Kaksi Norjan mäkimiestä kisakieltoon
Muu urheilu
Kansainvälinen hiihto- ja lumilautailuliitto Fis tiedottaa asettaneensa norjalaiset mäkimiehet Marius Lindvikin ja Johann André Forfangin väliaikaiseen kilpailukieltoon. Heiltä jää siten Holmenkollenin ensi viikonlopun kilpailu väliin.
Lisäksi myös yhdistetyn urheilija Truls Johansen on asetettu kilpailukieltoon lajin MM-joukkuekisan tapahtumien seurauksena. Kisan mäkiosuudella Norjan Jørgen Graabak hylättiin säännönvastaisten suksien siteiden vuoksi.
Myös Norjan mäkimaajoukkueen päävalmentaja Magnus Brevig, joukkueen apuvalmentaja Thomas Lobben ja hyppypukuompelija Adrian Livelten on asetettu toimitsijakieltoon
Fis jatkaa jupakan tutkintaa ja sanoo ottaneensa myös haltuun kaikki norjalaisten MM-kisoissa käyttämät hyppypuvut.