TILANNEHUONE

FIA palkkasi toimitusjohtajan

15.09.2022 21:58

FIA palkkasi toimitusjohtajan

FIA haluaa uudistua.

Formula 1

Kansainvälinen autoliito FIA on palkannut historian ensimmäiseksi toimitusjohtajakseen Natalie Robynin. FIA:n presidentiksi viime joulukuussa valittu Mohammed Ben Sulayem haluaa uudistaa liittoa ja toimitusjohtajan nimitys on osa tätä uudistumisohjelmaa.

Amerikkalaisella Robynilla on taustaa niin talousjohtamisessa kuin autoalan tehtävistä. Uudessa FIA-tehtävässä hänen halutaan integroivan ja tehostavan liiton hallinnon toimintoja ja taloutta. Lisäksi hän vastaa FIA:n uudistamisen kokonaisstrategiasta.

”Hänen laaja kokemuksensa ja johtamistaitonsa ovat ratkaisevia tekijöitä, kun parannamme talouttamme, hallintoamme ja toimintaamme”, Ben Sulayem sanoo tiedotteessa.

Aiemmin urallaan Robyn on työskennellyt 15 vuotta autoalalla. Vuodesta 2017 hän johti Volvon Sveitsin toimintoja. Hän on myös toiminut johtajana DaimlerChryslerilla ja Nissanilla.