Superpesikseen iski dramaattinen myrsky, joka sotkee pudotuspeli- ja putoamistaistelun

Markus Hallasuo on muodostanut yhdessä toisen lyöjäjokerin, Aapo Hiltusen, kanssa JymyJussien sisäpelin kivijalan.

Pesäpallo

Superpesikseen iski dramaattinen myrsky, joka sotkee pudotuspeli- ja putoamistaistelun

JymyJussit voi Pekka Arffmanin mukaan nousta runkosarjassa jopa kahdeksanneksi ja Imatra heittää Koskenkorvan putoamiskarsintaan.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 15.7.2023 | KUVAT All Over Press

Seinäjoen JymyJussit otti arvokkaan 1-0 (2-2, 3-2) -kotivoiton Imatrasta. Pekka, käydään ensi tämä ottelu läpi ja pureudutaan sitten siihen, minkä ihmeen herätyksen nämä kumpikin joukkue ovat kokeneet.

Se on sanottava rehellisesti, ettei lauantainen ottelu ollut mitään Superin huippunäytöstä. JymyJussit pelasi perjantainakin pitkän ottelun, mikä näkyi väsymyksenä sen esityksessä lauantaina. Myöskään Imatra ei ollut parhaimmillaan, vaikka olikin voitossa kiinni aina toisen jakson viimeiseen vuoropariin asti, johon se lähti 2-0-johdossa.

Itse ottelu oli ennen muuta ulkopelin näytöstä, vaikka Imatra kaatuikin ottelun lopussa kolmeen varsin helpohkosti annettuun juoksuun. JymyJusseilla lukkari Miika Keski-Petäjä oli tolppansa, nopean rytminsä ja hyvän näppienhakunsa ansiosta tosi vahva ja sai sotkettua Imatran sisäpeliä. Rasmus Surakka oli Imatran lukkarina samaa tasoa ja sai riisuttua aseista varsinkin loistovedossa olevan lyöjäjokeri Aapo Hiltusen.

JymyJussien sisäpeli kulki avausjaksolla kohtalaisen hyvin aina takantilanteisiin saakka, mutta sitten alkoivat vaikeudet. 70 juoksua tällä kaudella lyönyt jokerikaksikko löi vain yhden juoksun, kun Markus Hallasuo löi ensimmäisellä jaksolla 2-2-tasoituksen.

Imatran suurimmat onnistujat sisäpelissä olivat Sasu Toikka ja jokeri Toni Laakso. Imatralle on nostettava hattua myös siitä, että sen kakkoskärki pelasi kohtalaisen ottelun ja pelinjohtaja Vesa Toikka myös käytti kakkoskärkeä.

Kokonaisuudessaan ottelu oli juuri niin tasainen kuin numerot kertoivat. JymyJussit huokaisi varmaan ottelun jälkeen helpottuneena, sillä se sai arvokkaat pisteet nousemalla ahtaasta sillasta väsyneenä. Kolme juoksua toisen jakson neljännen tasoittavalla oli kova suoritus ja kertoi, että joukkue on sitkasta tekoa.

Imatran tilanne on juuri päinvastainen. Kahden pisteen menettäminen kirpaisee varsinkin siksi, että se menetti pisteet omalla hölmöilyllään.

JymyJussit ja Imatra ovat kokeneet viime peleissä ihmeellisen herätyksen. JymyJussit on ottanut viidestä edellisestä ottelustaan 9 pistettä ja Imatra kaatoi ennen lauantaina Kiteen vieraissa ja Kempeleen kotonaan ja otti Tahkolta vieraspiteen. Aloitetaan JymyJusseista. Mikä sen nousun selittää?

On tietenkin hyvä katsoa ensin vastustajia. Näistä yhdeksästä pisteestä kahdeksan on tullut otteluista sarjataulukon neljää viimeistä joukkuetta vastaan ja vain vieraspiste Mansesta tuli kärkijoukkueilta.

Se ei kuitenkaan muuta pisteiden merkitystä ja arvoa, ja totta kai myös JymyJussien peli on parantunut. Vaikka lyöjäjokerikaksikko olikin Imatraa vastaan vaisumpi, Aapo Hiltunen ja Markus Hallasuo ovat pelanneet loistokauden ja olleet tärkeässä roolissa myös ennen Imatra-ottelua otettujen pisteiden naaraamisessa.

Heille on toki pitänyt saada ruokaa ja sitä on myös saatu, mutta suurin kiitos JymyJussien heräämisestä kuuluu jokerikaksikolle. Myös Oulusta täksi kaudeksi hankittu lukkari Miika Keski-Petäjä on parantanut koko ajan ja lauantaina hän oli JymyJussien paras pelaaja.

Plussan ansaitsevat myös Miska Mäkiviita, joka on paikannut hyvin kärkenä sivussa olevaa Tuomas Rauniota, ja Viljo Sillanpää, joka on onnistunut hyvin kolmosena.

JymyJussien pelaamisessa ei välttämättä ole tapahtunut mitään dramaattista parannusta, mutta viime viikkojen pelaaminen ja sen lisäksi joukkueen sitkeys ovat riittäneet tuomaan todella arvokkaita pisteitä.

Ja eikä tämä tähän välttämättä lopu. JymyJussit kohtaa tulevalla viikolla Pattijoen ja Koskenkorvan kotonaan ja Alajärven vieraissa. JymyJussien pistemäärä voi kasvaa viikon aikana roimasti, parhaimmillaan jopa yhdeksällä pisteellä.

Se tarkoittaisi silloin dramaattista muutosta taistelussa sijoista 8-10 eli säälipleijaripaikoista. Kitee ja Pattijoki ovat toki edelleen vahvasti kiinni säälipleijaripaikoissa, mutta JymyJussit ei vain sotke säälipleijaripaikkojen jakoa, vaan se saattaa hyvinkin olla jopa runkosarjassa kahdeksas.

Se olisi hurja muutos siihen, miltä sen tilanne näytti vielä pari viikkoa sitten.

Mikä selittää Imatran heräämisen?

Näkisin asian mieluummin niin päin, että Imatra pelasi alkukaudella selvästi alle oman tasonsa. Tähän vaikutti loukkaantumiset ja ennen kaikkea se, että täksi kaudeksi hankittu lyöjäjokerikaksikko Tommi Piirainen ja Atte Brandt pelasi alkukaudella alle kaikkien odotusten.

Nyt Imatralla on tehty muutoksia, joilla nämä alkukauden ongelmat on saatu ratkaisua. Joona Mäkelä on saatu takaisin kehiin ja etenijäjokeriksi on hankittu Santeri Löppönen Kouvolasta. Näin Imatra on saanut lisää jalkoja ja nopeutta kärkeen.

Tärkein parannus on ollut kuitenkin kotiutusosastolla. Mikko Kosonen on syttynyt hurjiin liekkeihin ja ollut Imatran uuden tulemisen pääarkkitehti. Toinen selvä parannus on tapahtunut jokeriosastolla. Toni Laakso on osoittautunut loistohankinnaksi ja Ville-Veikko Ollin siirtäminen jokeriksi on ollut myös hyvä ratkaisu. Lisäksi Sikiön tulo mailamieheksi Jyrki Vallen paikalle on ollut myös toimiva ratkaisu. Näiden muutosten myötä Imatra on saavuttanut oman tasonsa.

Nyt avainkysymys on se, mihin asti näiden muutosten mukaan tuoma lisävauhti riittää. Kosonen, Laakso ja erinomaista kautta pelaava Toikka ovat äärimmäisen isossa roolissa varsinkin sisäpelissä, mutta he tarvitsevat myös apuja. Kärjen olisi kuljettava ja sen lisäksi myös kakkoskärjestä olisi saatava lisätukea. Ulkopelissä pitäisi karsia lauantaina nähdyt hölmöt virheet.

Imatran tilannetta vaikeuttaa se, että sen loppuohjelma on kohtalaisen hankala. Keskiviikon kotiottelua Koskenkorvaa vastaan on loppukauden kriittisin ottelu, sillä tämänhetkisessä näkymässä Imatra ratkaisee juuri Kossun kanssa sen, kumpi joukkueista joutuu putoamiskarsintaan.

Imatraan pätee joka tapauksessa samat sanat kuin JymyJusseihin. Kuka olisi kaksi viikkoa sitten uskonut, että IPV heräisi tällä tavalla.