TILANNEHUONE

Hiidensalolta upea suoritus – MM-nelonen

19.02.2025 18:33

Ampumahiihto

Olli Hiihdensalo vastasi miesten ampumahiihdon jättiyllätyksestä Lenzerheiden MM-kisoissa miesten 20 kilometrin normaalimatkalla.

Hiidensalo ampui puhtaasti, eikä sakkominuutteja tullut. MM-pronssi jäi 15 sekunnin päähän ja voitta ja viiletti edessä parin minuutin erolla.

MM-kultaa voitti Ranskan Eric Perrot yhdellä sakolla. Hänen loppuaikansa oli 47.58,1. Hopealle nousi Italian Tommasco Giacomel myös yhdellä sakolla. Hän jäi voittajalle 52,4 sekuntia. MM-pronssia voitti Ranskan Quentin Fillon Maillet. Hänelle kertyi peräti kolme sakkoa ja aikaeroa kärkeen 1.59,5.

”Oli aivan täydellinen ampumahiihtosuoritus”, Hiidensalo riemuitsi Ylen haastattelussa.

”Lopussa oli painetta, alkoi jännittää ja oli vähän ylimääräistä tärinää. Sain hienosti kasattua itseni. Olen todella tyytyväinen. Ei mitalikaan kaukana ollut, mutta oli sen verran kovia äijiä matkassa, että siihen ei ollut saumaa.”

Muista suomalaisista Tero Seppälä oli 31:s. Hän ampui peräti neljä pummia. Arttu Heikkinen 33:s kolmella ohilaukauksella. Jaakko Ranta oli 54:s kahdella ohilaukauksella.