Suomi aloittaa Kansojen liigan ottelut lauantaina kotiottelulla Bosnia-Hertsegovinaa vastaan Helsingissä. Ensi tiistaina Olympiastadionille Montenegro, minkä jälkeen Suomi kohtaa kesäkuussa vielä vieraissa Romanian ja Bosnian. Joel, mistä asetelmista Huuhkajat lähtee Kansojen liigaan?

Siinä mielessä mielenkiintoisista ja haastavista, että Huuhkajien on otettava Kansojen liigassa selkeitä pelillisiä kehitysaskeleita, jos haluamme pysyä kansainvälisen jalkapallon vauhdissa mukana ja tavoitella tosissaan paikkaa kesän 2024 EM-kisoissa. Se, millä tasolla Huuhkajien pelaaminen nyt on, ei riitä.

Haastavuutta ja mielenkiintoa lisää se, että maaliskuinen Murcian leiri ja siellä pelatut maaottelut Islantia ja Slovakiaa vastaan olivat pelillisesti ja tuloksellisesti synkkiä esityksiä. Siinä mielessä Kansojen liigaan lähdetään aika vaisuista tunnelmista.

Huuhkajilla on nyt selkeästi kasvojen pesun paikka. Kansojen liigassa olisi välttämätöntä nähdä, että asioihin on reagoitu ja sieltä on osattu poimia oikeat kehityksen kohteet, koska muuten ei hyvä heilu.

Mitkä nämä kehityskohteet ovat?

Ensimmäinen iso asia on Suomen pelimuoto. Olen kritisoinut Markku Kanervan suosimaan 3-5-2-muotoa, koska se toimi. Kysymys ei ole itse muodosta tai kolmella topparilla pelaamista, vaan sitä, että Huuhkajilla toteutus ei toimi – se, miten peliä avataan ja miten puolustetaan.

Check the odds at Expekt for Teemu Pukki, Edin Dzeko & Co to score at the Nations League opener!

Ongelmana puolustamisessa on se, että wing-backien ja keskikentän kolmikon yhteistyötä ei ole saatu toimimaan. Huuhkajat on ajautunut tällä muodolla pelatessaan ottelusta toiseen matalaan blokkiin, josta onnistuneita vastahyökkäyksiä ei ole saatu toimimaan kovinkaan kummoisella prosentilla. Kun kahdeksan pelaajaa makaa alhaalla, sieltä on tukien puuttuessa vaikea lähteä rakenteellisesti hyviin vastahyökkäyksiin ja vastaavasti vastustajan on helppo kontrolloida kahta ylhäällä olevaa hyökkääjää.

Huuhkajien pelimallissa keskikentän kolmikko joutuu juoksemaan kohtuuttoman paljon niin puolelta toiselle kuin riiston jälkeen hyökkäyssuuntaan – eikä se aina ole mahdollista.

On myös hyvä kysymys, onko kolmella topparilla pelaaminen hyökkäyssuuntaan Huuhkajien pallonhallinnan kannalta miten toimiva ratkaisu. Vastustajan kolme hyökkääjä pääsevät pelaamaan mies miestä vastaan ja Huuhkajien toppareilla on mennyt sellaisissa tilanteissa herkästi sormi suuhun, varsinkin Paulus Arajuuren aikana.

Kahdella topparilla olisi helpompi luoda ylivoima vastustajan keskushyökkääjää vastaan ja houkutella jompikumpi laitimmaisista hyökkääjistä liikkeeseen, jolloin sitä kautta olisi helpompi ohittaa kolmen hyökkääjän prässi tai pelata kuutoselle pelintekoalueelle.

Korostan vielä, että ongelma ei ole itse muodossa, vaan toteutuksessa. Siksi Huuhkajat on pelannut parhaat ottelunsa 4-4-2-muodolla ja tässäkin mallissa jommankumman keskikentän keskimmäisen pelaajan on joustavaa pudota tarvittaessa toppareiden avuksi.

3-5-2-muoto vaikuttaa suoraan myös Huuhkajien syöttöpeliin ja siihen, miten pallonhallinta pystytään säilyttämään. Tämä ongelma nostettiin hyvin esille myös Palloliiton peliraportissa, jossa analysoitiin laajemminkin Huuhkajien pelaamista.

Ongelmat olivat näkyvissä hyvin myös Murcian leirin otteluissa. Kun esimerkiksi Islanti tuli terävästi päälle. maalivahdilta avaaminen oli todella heikkoa, koska pelaajilta ei löytynyt automaattisia toimintoja eikä pallolliselle pelaajalle ollut tukia tarjolla.

Kansojen liigassa pitäisi näkyä selkeitä kehitysaskeleita siinä, miten paineen alta tullaan pois, miten vaihdetaan kaistaa, miten prässi ohitetaan, miten pelataan näissä tilanteissa sivuille tai taakse, milloin peliä käännetään alaspäin, milloin ja miten pelataan pystysuuntaan ja maltetaanko palloa kierrättää tarvittaessa maalivahdin kautta.

Nyt pallo liian usein tsipataan ylöspäin tai sinne lähetetään vuonon ylittävä pallo ja sitten toivotaan toivotaan. Teemu Pukin ja Joel Pohjanpalon taidot riittävät erinomaiseen target-pelaamiseen, mutta silloin heille pelattavien pallojen pitää olla laatupalloja esimerkiksi rintaa. He kyllä osaavat ottaa pallon vastaan ja jatkaa siitä hyökkäämistä esimerkiksi tiputusten kautta.

Olet kritisoinut myös keskitysten puolustamista. Onko tilanne tässä suhteessa parantunut?

Toki toppareiden käyttäytymisessä on edelleen löyhästä ohjeistuksesta johtuen epäselvyyttä, kuka tekee ja mitä tekee. Tilanne on kuitenkin tältä osin parantunut Leo Väisäsen ja Robert Ivanovin pelatessa toppariparina. Molemmat ovat liikkuneet hyvin ja tehneet oikeita ratkaisuja, mutta se on johtunut pitkälti heidän omista ratkaisuistaan.

Olen kritisoinut aiemmin Huuhkajien pelin avaamisen ja pelin rakenteluvaiheen löyhää ohjeistusta, mutta tämän päivän maajoukkuejalkapallossa ei ole vara siihen, ettei toppareiden keskinäisiä vastuita ja tekemisiä ole sovittu tarkasti.

Sama pätee myös erikoistilannepelaamiseen. Varsinkin hyökkäyspään erikoistilanteissa Huuhkajien pitäisi pystyä luomaan enemmän uhkaa erikoistilanteissa ja käyttämään enemmän esimerkiksi blokkipelaamista, mitä kautta pelaajia saataisiin pelattua vapaaksi maalintekoalueelle. Muutenkin variaatioita näiden paikkojen luomiseen erikoistilanteista pitäisi olla käytössä enemmän.