Evans voitti Ruotsissa – Rovanperä viides
Ruotsin MM-rallista muodostui Toyota-tallin Elfyn Evansin ja Takamoto Katsutan välinen kilpailu. Kisa ratkesi sunnuntain Power Stagella, johon Evans veti pohjat ja otti samalla uransa toisen Ruotsin rallin voiton. Evans voitti kisassa yhteensä seitsemän erikoiskoetta.
Katsuta jäi yhä ilman MM-rallin voittoa, mutta podium-sija on uran kuudes. Katsuta oli lopulta vain 0,1 sekuntia Evansia hitaampi. Rallin kolmas oli Hyundain Ott Tänak, joka jäi 1,6 kärjestä ja 1,5 Katsutasta.
Toyotan Kalle Rovanperä jäi kisassa sijalle viisi. Ajassa hän hävisi kärjelle lopulta reilut puoliminuuttia. Rovanperä veti kisassa pohjat yhdelle EK:lle. Hän oli ykkönen lauantaiaamun ensimmäisellä EK:lla Vännäs 1:lla. Rovanperä piti Hankookin renkaita lumiolosuhteissa ihan katastrofina omalle ajotavalleen.
”On ollut huono kauden aloitus näillä renkailla. Täällä kisa oli ihan katastrofi vauhdin puolesta, eihän sen lumella pitäisi tälläista olla. Toivotaan, että soralla alkaa sitten kulkea”, Rovanperä sanoi sarjan maalihaastattelussa.
Sami Pajari ajoi rallissa sijalle seitsemän. Hän koki alkukisasta rengasrikon ja putosi sen myötä tulostaulukossa alemmaksi.
Evans johtaa MM-sarjaa 61 pisteellään. Toisena on Sebastien Ogier 33 pisteellään ja kolmantena Kalle Rovanperä 31 pisteellään.
Tuloksia tästä.
Seuraava MM-ralli ajetaan Keniassa 20.-23. maaliskuuta.
