Kimi Antonellille uran ensimmäinen sprinttikisan voitto
Kimi Antonelli ajoi uransa ensimmäiseen sprinttikisan voittoon Silverstonessa.
Mercedeksen uusi supertähti starttasi kakkosruudusta Ferrarin Lewis Hamiltonin jälkeen. Antonelli menetti kakkossijansa avauskierroksella hetkeksi, mutta palasi nopeasti omalle paikalleen. Kahdeksannalle kierroksella Antonelli ohitti Hamiltonin ja ajoi sen jälkeen helppoon voittoon. Kaksikon ero maalissa oli 2,7 sekuntia.
Kärkikaksikon takana käytiin alkukierroksilla värikästä taistelua, jossa sijoitukset vaihtuivat useaan otteeseen. Sen jälkeen tilanne alkoi vakiintua. Kolmanneksi ajoi lopulta McLarenin Lando Norris. Hän jäi Antonellista 9,8 sekuntia.
Neljänneksi ajoi Mercedeksen George Russell ennen Ferrarin Charles Leclerciä, Red Bullin Max Verstappenia ja McLarenin Osca Piastria.
Valtteri Bottas sai ajettua ehjän kisan ja toi autonsa maaliin sijalla 19. Bottas oli kisan alussa jo 18:s, mutta varikolta startannut Williams Alex Albon ohitti Bottaksen ja karkasi häneltä maisemaan.
Bottaksen tallikaveri Sergio Perez kolaroi avauskierroksella Fernando Alonson kanssa ja joutui käymään varikolla jo toisella kierroksella. Lisäksi hän sai aikasakon. Perez putosi kisan hännille ja tuli maaliin viimeisenä. Bottaksen ja Perezin väliin jäivät molemmat Aston Martinin, Alonso ja Lance Stroll.
Antonellilla on nyt koossa 179 pistettä. Hän johtaa MM-sarjaa 43 pisteen erolla ennen Russelia ja 47 pisteen erolla ennen Hamiltonia.
KIMI ANTONELLI WINS #F1SPRINT AT SILVERSTONE!! 👊#F1Sprint #BritishGP @Gatorade pic.twitter.com/Q3x0uYTFAm
— Formula 1 (@F1) July 4, 2026
