Saksa on ahdingossa, mutta pystyy pysäyttämään päivän trillerissä Portugalin tähtigallerian

Oho! Ranskan voittomaalin iski Mats Hummels omaan verkkoon.

EM2021Jalkapallo

Saksa on ahdingossa, mutta pystyy pysäyttämään päivän trillerissä Portugalin tähtigallerian

Saksa ja Portugali kohtaavat lauantai-illan trillerissä. Saksalla on allaan tappio avausottelusta Ranskaa vastaan, Portugalilla voitto Unkarista. Siinä illan asetelmat.

Jussi Leppälahti
TEKSTI Jussi Leppälahti
JULKAISTU 19.6.2021 | KUVAT All Over Press

Kierroksen timanttiottelu on samalla myös aivan oleellisen tärkeä ottelu F-lohkon jatkoasetelmien kannalta. Saksa hävisi Ranskalle lukemin 0-1, joten nyt Saksan on otettava pisteitä. Tappio Portugalille tietäisi todella tukalia asetelmia. Portugali voitti Unkarin, joten sen tilanne ei ole yhtä ahdistava. Tappio pitäisi välttää, jotta viimeiseen otteluun päästään hyvissä asetelmissa.

Fakta on, että tästä lohkosta tippuu hyvä joukkue – tai kaksi hyvää joukkuetta. Tämä on pelillisesti kisojen kovin lohko. Saksa osoitti ensimmäisessä ottelussaan Ranskaa vastaan, että se omaa pallonhallintavaiheessaan laatua. Sillä on taitoa Kai Havertzin ja Serge Gnabryn myötä, mutta myös kokemusta ja pausaa Toni Kroosin kautta.

Kysymys on nyt se, miten Joachim Löw saa palikat kohdalleen. Hänen käyttämä 3-4-3-muoto on saanut kritiikkiä. Harjoituskentällä on ollut pakko painaa hommia pedantisti. Mahdollisuuksia on.

Portugali nojaa aivan hurjaan pelaajamateriaalinsa – sekä vanhaan kettuun Fernando Santosiin. Portugali ei esitä mitään hekumallista hyökkäyspeliä, mutta se osaa voittaa jalkapallo-otteluita. Tämän Unkari-ottelu todisti. Nyt Portugali joutuu kuitenkin tositestiin. Iso kysymys on, riittääkö sen pelimallin organisointi?

Portugalin hyökkäyspeli

Saksa

Bruno Fernandes ja Renato Sanchez pääsivät lopulta juhlimaan Unkaria vastaan.

Portugali aloitti Unkari-ottelun pelaamalla sille tutulle 4-2-3-1-muodolla. Portugali jauhoi ja jauhoi omaa pallonhallintaansa Unkarin 5-3-2-muotoista blokkia vastaan ja loi maaliodottamaa yli kolmen maalin verran. Lopulta se pystyi sen realisoimaan 3-0-voitoksi ja oli selvästi parempi joukkue.

Kulminaatiopiste nähtiin ottelun lopussa. Unkari hyökkäsi todella vaarallisesti vastaan läpäisten Portugalin puolustusvalmiudessa olleen ”alaboksin”. Unkari teki maalin. Tilanne oli 1-0 hurjalle kotijoukkueelle – mutta vain hetken. Maali hylättiin paitsiona.

Sitten Santos reagoi. Hän toi kentälle Renato Sanchezin. Portugali muutti muotonsa todella vapaaseen 4-2-2-2-muotoon. Tavallaan vasempana linkkinä pelannut Sanchez alkoi surffaamaan vapaassa roolissa. Cristiano Ronaldo sai vierelleen toisen hyökkääjän. Bruno Fernandes putosi keskikentän pohjalle. Portugali rupesi luomaan ylivoimia oikeastaan kaikkien ylimpien kuuden pelaajan toimesta kentän oikealle puolelle. Sieltä Portugali tuli läpi kolme kertaa ja hoiti homman.

Ottelu jätti ilmoille sen kysymyksen, mitä Portugali on hyökkäyspelillisesti kovempia maita vastaan? Mitä sitten, kun vastustaja pystyy haavoittamaan transitioiden jälkeen Portugalia systemaattisemmin, kuin Unkari? Mitä sitten, kun neljän ylimmän pelaajan vapaa liikkuminen on liian pelihidasta jalkapalloa suhteessa vastustajan puolustuspelinopeuteen?

Jos Saksa pelaa yhtä aggressiivista jalkapalloa, kuin Ranskaa vastaan, tulee Portugali olemaan kovan prässin alla? Riittääkö Portugalilla mekanismitaso, kurinalaisuus ja organisointi hyökkäämään toisteisesti Saksan prässin läpi?

Saksan aggressiivisuus

Saksa

Toni Kroos edustaa Saksan keskikentällä kokemusta.

Saksa on ollut yksi kisojen aggressiivisimmista joukkueista. Saksa loi Ranskaa vastaan yli yhden maalin odotusarvon, mutta jäi maaleitta. Mats Hummels painoi kertaalleen pallon omiin, kesken Saksan laadukkaan hallinnan.

Vaikka Saksalla onkin nyt yksi tappio, ei sitä voida jättää mestariehdokaslistan ulkopuolelle. Saksa pelasi mallikkaasti Ranskaa vastaan 3-4-2-1-muodossaan. Toimivia osia siinä ovat tuplakympit, jotka osaavat löytää tiloja vastustajan puolustuslinjan edestä. Saksa pääsee vastustajan ensimmäisten linjojen ohi todella tehokkaasti, sillä alimman viisikon kentän täyttö on niin erinomaista. Kroos osaa pudottautua tai levittäytyä täsmällisesti, silloin kun vastustajan ensimmäisen linjan rikkominen sitä vaatii.

Mutta kritiikkiäkin Löwin valintoja kohtaan on tullut. Esimerkiksi Joshua Kimmich pelasi ensimmäisessä ottelussa oikeana wing-backina. Pelipaikka pitää hänet pelkästään laita- ja keskitysuhkana, kun hänellä olisi potentiaalia antaa Saksan pallonhallinnalle vielä enemmän kentän sisä-, ja keskikaistoilla.

Joka tapauksessa. Saksa tulee jauhamaan jälleen Portugaliakin vastaan pallonhallintaansa. Se tulee olemaan todennäköisesti aggressiivinen. Rohkea ratkaisu olisi ”matchata” prässimuoto Portugalin 4-2-3-1-hyökkäysmuotoon ja olla hanakasti prässivaihteessa kiinni. Tämä voisi antaa Portugalin taitaville yksilöille tilaa iskeä arvokkaita hyökkäyksiä, mutta tämä voisi myös viedä pelin yhtä vahvasti Saksan kontrolliin, kuin miten Ranska-peli sen kontrollissa oli.

Tulosveikkaus: Portugali–Saksa 1–2

Podcast

Miksi Portugali tuottaa maailman parhaita pelaajia liukuhihnalta?