Monte Carlon rallin pääluokassa ei tänä vuonna aja yhtään suomalaiskuljettajaa. Jukka, miten paljon tämä syö suomalaisten kiinnostusta tämänvuotiseen Monte Carlon MM-ralliin?

Meistä jokaisella on oma henkilökohtainen suhtautuminen MM-ralliin ja Monte Carloon, mutta itselläni suomalaisten puuttuminen WRC-luokasta haukkaa ison loven kiinnostuksesta.

Ralli on läpi vuosikymmenten ollut laji, jossa suomalaisuus on ollut keskeinen osa reseptiä. Suomalaiset ovat hallinneet rallipolkuja ja lajin suurimpien legendojen joukossa enemmän suomalaiskuljettajia kuin minkään muun maalaisia kuljettajia.

Vaikka Flying Finns -käsite syntyi jo suomalaisten suurjuoksijoiden aikana, myös rallissa se sai tarunhohtoisen kaiun. Rallimaailmassa suomalaiskuljettajista puhuttiin parhaimmillaan mafiana ja välillä pidettiin kultaisena ohjeena, että if you want win, sign a Finn.

Sen lisäksi Jyväskylän MM-rallilla on oma käsitteensä koko rallin historiassa, ja nyt jopa MM-sarjan parhaassa autossa suomalaisuus on keskeinen muuttuja sen menestystä.

Meillä on toki jumaloituja maailmanmestareita formula ykkösissä, Jarno Saarinen on ratamoottoripyöräilyn rakastetuimpia legendoja ja Heikki Mikkola oli aikansa ylivoimainen motocross-kuljettaja maailmassa, mutta pidän rallia edelleen kaikista suomalaisimpana moottoriurheilulajina.

Siksi suomalaiskuljettajien puuttuminen Monten pääluokasta on monessa mielessä surullinen asia.

Monet käyvät vääntöä siitä, kumpi on suurempi laji, ralli vai formula ykköset. Miten sinä näet asian?

Tällä hetkellä asiasta ei ole kahta sanaa. Formula ykköset on kasvanut viimeisten 30-40 vuoden aikana megamegaluokan lajiksi ja ilmiöksi, kun ralli on samaan aikaan kuihtunut ja jäänyt formula ykkösten jalkoihin.

Rallin ja formula ykkösten arvostaminen on myös ikäpolvikysymys. Toki formula ykkösiä seurattiin Suomessakin jo ennen Keke Rosbergin aikaa, mutta formula ykkösten varsinainen nousu ja lajin juurtuminen suomalaisten sydämiin tapahtui vasta 1990-luvulla, kun kaikki kisat ja aika-ajot alettiin näyttää suorina tv-lähetyksinä ja tuo nouseva huuma kruunautui Mika Häkkisen kahteen maailmanmestaruuteen ja sen jälkeen Kimi Räikköseen.

Kun Maikkari näytti Häkkisen ajan kisoja Matti Kyllösen hienojen selostusten siivittämänä, pääteillä oli hiljaista – mutta jo 17.30 niin sakeaa, että hyvä kun mukaan mahtui.

Rallin käyrä on ollut päinvastainen kuin formula ykkösillä. Se ei sovi samalla tavalla televisiolajiksi kuin formula ykköset, minkä seurauksena ralli on menettänyt kiinnostusarvoaan.

Myös ralli on ampunut itse itseään jalkaan. Kaikki suurimmat tähdet eivät aja täyttä MM-kalenteria ja eivät siksi taistele aidosti maailmanmestaruudesta. On kuvaavaa, että tänäkin vuonna Monten pääluokassa on vain kahdeksan kilpailijaa. Se kertoo, millaisten haasteiden ja ongelmien kanssa rallin MM-sarja tällä hetkellä kamppailee.

Meille, joilla ralli valloitti sydämemme ja sielumme jo 60-luvulla Timo Mäkisen, Rauno Aaltosen, Pauli Toivosen, Hannu Mikkolan ja Simo Lampisen kaltaisten kulttihahmojen myötä, ralli oli se ensimmäinen suuri moottoriurheilurakkaus ja siksi sillä on edelleen pyhä paikka dna:ssamme. Nuoremmilla sukupolvilla tämä ensirakkaus on paljon todennäköisemmin formula ykköset.

Monte Carlo on yksi rallivuoden kokokohdista. Mikä sen taian selittää?

Monte Carlon taian salaisuus on sen pitkässä historiassa ja ralliin liittyvässä glamourissa.

Ensimmäinen Monte Carlon rallin ajettiin vuonna 1911 ja ralliin kytkeytyi heti sen keskeisiä suuruuden elementtejä. Rallin keskuksena oli jo silloin tarunhohtoinen Monte Carlo, mutta ralli oli Monte Carloa suurempi tapahtuma. Ralli alkoi kokoontumisajolla yhdeltätoista eri paikkakunnalta eri puolilta Eurooppaa. Tästä traditiosta luovuttiin vasta 1990-luvulla.

Sen lisäksi rallin historiassa on tapahtunut monia kiistanalaisia ja paljon julkisuutta saaneita tapahtumia, joista kuuluisin oli vuoden 1966 valoskandaali. Rallin voitti Timo Mäkinen Minillä ennen kahta muuta Miniä-kuljettajaa, Rauno Aaltosta ja Paddy Hopkirkia. Lisäksi neljänneksi sijoittunut Roger Clark ajoi myös brittiautoa, Ford Cortinaa.

Brittiautojen nelosvoitto oli liian kova palo rankalaisille ja kisan jälkeen neljän kärkikuljettajan kisa hylättiin vääränlaisten valojen vuoksi, jolloin voittajaksi nousi ranskalaisella Citroënilla ajanut Pauli Toivonen.

Monte Carlon vahvaa asemaa kuvasti se, että 1960-luvulla lopulla Monte Carlon rallista tehtiin Tony Curtisin tähdittämä elokuva Nuo rohkeat miehet hilpeissä kaaroissaan. Se oli Suomessakin yksi sen ajan suosituimmista ulkomaalaisista elokuvista, jota oli pakko mennä katsomaan.

Monte Carlon rallin seuraaminen paikan päällä on myös upea kokemus. Kysymys ei ole vain siitä, että kuljettajat ajavat henkeäsalpaavien maisemien keskellä nauhamaisilla teillä, joissa tienreunan ja valtaisan rotkon välissä on vain 20-30-senttinen pieni kivivalli. Myös katsojat joutuvat ajamaan samoja nauhateitä pitkin, jos he haluavat päästä seuraamaan erikoiskokeita aitiopaikoilta.

Miten Monte Carlon rallin seuraaminen paikan päällä vertautuu Jyväskylän MM-ralliin?

En lähtisi vertaamaan eri ralleja toisiinsa, sillä jokaisella rallilla on oma luonteensa ja omat erikoispiirteensä. Molemmat ovat upeita tapahtumia.

Yksi asia, jota olen rallin kehityksessä harmitellut, on pimeässä ja öisin ajettavien erikoiskokeiden karsiminen. Toki Monte Carlossakin autojen odottaminen tuntikausia pimeässä talvi-illassa oli hieno kokemus, mutta vielä hienompi kokemus oli odottaa ohi kiitäviä autoja suomalaisessa kesäillassa tai kesäyössä – tai pilkkopimeässä metsässä yli 25 asteen pakkasessa.

Se hetki, kun metsän keskeltä alkoi kuulua B-ryhmän auton pauke ja moottorin hurja sointi – ja sitten se kaikki pamahti yhdeksi ohikiitäväksi hetkeksi näkökenttään sellaisella vauhdilla, että henki meinasi salpautua.

Siihen hetkeen tiivistyi koko rallin taika.