Kläbolle kisojen kuudes MM-kulta 50 kilometrillä
Johannes Hösflot Kläbo vastasi massiivisen norjalaisyleisön huutoon huipentamalla Trondheimin MM-hiihdot ottamalla kisojen kuudennen maailmanmestaruuden yhteislähtönä hiihdetyssä 50 kilometrin vapaan kisassa lauantaina.
Kläbo löi loppusuoran taistelussa Ruotsin William Poromaan. Pronssia vei Norjan Simen Hegstad Krüger.
Kisan loppuratkaisuista ei puuttunut dramatiikkaa, sillä Norjan Martin Löwström Nyenget kaatui reilut kaksi kilometriä ennen maalia. Hän oli kaatuessaan viiden miehen kärkiryhmän keulassa.
Paras suomalainen 50 kilometrin kisassa oli Remi Lindholm, joka oli lopulta upeasti seitsemäs. Sijoitus on Lindholmin alkukauteen ja odotuksiin nähden yllätys ja hänen uransa paras sijoitus arvokisoissa.
Lindholm ja muut suomalaiset, Arsi Ruuskanen ja Markus Vuorela, pysyivät alkumatkalla hyvin noin 20 hiihtäjän kärkiryhmässä mukana. 15 kilometrin jälkeen Ruuskanen ja Vuorela alkoivat jäädä keulasta, mutta Lindholm jatkoi kärkiryhmässä ja kävi välillä jopa viiden sekunnin karkumatkalla kisan kärjessä.
Lindholm alkoi kypsyä kärjen vauhtiin kisan puolivälin jälkeen, kun Harald Östberg Amundsen lisäsi kierroksia. Lindholm pystyi ajamaan vielä viiden hiihtäjän kärkiryhmän kiinni juuri ennen 32 kilometrin jälkeen tapahtunutta suksienvaihtoa.
Sen jälkeen Poromaa lähti vetämään viiden hiihtäjän ryhmää ja ero Lindholmiin venähti nopeasti. 36 kilometrin kohdalla Lindholm oli kärkeä perässä jo 22,1 sekuntia ja maalissa eroa Klöboon oli lopulta 2.03,7.
Ruuskanen oli maalissa 14:s ja Vuorela 17:s. Ruuskasen ero kärkeen oli 6.22,1 ja Vuorelan 7.26,4.
Viidenkympin kisa oli todellinen karnevaali, sillä kisaa seurasi arviolta jopa 100 000 katsojaa.