TILANNEHUONE

Kajaanin Hokki hakeutui konkurssiin

25.03.2025 11:03

Jääkiekko

Jääkiekon Mestiksessä pelannut Kajaanin Hokki on jättänyt konkurssihakemuksen. Asiasta tiedottaa seura ja Mestis.

Kajaanin Hokin taustayhtiön Hokki Kainuu Oy:n hallitus päätti maanantaina pitämässään kokouksessa konkurssiin hakeutumisesta yhtiön heikentyneen taloudellisen tilanteen vuoksi.

Hokki sijoittui Mestiksessä tällä kaudella runkosarjan viimeiseksi. Se hävisi karsintojen ensimmäisessä vaiheessa KeuPalle. Konkurssin myötä Mestiksen karsintoja ei pelata. Hokin oli tarkoitus pelata karsintaa Suomi-sarjan voittanutta Nokian Pyryä vastaan ensi perjantaina.

Hokin tiedotteessa kerrotaan, ettei Hokin hallitus voi ottaa vastuuta jatkosta ilman kestävää suunnitelmaa.

”Hallituksen puheenjohtajana Olli-Pekka Hyyryläinen kertoo, etteivät hallituksen jäsenet voi ottaa vastuuta yhtiön jatkamisesta ilman kestävää suunnitelmaa ja riittävää taloudelleista tukea. Hallituksen ja yhtiön osakkeenomistajien tehtävä on toimia yhtiön ja sen sidosryhmien etujen mukaisesti, eikä se voi hyväksyä ratkaisua, joka saattaisi johtaa taloudellisiin ja oikeudellisiin riskeihin ilman tarvittavia resursseja, jotka ovat selkeästi ilmenneet tehdyssä selvityksessä ja näin ainoana vaihtoehtona on valitettavasti konkurssi”, tiedotteessa todetaan.

Nokian Pyryn mahdollisuudesta hakea sarjapaikkaa ensi kaudelle Mestikseen päättää Jääkiekon liittohallitus. Pyryn nousu edellyttää myös Mestis-lisenssiä.

Hokki oli 1968 perustettu jääkiekkoseura, jonka kuuluisampia edustajia ovat aikanaan olleet muun muassa maalivahti Pekka Rinne, hyökkääjä Janne Pesonen ja hyökkääjä Jesse Puljujärvi.