Henri Puputti löi Lännen voittorumpua Itä-Lännessä

Henri Puputti. @ Iiro Pekonen / @iiropekonen.photos
Länsi otti voiton Idästä myös miesten Itä-Lännestä naisten perjantaisen voiton jatkeeksi.
Lännen miesten voittonumerot Vimpelin Saarikentällä kirjattiin numeroin 2-0 (4-3, 2-1).
Kotiyleisön suuri suosikki Henri Puputti löi Lännen voiton alkutahdit kotiuttamalla ensimmäisen jakson avausvuoroparissa Teemu Nurmion ja toisessa vuoroparissa Severi Tikkakosken. Entinen vimpeliläinen Perttu Ruuska kotiutti vielä toisen aloittavalla tulevan vimpeliläisen Veeti Kettusen.
Itä ei kuitenkaan taipunut. Se kavensi Ukko Schroderuksen ja Anttoni Jakobssonin lyönneillä tilanteen 2-3:een, kunnes Ruuska-Kettunen akseli vei Lännen uudelleen kolmannen aloittavalla kahden juoksun johtoon. Janne Mäkelä kavensi vielä avausjakson numeroiksi 3-4, mutta sitä lähemmäksi Itä ei Länttä päässyt.
Toisella jaksolla Mäkelä voi ensimmäisen aloittavalla Idän 1-0-johtoon, mutta Santtu Patova ja kentän parhaana palkittu Puputti löivät toisen tasoittavalla juoksun mieheen. 2-1-numerot jäivät myös jakson loppunumeroiksi.
Ottelua oli seuraamassa Saarikentällä täysi saari, 3500 katsojaa.
