, osti viime kesänä Mohammed Kudusin 44,5 miljoonalla eurolla ja vuotta aiemmin Lucas Paquetan 60 miljoonalla eurolla ja Gianluca Scamaccan 36 miljoonalla eurolla.

Taitavia ja lahjakkaita pelaajia, mutta eivät kovista siirtosummistaan huolimatta mitään ykkös- tai edes kakkoskorin pelaajia ostohetkellä.

Dortmundin siirtoennätys on samaan aikaan ”vain” 35 miljoonaa euroa, mutta sen viime vuosien tunnetuimpia tähtipelaajia ovat olleet sellaiset megaluokan pelaajat kuin Erling Håland, Jude Bellingham ja Ousmane Dembele. Heidän takaansa löytyy vielä Jadon Sanchon ja Pierre-Emerick Aubameyangin kaltaisia nimiä, jotka ovat käyneet läpi saman putken.

Toki Dortmund on ostanut muitakin pelaajia – nuoria ja vanhoja –, mutta oleellista on se, että kun kentille on ilmestynyt Hålandin tai Bellinghamin tasoinen poikkeuslahjakkuus, Dortmund on voittanut heistä käydyn kilpajuoksun.

Tämän se on tehnyt siten, että se on ollut liikkeellä jo vuotta-kahta ennen pelaajien suurta läpimurtoa ja se on maksanut rohkeasti heistä jo siinä vaiheessa yleensä 20-30 miljoonan euron haarukassa olevan siirtosumman.

Toinen keskeinen tekijä on ollut Dortmundin maine nuorten lahjakkuuksien kehittäjänä. Dortmund ei satsaa vain nuorten pelaajien jalkapalloilullisten taitojen kehittämiseen, vaan heidän kokonaisvaltaiseen kehittymiseensä ja kasvamiseensa mukaan lukien opiskelu sekä elämäntavalliset ja ravinto-oppiin liittyvät kysymykset.

Ja mikä on lopputulos? Pelaajat pääsevät jo nuorella iällä kentällä suureen rooliin ja ottavat sen kriittisen loikan, joka sinkoaa heidät jalkapallomaailman huipulle.

Dortmundin järki on siinä, että he saavat pitää loistavan pelaajan 2-3 vuotta ja saavat sen päälle heistä parhaimmillaan jättiläismäisen siirtosumman. Esimerkiksi Bellinghamista Dortmund maksoi 20 miljoonaa euroa, peluutti häntä tähtiroolissa kolme kautta ja kuittasi hänestä lopulta Real Madridilta siirtosumman, joka on nousemassa yli 130 miljoonan euron.

Kaikki pelaajakaupat eivät ole toki yhtä menestyksekkäitä kuin Bellinghamin, Hålandin, Dembelen ja Sanchon tapaukset, mutta kertoohan se jo yksistään Dortmundin osaamisesta, että se on rakentanut näistä 20-30 miljoonan euron pelaajista joukkueen, joka pelaa Wembleylla Mestarien liigan voitosta.

Miten Dortmund on ylipäätään päätynyt tällaisen strategiaan?

Kauniisti sanottuna pakon edessä.

Dortmund rakensi 1990-luvulla joukkueen, joka voitti kahdesti Bundesliigan mestaruuden ja keväällä 1997 Mestarien liigan.

Sen tapa toimia oli taloudellisesti aggressiivinen ja riskialtis, ja kun se ei selviytynytkään kaudella 2003-2004 Mestarien liigaan, edessä oli katastrofi. Dortmund joutui lainaamaan sillä kaudella rahaa pelaajien palkanmaksuun Bayern Müncheniltä ja vuotta myöhemmin se oli aivan hilkulla ajautua konkurssiin.

Sen jälkeen Dortmundin seurajohto pysähtyi miettimään, miten ihmeessä tästä selvitään. Kun rahaa ei ollut, piti satsata nuoriin ja halpoihin pelaajiin. Siitä tehtiin seuralle samalla pysyvä strategia. Päätettiin, ettei enää koskaan pelata taloudellisessa mielessä sellaisilla panoksilla kuin 2000-luvun taitteessa.

Dortmundin pelastusta johti seuran toimitusjohtajaksi nostettu entinen talousjohtaja Hans-Joachim Watzke. Watzke on edelleen Dortmundin toimitusjohtaja ja pitänyt seuran tiukasti sovitulla kurssilla ja sovitussa strategiassa.

Yksi keskeinen osa tarinaa oli se, että Dortmund palkkasi kesällä 2008 seuran päävalmentajaksi Jürgen Kloppin. Se olisi osuma kultasuoneen. Klopp loi Dortmundille pelillisen identiteetin ja nosti Dortmundin takaisin suurseuraksi. Dortmund voitti Kloppin alaisuudessa kaksi Bundesliigan mestaruutta ja vei joukkueensa keväällä 2013 Mestarien liigan finaaliin, jossa se hävisi Bayern Münchenille Arjen Robbenin viimehetken maalilla 1-2.

Miten vakaa Dortmundin asema on seurana?

Kilpailu on nykyjalkapallossa armotonta ja Dortmund on tulossa siinä mielessä kriittiseen murroskohtaan, että nykyisen strategian tärkein takuumies, Hans-Joachim Watzke, jättää tehtävänsä vuoden päästä.

Seurassa ymmärretään kyllä Dortmundin nykyinen strategia, mutta esimerkiksi vuosi sitten Watzke sai osakseen kovaa kritiikkiä siitä. oliko seuran viime kesän siirtostrategia oikea.

Watzkelle ei ollut ongelma myydä Bellinghamia, koska niin Dortmundin strategia toimii. Kaikki eivät kuitenkaan olleet samaa mieltä, mikä sekin on ymmärrettävää. Jos Bellinghamin myymisestä olisi järjestetty äänestys Dortmundin kannattajien keskuudessa, Die Schwarzgelbenit olisivat antaneet 105 prosenttia (!) kaikista äänistä Bellinghamin pitämiselle.

Jos Dortmund pysyy uskollisena omalle strategialleen, sillä ei ole hätää. Vaikka maailman suurimmat seurat ovat samojen nuorten pelaajien perässä, heillä on se dilemma, että matka joukkueen avauskokoonpanoon on pitkä.

Siinä pitkässä matkassa on edelleen myös Dortmundin mahdollisuus. Se pystyy tarjoamaan uusille hålandeille ja bellinghameille tähtiroolia saman tien, mutta kuinka moni tietäisi, kuka on Cole Palmer, jos hän olisi jatkanut viime kesänä pelaamistaan Manchester Cityssa?

Mestarien liigan finaali Borussia Dortmund-Real Madrid 1.6. klo 22.00 Wembleylla (MTV3 ja MTV Katsomo)