Helmareilla edessä nousukarsinnat
Suomen naisten jalkapallon A-maajoukkue kohtaa Kansojenliigan nousukarsinnoissa ensi viikolla Tanskan.
Helmareihin palaavat Katriina Talaslahti, Milla-Maj Majasaari, Nanne Ruuskanen, Julia Tunturi ja Lotta Lindströmi. Lisäksi Milja Kiviranta valittiin ensimmäistä kertaa mukaan.
”Olen nähnyt Miljaa nuoresta asti ja nähnyt, että potentiaalia on. Nyt hänellä on alla todella hieno kausi ja hänet olisi voinut valita kentän parhaaksi pelaajaksi käytännössä jokaisessa ottelussa”, päävalmentaja Marko Saloranta sanoo.
Suomen ja Tanskan välisen otteluparin voittaja pelaa tulevissa MM-karsinnoissa A-liigassa ja varmistaa samalla paikan MM-jatkokarsinnoissa. Häviäjä pelaa MM-karsinnat B-liigassa.
”Nousu A-liigaan olisi erittäin tärkeä asia meille jo pelkästään oman pelimme kehittämisen kannalta. Ja totta kai myös sitä ajatellen, että karsintojen pelaaminen A-liigassa antaisi mahdollisuuden päästä kisoihin myös jatkokarsinnan kautta. Sikäli panokset ovat todella isot.”
Nousukarsinnat käynnistyvät Helmareiden kotiottelulla Tampereella 24. lokakuuta. Kööpenhaminan Parkenilla pelataan toinen ottelu 28. lokakuuta.
Helmarit nousukarsinnassa:
Katriina Talaslahti, Dijon FCO
Milla-Maj Majasaari, Røa
Anna Koivunen, Djurgårdens IF
Nanne Ruuskanen, Djurgårdens IF
Joanna Tynnilä, SK Brann
Eva Nyström, West Ham United
Maaria Roth, HJK
Emmi Siren, Dijon FCO
Emma Koivisto, AC Milan
Nea Lehtola, SK Brann
Julia Tunturi, Vittsjö GIK
Adelina Engman, Brommapojkarna
Katariina Kosola, Malmö FF
Vilma Koivisto, Hammarby IF
Eveliina Summanen, Tottenham Hotspur FC
Oona Siren, West Ham United
Olga Ahtinen, Tottenham Hotspur FC
Ria Öling, SC Braga
Milja Kiviranta, HJK
Sanni Franssi, London City Lionesses
Linda Sällström, Vittsjö GIK
Jutta Rantala, Leicester City
Oona Sevenius, Newcastle United
Lotta Lindström, London City Lionesses
