Kane yritti kovasti hattutemppua
Englannin tähtihyökkääjä Harry Kane tälläsi kaksi osumaa Suomen verkkoon Wembleylla Kansojen liigan ottelussa tiistaina. Englanti voitti Suomen Kanen maaleilla 2–0 pelaajan sadannessa maaottelussa.
Osumat olivat Kanen maajoukkueuran 67:s ja 68:s. Sadannessa maaottelussaan ovat onnistuneet maalinteossa Englannille aiemmin vain Bobby Charlton 1970 ja Wayne Rooney 2014.
”Olipa täydellinen ilta. Halusin tehdä sadannesta maaottelussani mahdollisimman ikimuistoisen. Kahden maalin tekeminen ja joukkueen auttaminen voittoon oli melkein täydellistä”, Kane kommentoi Sky Sportsille.
”Ensimmäinen maali tänä iltana on parhaideni joukossa. Mutta illan molemmat maalit ovat ehdottomasti suosikkieni joukossa.”
Kane myönsi hakeneensa kovasti myös sitä kolmatta maalia. Suomen maalivahti Lukas Hradecky pilasi monta yritystä.
”Minulla oli tarpeeksi laukauksia saadakseni myös hattutempun”, Kane kuittasi.
Lauantaina Suomen voittanut Kreikka voitti tiistaina myös Irlannin vieraspelissä lukemin 2–0. Hollanti ja Saksa pelasivat puolestaan 2–2-tasurin. Tshekki voitti Ukrainan 3–2.