Fifan Infantinon ehdotukselle lisää vastatuulta
Myös Pohjois- ja Keski-Amerikan sekä Karibian jalkapalloliitto Concacaf on ilmoittanut kieltäytyvänsä Fifan puheenjohtajan Gianni Infantinon ehdotuksesta myydä osa MM-kisoista yksityisille sijoittajille. Liitto tiedotti kannastaan torstai-iltana.
”Concacaf on liittouma, jota yhdistää rakkaus lajiamme kohtaan ja jossa jalkapallo on etusijalla. Tämän filosofian ohjaamina olemme viimeisen kymmenen vuoden aikana rakentaneet alusta alkaen organisaation, joka perustuu läpinäkyvään hallintoon ja jalkapallon pitkäjänteiseen kehittämiseen”, tiedote toteaa.
”Historia on osoittanut FIFAlle ja jalkapalloperheelle, mitä tapahtuu, kun lajin vartijat unohtavat nämä arvot”, Concacafilaiset muistuttavat.
Concacafin 41 jäsenmaan edustajaa ja liiton johto istui alas neuvotteluun tilanteesta torstaina. Infantino on vaatinut liittojen vastauksia jo 19. syyskuuhun mennessä.
”Jäsenet ilmaisivat syvän huolensa ehdotuksen asianmukaisen menettelyn puutteesta, keinotekoisen lyhyeksi asetetusta määräajasta sekä siitä, ettei asiaa ole tarkastettu tai hyväksytty asiaankuuluvissa FIFA:n hallintoelimissä.”
Euroopan jalkapalloliitto Uefa ilmoitti myös torstaina, että sen jäsenmaat boikotoivat jatkossa MM-kisoja, jos Infantinon ehdotus menee läpi.
