Bottaksella sysimusta kisa – Russellille kauden toinen voitto

Valtteri Bottas. @ AOP
Valtteri Bottaksen ja Cadillacin kisasta Itävallan GP:ssä tuli sysimusta.
Bottas ilmoitti jo kisan toisella kierroksella, että hänen Cadillacinsa jarrut ovat syttyneet palaamaan. Samalla Bottas ajoi varikolle ja keskeytti. Kahta kierrosta myöhemmin myös Bottaksen tallitoveri Sergio Perez ajoi varikolle ja keskeytti.
Cadillac on kärsinyt jo pidempään jarrujen ylikuumenemista, muttei ole saanut ongelmaa korjattua.
Itävallan GP:n voittoon ajoi paalulta lähtenyt Mercedeksen George Russell. Russell menetti johtopaikkansa vain varikkostoppiensa aikana. Voitto oli Russellille vasta kauden toinen. Hän otti ensimmäisen voittonsa kauden avauskisassa Melbournessa.
Itävallan kisan todellinen suolaaja oli Red Bullin Max Verstappen. Hollantilainen lähti viidennestä ruudusta, mutta nousi avauskierrosten aikana heittämällä ohi Ferrarin Charles Leclercistä ja Mercedeksen Kimi Antonellista.
Verstappen piipahti myös toisena ajaneen Lewis Hamiltonin edellä kierroksella 11, mutta britti sai pidettyä Verstappenin kovan väännön jälkeen takana.
Tilanne muuttui vasta, kun neljällä stopilla kisan ajanut Hamilton teki varikkostopin. Vaikka Hamilton teki stoppinsa virtuaalisen turva-auton aikana, hän putosi seitsemänneksi.
Verstappen oli lähimmällään Norrisia perässä vain sekunnin, mutta ero kasvoi ja varikkostopin jälkeen se venähti yli kymmeneen sekuntiin. Kisan lopussa Verstappen pystyi tuoreimmilla renkailla supistamaan eron 1,6 sekuntiin, muttei päässyt yrittämään ohitusta.
Kolmospaikan korjasi nimiinsä MM-sarjaa johtava Antonelli ennen McLarenin Oscar Piastria ja Hamiltonia. Myös Antonelli pystyi puristamaan lähelle Russellia ja Verstappenia. Antonellin ja Verstappenin väliin jäi lopulta vain 0,3 sekuntia, mutta hänkään ei päässyt yrittämään Verstappenin ohitusta.
Antonelli johtaa MM-sarjaa 40 pisteen erolla ennen Russellia. Hamilton putosi sunnuntaina MM-pisteissä Russellin taakse kolmanneksi.
