TILANNEHUONE

Liipolalle pettymys – Salmiselle välieräpaikka

10.08.2026 15:11

Yleisurheilu

Henri Liipola joutui pettymään miesten moukarin karsinnassa. Suomalainen jäi kauaksi 12 parhaan joukosta ja jatkopaikasta. Parhaimmillaan Liipola heitti toisella yrittämällä 71,23. Karsinnan ykkönen oli Tshekin Volodymyr Myslyvcuk, jonka leka lensi 79,61 metriin. Viimeisen loppukisapaikan otti Kreikan Christos Frantzekakis tuloksella 75,22. Liipola olisi siten tarvinnut neljä metriä enemmän pituutta omaan heittoonsa.

***

Heidi Salminen otti karsinnasta välieräpaikan naisten 400 metrin aitajuoksussa. Salminen oli eränsä toinen ajalla 55,93. Juoksu oli hänelle uran toiseksi paras. Hän oli karsintojen kuudes. Välierissä juoksee kaksi suomalaisnaista, sillä Hilla Uusimäellä oli jo suora välieräpaikka.

”Vähimmäistavoite on saavutettu. Olen iloinen”, Salminen totesi Ylellä.

Lajin välierät ovat ohjelmassa tiistaina kello 12.45.

***

Suomalaismiehet putosivat loppukilpailusijoilta pituushypyssä. Kristian Pulli astui kolme yli, Kasperi Vehmaan paras oli 7,50 ja Kalle Salminen hyppäsi 7,73. Karsinnan ykkönen oli Italian Francesco Inzoli tuloksella 8,34. Lajin 12 parasta eteni jatkoon. Viimeisen loppukilpailupaikan otti Tshekin Petr Meindlschmid tuloksella 7,91.

Lajin hallitseva maailmanmestari Italian Mattia Furlani loukkaantui ensimmäisessä hypyssään. Hän piteli takareittään ja lopulta hänet kärrättiin kentältä pyörätuolissa.

***

Lotta Kemppinen juoksi välieräpaikan naisten satasella. Kemppinen vetäisi kauden parhaansa 11,25 nollatuulessa. Muissa eräissä oli myötätuulta. Kemppinen oli karsinnan yhdeksäs. Välieräpaikan ratkaisi aika, ei erän sijoitus.

***

Emilia Kangas työnsi EM-kisojen naisten kuulakarsinnassa parhaallaan 18,04 metriä, oli sillä karsinnan kahdeksas ja otti finaalipaikan.

”Pääsin finaaliin. Tein mitä piti. Karsinta on aina vaikea. Pahin on nyt alta pois”, Kangas kommentoi Ylelleä.

Karsinnan 12 parasta kuulanaista etenivät finaaliin. Karsinnan ykkönen oli Saksan Yemisi Mabry tuloksella 19,25.

Senja Mäkikangas putosi loppukilpailusta ensimmäisenä. Hän työnsi viimeisellään 17,38, mutta myös Saksan Katharina Maisch onnistui viimeisellään. Hän pukkasi kuulansa 17,64 metriin vei viimeisen finaalipaikan.

Minttu Laurilan, 21, tulos oli 15,40 ja hän oli sillä karsinnan 25:s.

Naisten kuulan EM-finaali kilpaillaan maanantaina kello 21.03.

***