Kalle Rovanperä nousi päätöspäivänä neljänneksi

Kalle Rovanperä oli hyvässä iskussa sunnuntaina. @ AOP
Kalle Rovanperä päätti nihkeästi sujuneen Monte Carlon MM-rallin vahvasti ja nousi kokonaiskilpailussa sunnuntaina neljänneksi.
Suomalainen sijoittui viimeisen päivän sprinttikisassa toiseksi ja Power Stagella neljänneksi, ja kuittasi niistä yhteensä kuusi lisäpistettä.
Rovanperä lähti viimeiseen kisapäivään viidentenä, mutta pystyi puristamaan sunnuntain kolmella viimeisellä ek:lla Ott Tänakin ohi. Rovanperä ei kuitenkaan pystynyt haastamaan kolmanneksi sijoittunutta Andreas Fourmauxia, joka oli kokonaiskilpailussa 28,3 sekuntia nopeampi Rovanperää.
”Viikonloppu oli kokonaisuudessaan pettymys, mutta saimme sentään jonkin verran pisteitä”, Rovanperä totesi kisan jälkeen.
MM-rallin voittoon ajoi Toyotan Sebastien Ogier, jolle voitto oli jo ennätyksellinen yhdeksäs Monten voitto. Sebastien Loebilla on tilillään kahdeksan Monten voittoa.
Kakkossijan kokonaiskilpailussa vei Elfyn Evans, joka varmisti samalla Toyota kaksoisvoiton. Evans voitti päivän sprinttikisan ja Ogier Power Stagen.
Sunnuntain olosuhteet olivat haastavat, sillä yöllä tielle oli muodostunut mustaa jäätä. Liukkaus koitui myös Sami Pajarin ja Takamoto Katsutan kohtaloksi aamun ensimmäisellä erikoiskokeella. Pajari ajoi liukkaalla sillankaiteeseen ja Katsuta päin puuta. Molemmat Toyota-kuljettajat joutuivat keskeyttämään.
Lauantain uransa ensimmäinen pohja-ajan erikoiskokeella ajanut Ford-kuski Grégoire Munster lipsautti autonsa ulos seuraavalla pätkällä ja törmäsi vuorenseinään. Myös hänen matkansa päättyi keskeytykseen.
MM-rallissa on tällä kaudella käytössä jälleen uusi pistelaskujärjestelmä. Kokonaiskilpailun voittaja saa 25 MM-pistettä ja yhdeksän muuta kymmenen kärkeen sijoittunutta kuljettajaa 17-15-12-10-8-6-4-2-1 pistettä.
Lisäksi sunnuntain viisi parasta kuljettajaa saavat 5-4-3-2-1 pistettä. Samat pisteet ovat jaossa myös Power Stagella.
Ogier naarasi Montesta 33, Evans 26, Fourmaux 20 ja Rovanperä 18 MM-pistettä.
Seuraava MM-ralli ajetaan 13.-16. helmikuuta Ruotsissa.