Hurske EM-aidoissa viides – Harala kaatui
Lotta Haralan pika-aitojen 60 metrin finaali tyssäsi kaatumiseen heti alkuunsa ja puolustava mestari Reetta Hurske oli viides Hollannin halli-EM-kisoissa perjantai-iltana.
Kisan voittoon juoksi voittoon Ditaji Kambundji uudella Euroopan ennätys ajalla 7.67. Hopealle juoksi Hollannin Nadine Visser 7,72. Pronssille veti Puolan Pia Skrzyszowska ajalla 7,82.
Reisivammasta aiemmin kärsinyt Hurske aitoi matkan aikaan 8,00. Hän juoksi välierässä ensimmäistä kertaa tällä kaudella alle kahdeksan sekunnin ajan kauden parhaallaan 7,96.
”Kova juoksu oli. Tuli Euroopan ennätys. Ei voi kuin onnitella. Olen tyytyväinen. Kyseessä oli taistelujuoksu. Aika väsähtänyt sellainen. Huomaa ettei ole paljoa toistoja alla. Oli riski tulla juoksemaan, mutta unelmani oli puolustaa mestaruutta. En varmaankaan tule sitä urallani toiste tekemään”, Hurske kommentoi Ylen tv-haastattelussa.
”Alku ollut ongelma minulle. Ensimmäiset askeleet työntyvät liian pitkälle. Tässä päätin mennä urku auki ja päädyin sitten liian lähelle ensimmäistä aitaa. E mitään pahempaa sattunut”, Harala kertoi kaatumisestaan tv-haastattelussa.