Jukurien Tuomaiselle potkut – Virtanen tilalle
Liigan jumbona majaileva Mikkelin Jukurit on antanut potkut päävalmentajalleen Marko Tuomaiselle. Jukurit on samalla nimittänyt uudeksi päävalmentajaksi Jonne Virtasen. Hän siirtyy tehtävään Mestiksen TUTO:sta. Hän luotsaa joukkuetta jo keskiviikkona. Sopimus kestää kauden loppuun.
Marko Tuomainen siirtyi Jukurit-luotsiksi tälle kaudelle Mestiksen IPK:sta. Pesti Liigassa oli hänelle uran ensimmäinen ja hän hyppäsi isoihin saappaisiin seuraamalla tehtävässä Olli Jokista.
Syksy oli kuitenkin vaikea ja Jukurit on tähän mennessä kerännyt Liigan 41 ottelustaan tililleen 36 pistettä. Matkaa karsintaviivaan on 14 pistettä ja viimeiseen pudotuspelipaikkaan 18 pistettä. Jukurit on myös hävinnyt viisi viimeistä otteluaan.
”Katse on seurassa tiukasti kohti kevättä. Tilanne on se, että emme ole tyytyväisiä tulokseen ja kerättyihin pisteisiin. Tämä on tulosurheilua ja nyt oli aika reagoida. Uskomme tämän toimenpiteen tuovan ryhtiliikettä joukkueeseen ja uskomme tällä liikkeellä meidän pelaavan parasta lätkää keväällä”, Jukurien kehityspäällikkö Mikko Hakkarainen perustelee.
”Haluamme muutosta ja tiedämme Jonnen pystyvän sen tuomaan meidän arkeen. Jonne tuo omalla osaamisellaan ja karismallaan ryhtiliikkeen harjoitteluun ja pelaamiseen”, Hakkarainen lisää.