Lampela pettyi tulokseensa MM-halleissa
Seiväshyppääjä Elina Lampela sijoittui Kiinan Nanjingin MM-hallien finaalissa sijalle 12. Lampela ei pystynyt parhaimpaansa. Hän ylitti 430, mutta yritykset 445:stä eivät onnistuneet.
Tosin toinen yritys oli tosin lähellä mennä yli. Lampela nimittäin ylitti riman, mutta pompottaen ja lopulta onnea ei ollut, vaan rima putosi.
”Periaatteessa kaikki tuntui hyvältä, mutta hypyt eivät edenneet ihan normiseipäillä ja etäisyyksillä niin kuin yleensä. Jotakin siitä puuttui”, Lampela harmitteli liiton haastattelussa.
”Vaikea aamukisa ja aikaeroon sopeutumisen kanssa on ollut vaikeuksia, mutta sama se on ollut muillakin eurooppalaisilla.”
Kaksi viikkoa sitten Apeldoornin EM-halleissa Lampela hyppäsi ennätyksensä 470 ja oli kilpailun neljäs.
”Tällä hetkellä mielessä on pettymys tästä kilpailusta. Ajatus hallikaudesta muuttuu positiivisemmaksi, kun pääsee kotiin ja lepäämään. Pääasia tälle kaudelle oli, että sain 470 hypättyä”, Lampela huomautti.
Maailmanmestaruuteen hyppäsi Ranskan Marie-Julie Bonnin Ranskan uudella ennätystuloksella 475. Hopealle jäi jälleen Slovenian Tina Sutej tuloksella 470. MM-pronssin otti Sveitsin Angelica Moser myös tuloksella 470.