TILANNEHUONE

Hradeckyn penkitys kävi kalliiksi Bayer Leverkusenille

06.03.2025 00:09

Mestarien liiga

Bayer Leverkusenin päävalmentaja Xabi Alonso maksoi kovan hinnan ykkösmaalivahtinsa Lukas Hradeckyn penkittämisestä Mestarien liigan neljännesvälieräottelussa Bayern Müncheniä vastaan.

Hradeckyn paikalla maalilla pelannut Matej Kovar ei voinut mitään Harry Kanen avausjaksolla puskemalle avausmaalille, mutta 0-2-osuma oli Kovarin käsialaa. Hän pudotti helpon keskityspallon käsistään ja Jamal Musiala pääsi iskemään pallon helposti sisälle.

Maali katkasi Leverkusenin niskan ja pelaajat alkoivat turhautua. Ensin Nordi Mukiele otti toisen varoituksen ja hänet passitettiin 62 minuutin pelin jälkeen ulos.

Leverkusenin ilta musteni lopullisesti, kun Kane kaadettiin vaarattomassa kulmatilanteessa rangaistusalueen sisällä ja Kane itse pisti pallon kolmannen kerran Leverkusenin maalin rankkarista.

Illan suurin voittaja oli Liverpool, joka oli koko ottelun PSG:n jyrän alla Pariisissa – kunnes Harvey Elliot iski 88. minuutilla ottelun ainoan osuman Liverpoolin vastaiskun päätteeksi. Elliotin maali syntyi Liverpoolin ainoasta maaliin suuntautuneesta laukauksesta.

PSG:llä oli ottelussa 27 laukausta, mutta Alisson pelasi Liverpoolin maalilla loisto-ottelun ja teki kolme maailmanluokan pelastusta pitäessään maalinsa puhtaana.

Barcelonan maailma synkkeni vierasottelussa Benficaa vastaan avausjaksolla, kun Pau Curbasi ajettiin ulossuoralla punaisella. Barcelona puristi kuitenkin Raphinhan osumalla 1-0-voiton.

Inter haki helpohkon voiton Hollannista, kun se kaatoi Marcus Thuramin ja Lautaro Martinezin osumilla Feyenoordin 2-0.

Mestarien liigan neljännesvälierien toiset ottelut pelataan ensi viikolla.