Alasaari seiväsfinaaliin – Karellin keihäs ohi sektorin
Juho Alasaari otti finaalipaikan miesten seipäässä. Alasaari aloitti karsinnan korkeudesta 525, jonka ylitti ensimmäisellä. Seuraavaksi ylittyi heti myös 545. Lopulta 560 ylittyi kolmannella ja toi loppukisapaikan. Alasaari oli karsinnan kahdeksas. Seiväshyppypaikalla pyöri tuuli, mikä vaikeutti urheilusuorituksia.
Seiväskarsinnan ykkönen oli ruotsalainen maailmanennätysmies Armand Duplantis. Hän ylitti karsinnan ainoalla hypyllään 560 ja pakkasi sen jälkeen kamansa. Myös Kreikan
Emmanouil Karalis teki vain yhden hypyn. Hänkin ylitti ainoallaan 560 ja jatkaa EM-kisoja finaalissa.
”Joskus sitä suomalainenkin finaaliin pääsee. Nappikorotukset itselle. Ei se alusta asti helppoa ollut. Hyppy hypyltä homma tuli kasaan. Hyppy kerrallaan jatketaan finaalissa. Toivottavasti jatketaan siitä mihin nyt jäätiin”, Alasaari kommentoi Ylelle.
Seiväsfinaali hypätään kisojen päätöspäivänä sunnuntaina.
***
Naisten EM-keihäsfinaalissa ei heitä suomalaisnaista. Emilia Karell heitti karsinnassa ensin 52,40 ja 54,38 ja viskasi lopuksi hienon 57 metrisen, joka lipsahti kuitenkin ohi sektorin ja siitä tuli rasti ruutuun. Se olisi muuten tuonut finaalipaikan. Rebecca Nelimarkka astui ensimmäisen yli ja veti sitten 49,34 ja 53,75 metriset. Ne eivät riittäneet.
Karell oli karsinnan 21:s ja Nelimarkka 24:s.
***
Suomen naisten 4×400 viestijoukkue jäi alkueriin. Suomen joukkue Heidi Salminen, Hilla Uusimäki, Aino Pulkkinen ja Veera Mattila oli ensimmäisen alkuerän seitsemäs ajalla 30,30,54. Taakse jäi vain Irlanti. Voittoon pinkoi Iso-Britannia ajalla 3.22,25.
***
Suomen Jatta-Mari Jääskeläinen oli naisten EM-keihäskarsinnan A-karsintaryhmän 12:s. Jääskeläinen heitti Birminghamissa ensin 53,72, 52,52 metriset ja astui viimeisen yli. Hän ei yltänyt keskiarvolleen 54 metriä ja jäi ulos myös keihäsfinaalista. Tällä kaudella Jääskeläinen on pystynyt myös yli 56 metrin heittoon. Hän oli lopulta karsinnan 25:s.
Sveitsin Leonie Hügli oli vahvassa kunnossa. Hän ylitti karsintarajan 62,33 metriä kantaneella mahtiheitoillaan. Karsintaraja on 61 metriä. Hüglin heitto oli uusi Sveitsin ennätys. Hügli teki jo aiemmin kesällä edellisen Sveitsin ennätyksen.
”Pettynyt olo. Kunto on parempi kuin mitä on saanut ulosmitattua. Pienistä asioista jäänyt kiinni. Kyllä heitto siellä olisi, mutta antaa vielä odottaa itseään. Näissä kisoissa haluaisi suorittaa paremmin”, Jääskeläinen totesi Ylen haastattelussa.
***
Ranska hylättiin miesten 4×400 metrin viestissä ratarikon vuoksi. Ranska oli yksi mitalisuosikeista lajissa.
